Älä jätä tätä väliin Tukholman käynnillä

Jos reissaat lähiaikoina Tukholmassa, käväise myös katsomassa valokuvanäyttelyitä Fotografiskassa. Katsoin kolme kiinnostavaa näyttelyä.

Kiinan kuuluisimman muotikuvaajan ja kiinalaisen muotikuvauksen pioneerin Chen Man Fearless&Fabulous -näyttely jatkuu 4.3. 2018 saakka.  Kuvissaan hän romuttaa perinteistä kiinalaista tapaa kuvata naista kasvot virheettöminä ja vaaleina, silmät avoimina.

Chen Manin kuvissa malleilla on usein toinen silmä kiinni ja toinenkin vain hieman raollaan.

Malleilla on myös paljon meikkiä kasvoillaan, jopa ihovirheitä, kuten pisamia tai luomia näkyvillä.

FG1

Varsin koukuttavia ovat myös Nick Veasay Inside Out -kokonaisuuden röntgenfilmille kuvatut työt. Katso ensin töiden tekemisestä kertova video. Kuvia kannattaa katsoa myös läheltä tarkkaan, sillä niihin on kätketty jänniä yksityiskohtia.

FG3

Nick Veasay on kuvannut myös kukkia

FG2

ja museovaatteita.  Pala palalta filmatun lentokoneen kuva vetää hiljaiseksi. Ajatelkaa, se on kuvattu siten, että lentokone on purettu pieniin osiin ja röntgenkuvattu.  Sen jälkeen kuvat on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä näyttely jatkuu 18.2.2018 saakka.

Aivan perällä on toimittaja-dokumenttikuvaaja Åsa Sjöströmin Silent Land, jonka hän on kuvannut Moldaviassa.  Kauniin puhuttelevat kuvat vievät mukanaan kauas. Haltioiduin kuvista niin, että unohdin kokonaan ottaa niistä valokuvia. Näyttely on avoinna enää vain 4.2.2018 saakka.

FG7

Kierroksen jälkeen kannattaa kivuta portaat yläkertaan, jossa on museomaailman Oscargaalassa maailman parhaaksi museoravintolaksi valittu ravintola. Paul Svenssonin ja tiimin luotsaaman ravintolan ikkunoista on huikea näköala merelle ja kaupunkiin.

Fotografiska sijaitsee Viking Linen terminaalin vieressä vanhassa tullirakennuksessa aivan meren äärellä. Museo on avoinna klo 9-23, viikonloppuisin klo 01 saakka. Osoite on Stora Tullhuset, Stadsgårdshamnen 22, 11645 Stockholm.

Sini

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *