Helsingin Kaupunginteatteri pesi kasvonsa

Marmori häikäisee aurinkoisena päivänä, kun Naiselo45+ pääsi tutustumaan pari vuotta remontoituun Helsingin Kaupunginteatteriin.

Arkkitehti Timo Penttilän suunnitteleman teatteritalon valmistumisesta on jo 50 vuotta. Kun taloa katsoo, ei millään uskoisi. Talossa on jotain ajattomuutta. Luonnon ja sisätilan vuoropuhelu on mahdollista jättikokoisten ikkunoiden ansiota. Jos talo olisi rakennettu 10 vuotta myöhemmin, todennäköisesti ikkunat olivat selvästi pienemmät, lähes ampuma-aukot, koska 70-luvulla elettiin energiakriisiä.

Viimeiset kaksi vuotta talo on ollut ns. paketissa, ja näytelmät on esitetty erilaisissa väistötiloissa. Nyt 520 työpäivää myöhemmin talo on valmis uuteen näytäntökauteen.

Mitä sitten on tehty? Kaikkea mahdollista ja näin katsojan näkökulmasta myös ”mahdotonta”. Talon remontoinnissa oli ollut isoja haasteita, koska rakennustekniset vaatimukset olivat 50 vuotta sitten aivan erilaiset kuin nykyisin mm. ilmastoinnin suhteen. Talolle haettiin eritasoiset suojelut: yleisötilat ovat eniten suojiltuja ja henkilökunnan tiloille suojelu on hieman kevyempi. Teknisillä tiloilla ei ole suojelua.

Julkisivun erikoisvalmisteiset laatat puhdistettiin ja huonokuntoiset vaihdettiin yksitellen. Pentik teki keraamiset, käsintehdyt tiilet, yleensä 26.793 kappaletta. Julkisivussa on nyt myös 112 led-heitintä ja värivalot, joilla saadaan valaistusta vaihdeltua vuorokaudenaikojen ja tapahtumien mukaan.

Marmoriaulan (sisääntuloaula) marmori puhdistettiin. Lopputulos on tosiaan häikäisevän valoisa, ainakin kirkkaassa päivänpaisteessa. Lämpiön tiikkipinnat on puhdistettu. Nyt tiikin lämpö tulee kauniisti esille. Ilmastointi on nyt nykyaikaisella tasolla.

hkt aula

Sisääntulon marmoriaulan marmorit hohtavat valkoisena. Aulassa on alkuperäiset, raskaat kalusteet. Ylempänä olevassa lämpiössä on kevyemmät kalusteet.

Kaikki naiskatsojat ovat aikaisemmin jonottaneet joskus lähes koko väliajan vessassa. Nyt parvekelämpiöön on rakennettu lisää wc-tiloja.

Yleisötilojen esteettömyyttä ja näkö- ja kuulovammaisten opastuksia on parannettu. Pienen näyttämön katsomon ylärivi on poistettu, koska siellä on aikaisemmin ollut huono kuuluvuus.

Katsomopenkit on kunnostettu ja jopa muotoiltu uudestaan. Yleisötilojen uudet kokolattiamatot ovat samaa värimaailmaa kuin talon valmistuessa. Pienen näyttämön lämpiön seinästä paljastui muutama pieni ikkuna, jotka olivat olleet peitossa ikuisuuden, ehkä jopa talon valmistumisesta alkaen (tästä ei ole löytynyt tietoa). Lisäksi tuon saman tilan reikätiiliseinän tiilien reiät on puhdistettu.

Kaiken kaikkiaan taloa remontoidessa on pyritty alkuperäisyyteen. Siihen on tarvittu paljon tutkimista, salapoliisityötä ja lukuisia työtunteja.

Henkilökunnan tiloissa on ”liikennevalo”-ovet: vihreä = saa huoletta mennä, keltainen = harkitse ja punainen = jos et tiedä, mitä oven takana on, älä mene (ovi johtaa yleensä näyttämölle).

Puvustamo teki muuttoa vähitellen 13 kuukauden ajan käyden läpi ja karsien vaatteita yms. On siinä karsimistakin, kun puvustamosta löytyy yli 200.000 vaatetta.

Lavastamossa voidaan tehdä monta metriä korkeita lavasteita, koska lavastamon ovesta mahtuu jopa 7,7-metriset rakennelmat.

Jos haluat kurkistella kulisseihin, syyssesongin aikana Kaupunginteatteri järjestää neljä (ks alempana olevasta tulevat tapahtumat-listasta päivämäärät) maksullista kulissikierrosta. Kannattaa varata ajoissa liput.

Remontti lukuina:

Urakan bruttopinta-ala 27.260 neliötä
Uusia valaisimia 4.300 kappaletta
Sähkökaapelia 603.000 metriä
Noin 8.000 metriä sprinklerputkea
1.353 entisöityä katsomopenkkiä
4.800 neliötä uutta kokolattiamattoa
5.200 neliötä muovimattoa
40.000-50.000 neliötä maalattua seinäpinta-alaa.

Tulevia tapahtumia

Taiteiden yö 24.8. klo 17-18 Kultainen vasikka – pukuesittely
25.8. klo 17-20 avointen ovien ilta
6.9., 4.10., 1.11. ja 13.12. kulissikierrokset
Katso lisää tapahtumakalenterista hkt.fi/tapahtumat.

Kaisa

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *