Henki kulkee taas

Syksyllä huomasin hengittäväni vain keuhkojen yläosalla ja hengästyväni helposti. Ihmettelin, sillä harrastin säännöllisesti liikuntaa.

Terveysmessuilla olin pysähtynyt kiropraktikon osastolle – ja hetken mielijohteesta varasin ajan. En tiennyt kiropraktikoista mitään, en millaisesta hoidosta on kyse tms.

Mennessäni ensimmäistä kertaa ViaVitaliin kiropraktikko Simo Poutasen vastaanotolle en osannut jännittää. Hetken keskustelun jälkeen Simo pyysi istumaan hoitopedin laidalle ja tutki asentoani. Vatsalle, vääntö, selälle, vääntö jne. Missään vaiheessa en tuntenut kipua. Olin yllättävän rento, vaikka Simo väänsi kroppaani ja päätäni. Kansa puhuisi varmaan niksauttelusta. Kääntelyllä ja vääntelyllä mm. avataan selkärangan liikerajoitteita.

Ja sitten tuli palkinto: tunsin, että pystyin hengittämään selvästi helpommin. Nimitin Simoa ihmeidentekijäksi. Ensimmäisen kerran jälkeen metron ylös menevät portaat pysähtyivät heti alkuunsa. Kävelin ne reippaasti ylös, hengästymättä.

Olen nyt käynyt ViaVitalissa kuusi kertaa – ja joka kerran jälkeen kroppani on toiminut aikaisempaa paremmin.

Jututin odotushuoneessa muita asiakkaita. Tanja oli käynyt hoidoissa 3-4 vuoden ajan alussa tiheästi, koska pään-, niska- ja selkäsärky vaivasi jatkuvasti – kiitos väitöskirjan teon. Nyt hän käy kuukausittain ylläpitohoidoissa, koska ei halua joutua enää samaan jamaan kuin vuosia sitten.

Toinen jututtamani Marja-Leena oli kärsinyt vuosien ajan niskakivuista. Simon ensimmäinen käsittely toi avun.

Simo ja hänen yhtiökumppaninsa Joona Konga ovat saaneet 5-vuotisen yliopistokoultuksen kiropraktikoiksi (D.C.) Walesin yliopistossa (University of South Wales). Tunsin siis olevani luotettavissa käsissä.

Kaisa 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *