Eläkeläisen kiireitä ja luksuspäiviä

Miksi eläkkeellä ollessa on niin kiire? Vai onko? Kun olin vielä työelämässä, unelmoin, että kävisin päivisin jumpassa, tapaisin lounaalla ystävättäriäni ja muutenkin tekisin asioita, joita kiireisenä en ehtinyt tehdä. 

Olen ollut eläkkeellä muutaman vuoden. Kalenterissani on nykyään paljon kaikenlaista mukavaa. Jaan elämääni perheen, kulttuuririentojen, ystävien, kodin, työn ja liikunnan välillä. Perhe, aviomies ja lapset perheineen, on tärkeintä. Tapaamme aikuisia lapsiamme ja heidän perheitään, useammankin kerran viikossa.

Käyn paljon elokuvissa, teatterissa ja oopperassa ja luen mielelläni. Netflix ja sen tarjonta on iso ilomme maalla pimeään aikaan.

Olen mieheni kanssa mökillä talvellakin joka toinen viikko. Kotona ja mökillä puuhastelen mielelläni kotiaskareita, kokkaan, siivoan, kesällä hoitelen puutarhaa…

Matkustelemmekin. Mieheni mielestä matkustamme liikaa, minusta liian vähän.

IMG_0436

Teen edelleen jonkin verran töitä. Lähden innolla mukaan projekteihin, jotka saavat minut hyvälle mielelle ja joissa opin jotakin uutta itsekin. Stressiä en kaipaa.

Viime viikolla poikani, keski-ikäinen, kiirevuosiaan elävä, tunnusti hieman kahdehtivansa aktiivisuuttani.

Otin kalenterini esiin ja katselin, mistä asioista arkiviikkoni rakentuu ja mistä hyvä oloni tulee.

Maanantaina. Aamulla herättyäni luen lehden, juon pari kupillista kahvia ja syön juustovoileivän. Ylen aamuteevee on päällä.

Käväisen tunnin pituisessa kokouksessa Musiikkitalossa. Tapaan siellä hyväntuulisen tutun, joka onnistuu energisoimaan koko loppupäiväni.

Puolenpäivän tienoissa kerään jumppavaatteet ja menen jumppaan. Suosikkijumppaohjaajani  vetää tunnin jumpan. Rakastan näitä tunteja. Olen jumpannut säännöllisesti yli kolmekymmentä vuotta ja kunnoltani olen omasta mielestäni hyvää keskitasoa.

Jumppatuntini jälkeen kaksivuotias lapsenlapsi tulee hoitoomme. Vanhemmat jäävät hirvipadalle, jonka olen valmistanut maalla viikonloppuna. Syötyään he palaavat toimistolleen töihin.

Luksusiltapäivään pikku A:n kanssa kuuluu lukemista ja ulkoilua, mutta myös paljon juttelemista, halaamista ja pusimista.

Menemme vähäksi aikaa läheiseen ”mummolan puistoon” keinumaan ja tekemään hiekkakakkuja. Sieltä kävelemme herkkukauppaan ja kotiin. Ihmettelemme kuorma-autoja, lintuja ja näemme taivaalla helikopterin.

Kotiin tultuamme rakennamme palikoista torneja ja  kokoamme legojunan.

Kun vanhemmat ovat hakeneet lapsen, katsomme mieheni kanssa uutiset ja vaivumme ennen nukahtamista joksikin aikaa kirjojemme maailmoihin.

Tiistaina. Käyn aamujumpassa. Kotona teen vähän töitä ja puran haastattelun tulevaa projektia varten. Päivällä syön ravintolassa lounasta ystävättäreni kanssa. Päivitämme tuoreimmat kuulumiset ja pohdimme vaatteiden kierrätystä.

Samaan aikaan mieheni on viikkotapaamisella 98-vuotiaan äitinsä luona.

Palattuani kuuntelen radiosta Kultakuumetta ja teen pienen kauniin lahjapaketin isoäitien tavaroista. Hopeinen lautasrengas vuodelta 1917, itse kasvatetuista pellavista kudottu pyyhe -40 -luvun alusta ja hieno kiinalainen teekuppi -50 -luvulta.

Sovimme puhelimessa ystäväpariskunnan kanssa seuraavasta teatteri-illasta. Ensin teatteriin, sitten meille.

Illalla olemme tyttären luona syömässä intialaista ruokaa ja juhlimassa miniää, syntymäpäiväsankaria. Takassa räiskyy tuli. Lapset hauskuuttavat meitä ruokapöydässä. Syömme kaikki liikaa jäätelöä! Ihana arjen hetki yhdessä lähisuvun kesken! Näistä hetkistä syntyy muistoja, ajattelen nukkumaan mennessäni.

Keskiviikkona. Siivoan makuuhuoneen perin pohjin. Järjestän yhden kaapin ja heitän jotakin tavaraa pois.

Käyn jumpasssa. Luen lounaan jälkeen muutaman sivun yöpöydällä olevaa kirjaa.

Illalla menemme tapaamaan mieheni serkun perhettä. Syömme iltapalaa heidän kanssaan. Miehet muistelevat lapsuuttaan yhteisellä huvilalla. Edellisestä, vanhempien sukupolvesta, on jäljellä vain muutama sukulaistäti, kaikki miehet ovat kuolleet.

Leena Karo 2017 neliö

Torstaina. Pesen aamulla kuusi ikkunaa. Tässä olen hyvä! Aikaa hommaan menee pari-kolmekolme tuntia, mutta työn tulos on huikea. Asetan parvekkeelle valosarjan. Minun puolestani talvi saa nyt tulla. Ja joulu. Ja muutamat kutsut, joita paraikaa valmistelen.

Iltapäivällä käyn kaupungilla, kirjakaupassa, museossa ja parissa galleriassa. Juttelen kävellessä puhelimessa kouluaikaisen kaverini kanssa. Hän kertoo, että on lähdössä muutamaksi kuukaudeksi etelän lämpimään talvea pakoon. Niinpä seuraavan kerran tapaamme, kun hän tulee takaisin.

Haemme yhdeksänvuotiaan tyttärentyttären harrastuksistaan. Syömme kaikki kolme yhdessä. Hän kertoo kuulumisiaan ja harjoittelemme kertotauluja. Tyttöä naurattaa, kun lupaan tulla jonakin yönä hänen sänkynsä viereen ja kysyä häneltä, paljonko on seitsemän kertaa kahdeksan…

Sitten pianoläksy ja vähän kanteletta ja hanuria…

Perjantaina. Käymme ottamassa flunssarokotuksen. Hyvin organisoitu ja hyväntuulinen tapahtuma: Olimme viidessätoista minuutissa valmiit, vaikka paikka oli täpötäynnä väkeä. Sitten ruokaostoksille, sillä jäämme viikonlopuksi kaupunkiin. Ostan paljon vihanneksia ja hedelmiä, lampaanjauhelihaa murekkeeseen ja lihaa talvista pataa varten. Iltapäivällä istun Musiikkitalon kahvilassa ystävättäreni kanssa. Puramme toisillemme murheitamme ja parin tunnin päästä eroamme raitiovaunupysäkillä halaten ja vakuuttaen toisillemme, että ”kaikki järjestyy”… Ja kaikkihan järjestyy, sen olemme jo tähän ikään kokeneet.

Lauantaina. Valmistelen parin viikon päästä tulevaa työmatkaa ja sovin tapaamisia. Olen innoissani. Teemme Mikkelin alueelle kerran vuodessa imestyvää laadukasta lifestylelehteä ja ensi vuonna alue laajenee, mikä tietenkin on sisällön kannalta hyvä juttu. Koko laaja alue, Etelä-Savo, on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, inspiroivia yrityksiä ja jänniä asioita. Mutta töitä saa tehdä, jotta saadaan koko iso lehti taas valmiiksi helmikuuhun mennessä!

Lounaalle tulevat tytär ja  poika perheineen. Syömme lihamureketta ja uuniperunoita. Keittiön pöydän ääressä keskustelu käy vilkkaana. Ruoka tekee kauppansa. Saan kehuja ”ehkä maailman parhaasta lihamurekkeesta”.

Illalla menemme konserttiin Musiikkitaloon.Tapaamme väliajalla ja narikassa tuttuja, jotka kehuvat laulajia ja orkesteria. Ilmassa vireilee rento lauantai-illan tunnelma.

Sunnuntaina. Pitkä kävely raikkaassa ja kuivassa syyssäässä. Pistäydymme muutamassa galleriassa ja juomme kahvit Ekbergin kahvilassa. Palaamme kotiin syömään lounasta, pastaa ja kanaa kermakastikkeessa. Lasillinen kylmää valkoviiniä kruunaa aterian. Iltapäivällä teemme vähän töitä. Oikoluen tekstejä ja teen korjauksia. Illalla lueskelemme, katsomme uutiset ja ruotsalaisen, tämänhetkisen suosikkisarjani Aika on meidän.

Huomenna maanantaina vuorossa taas jumppa, muutama tunti pikku A:n kanssa ja illalla elokuviin kahden ystäväparin seurassa. Tiistaina jumpan lisäksi hiustenleikkuu, kahvilatapaaminen ja illalla balettiin. Keskiviikkona lähdemme maalle, jossa suunnitelmissa ulkotöitä ja kirjoitustöitä. Takaisin kaupunkiin palaamme vasta sunnuntaina…

Leena Karo

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *