Elokuussa menen Mäntyharjulle Ilokuvafestivaalille

Mitäpä ei tekisi lapsensa iloksi! Kuten esimerkiksi innostuisi uudesta elokuvafestivaalista, joka pyörähtää käyntiin ensimmäistä kertaa elokuun alussa, 4. -7.8. 2016, Mäntyharjulla.

Tyttäreni Roosa Toivonen ja hänen miehensä Tuomas Kantelinen, elokuvaohjaaja ja -säveltäjä, ovat kesämäntyharjulaisia. He asuvat tyttärensä kanssa loma-aikoina Varpasen kylän entisessä koulussa ja ovat nyt yhdessä Mäntyharjun kunnan kanssa järjestämässä paikkakunnalle neljän päivän elokuvajuhlaa. Leffat näytetään Mäntyharjun keskustassa sijaitsevassa modernissa elokuvateatteri Kinossa.

Tottakai aiomme osallistua tapahtumaan kaikkina festivaalipäivinä, mutta yöksi ajamme rauhoittumaan omalle mökille naapurikuntaan.

Koska kammoksun elokuvissa väkivaltaa, jännitystä ja pornoa, mutta rakastan kiinnostavia ihmissuhdetarinoita, rakkautta, romantiikkaa, kauniita vaatteita ja elegantteja kuvauspaikkoja, tämä festari on kuin tehty minulle.

Ohjelmistossa on paljon uutuuksia, mutta myös jo ennestään tuttuja hyvää mieltä tuottavia elokuvia kuten Wes Andersonin kesäinen Moonrise Kingdom, ihana intialainen ruoka- ja ihmissuhdekeitos The Lunchbox, Susanne Bierin Italia-romantiikkaa uhkuva Love is all you need sekä Kenneth Branaghin suloinen Cinderella – Tuhkimon tarina,  jotka yhdessä muodostavat festivaalin Rakkautta ilmassa -putken torstaina 4.8. Tästä kimarasta en jätä mitään väliin!

Paikalla on myös tunnettu brittiläinen elokuvasäveltäjä Patric Alan Doyle, joka on säveltänyt musiikin niin Harrry Potter- kuin Cinderella -elokuvaankin ja joka on ollut kaksi kertaa ehdolla Parhaan musiikin Oscar-palkintoon elokuvilla Järki ja tunteet (1995) ja Hamlet (1996). Hän on tehnyt useasti yhteistyötä Kenneth Branaghin kanssa ja on Mäntyharjun elokuvafestivaalin toisen järjestäjän, Tuomas Kantelisen ystävä ja kollega. Megatekijät kohtaavat Mäntyharjun maisemissa!

Myös Hayao Miyazakille ja Studio Ghiblille tehdään kunniaa sarjalla luontoteemaisia anime-elokuvia, ja keskusteluun osallistuu mm. useimpien Ghibli-elokuvien suomenkielisten dubbausten ohjauksesta ja roolituksesta vastannut Pekka Lehtosaari. Miyazakin elokuvat ovat mestarillisia ja suunnattoman koskettavia!

Uusista elokuvista nähdään mm. Meryl Streepin ja Hugh Grantin tähdittämä Florence Foster Jenkins -ennakko, sekä toistaiseksi julkistamaton lauantai-illan huippu-uutuus, jonka kansainvälinen ohjaajavieras saapuu esittelemään. Meryl on tietenkin ikisuosikkini!

Lauletaan yhdessä ja kuunnellaan konsertteja

Kulttuuripuolella festivaali tarjoaa myös oheisohjelmaa kuten Taigamatto-nukketeatteriesityksiä lapsille sekä konsertteja.

Festivaaliklubilla perjantaina 5.8. klo 19 esiintyjinä ovat kansanmusiikkiyhtye Värttinä ja Suomi-bhangran, UMK:stakin tuttu, riemupumppu SHAVA.

Lauantai-iltana valkokankaan täyttävät suomalaisen elokuvan parhaimmat ja rakkaimmat musiikkikohtaukset, ja yleisö pääsee laulamaan mukana. Sanoja ei tarvitse osata ulkoa, sillä kankaalla juoksee tekstitys. Mukana on lauluja elokuvista Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Kulkurin valssi, Lentävä kalakukko sekä Komisario Palmun erehdys. Laulamme Suomi-Filmin tunnetuimpia ja rakkaimpia sävelmiä Ansan, Taunon ja Leifin tahtiin!

Ja koska vierailija on Mäntyharjulle tullessaan hypähtämässä outoon paikkaan eli epämukavuusalueelleen, on kysymyksiä, jotka varmasti askarruttavat festivaalista kiinnostuneita. Tässä muutamia.

Kenelle festivaali on tarkoitettu? Kävijälle, joka rakastaa hyvän mielen elokuvia, mukavaa seuraa, kulttuurielämyksiä ja hauskaa festaritunnelmaa.

Missä Mäntyharju on? Se on reilun kahden tunnin junamatkan päässä Helsingistä. Alle puolentoista tunnin päässä Lahdesta, puolen tunnin matkan päässä Kouvolasta ja noin 20 minuutin junamatkan päässä Mikkelistä. Voit myös tulla oma autolla tai ottaa bussin. Tietenkään ei ole kiellettyä tulla pyörällä, rikshalla tai  jalkaisin, mutta varaa riittävästi matka-aikaa…

Mistä saa lippuja? Kinon aulasta ja Mäntyharjun torilla olevassa matkailuinfon kojusta. Voit myös laittaa sähköpostia: roosa@me.com ja varata lippuja näytöksiin.

Paljonko liput maksavat? Kertaliput ovat 8 euroa/kpl. Päivälippu yhden päivän kaikkiin elokuvanäytöksiin maksaa 20 euroa (ei sisällä nukketeatteriesityksiä tai konsertteja) ja koko festivaalin kattava Ilokuvapassi maksaa 60 euroa ja sisältää lipun perjantai-ilan Ilokuvailtamiin!

Onko lippuja vaikeaa saada? No ei! Kinon salissa on 222 paikkaa ja paikkakunta ei ole suuren suuri, joten mukaan kyllä mahtuu! Värttinän ja SHAVAn konserttiin mahtuu vaikka 800, joten kerääpä mukaan koko suku ja kaverit!

Haluaisin tulla, mutta mistä katto pään päälle? Huoneita kannattaa tiedustella lähialueen majoituspaikoista, kuten Villa AurorastaB&B Pinuksesta, mökkejä vuokraavilta yrittäjiltä yms. Jos kuitenkin olet majoitusta vailla, ole yhteydessä: roosa@me.com, kerro tarpeesi ja yritämme auttaa.

Nälkä! Jano! Mitä syödään/juodaan? Kinon pihasta löytyy Ilokuvafestivaalin ajan jurttakahvila sekä ruokarekkayrittäjä, joten erinäköiset lounaat, illalliset ja pikkupurtavat saa näytösten välillä muutaman askeleen päästä! Jos haluat uskaltautua Mäntyharju megapoliksen villiin sykkeeseen, on keskustassa (n. 700-800 metrin kävelymatka) mm. Ravintola RosmarinKebab-Pizzeria DadaFresto sekä kahviloita, baareja ja isoja ruokakauppoja. Salmelan taidekeskuksen yhteydessä on kesäravintola Kesäheinä, josta saa myös lounasta.

Mitä muuta nähtävää siellä on? Mäntyharjulla on mm. suosittu taidekeskus Salmela, jonka näyttelyt ovat avoinna yleisölle päivittäin klo 11-18. Tänä vuonna hyvä ja monipuolinen näyttely. Nauti myös museon hienosta puistoalueesta.

Iso-Pappilan museon sympaattiset näyttelyt kannattaa tsekata – Museokortti käy! Suosittelen sekä Mäntyharjun teollisuushistoriaa että huvilaelämää käsitteleviä näyttelyjä. Älä myöskään jätä katsomatta paikkakunnalla kiertäneen valokuvaajan, Nestori Kurvisen, fantastisia mustavalkokuvia!

Salmelaa vastapäätä on Suomen toiseksi suurin puukirkko!

Mäntyharjulla on upea luonto ja paljon patikointi- ja melontareittejä – ja Repoveden kansallispuisto on kivenheiton päässä.

Sanotaanko Mäntyharjulla vai Mäntyharjussa? Hyvä kysymys. Fiiliksen mukaan – molempia kuulee päivittäisessä käytössä. Mäntyharjussa-koulukunta perustelee käyttämäänsä muotoa sillä, että paikkakunnalla ei itse asiassa ole oikeaa harjua. Mutta meidän mielestämme Mäntyharjulla kuulostaa huolettomammalta, lomamaisemmalta, kevyemmältä ja ystävällisemmältä. Joten se on nyt käyttämämme muoto, mutta sovella vapaasti oman mielesi mukaan!

Nähdään siellä! Mäntyharjun Kino, Kompantie 22, 52700 Mäntyharju

https://www.facebook.com/ilokuvafestivaali/

Leena Karo

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *