Hiipuuko kesä epätasaisesti kasvoilta? Nyt on aika ottaa meikkivoide käyttöön.

Kesän jäljiltä naamani on kuin pakanamaan kartta, kiitos pigmenttiläiskien. Kasvoni ovatkin olleet hyvä maaperä testailla syksyn uusia meikkivoiteita. Ihania uutuuksia on löytynyt.

Iho meikataan luonnolliseksi, kuulaaksi ja hehkeäksi, kuten Kaisa jo kertoikin trendikatsauksessa.

Mutta millä se tehdään? Olen aiemmin käyttänyt pääasiassa BB-voiteita tai ohuita meikkivoiteita, sillä ihoni on ohut ja herkästi pintakuiva, ellei sitten aivan rutikuiva. Niinpä olen hieman kavahtanut varsinaisia meikkivoiteita, jotka ovat yleensä kuivahtaneet iltapäivällä kasvoilleni ja nostaneet juonteet esiin.

me6

Nyt on toisin, meikkivoiteiden koostumukset ovat keventyneet ja notkistuneet. Nestemäiset meikit sisältävät paljon kosteutta, ovat vesimäisen kevyitä ja superohuen tuntuisia iholla. Sopiva peittävyys löytyy kerrostamalla ohuita kerroksia. Monessa meikkivoiteessa on myös kunnon suojakerroin auringonsäteitä vastaan.

me1

Hieman vastustelin ihoni meikkaamista Sensain pressitilaisuudessa, jossa esiteltiin Sensain syksyn uutuuksia. Olin varma, että joudun olemaan liian paksu mömmö kasvoillani koko päivän. Meikkaaja Riia Koivisto on meikannut minua vuosia ja tuntee ihoni. Hän vakuutti, että uusi Sensai Flawless Satin SPF 20 -värivoide toimii täydellisesti ihollani. Riia sekoitti sitä valoa heijastavia helmiäispigmenttejä sisältävään meikinpohjustajaan ja levitti seoksen siveltimellä kasvoilleni. Hän paineli ihoa vielä sormin, jolloin lämpö auttaa voidetta kiinnittymään luonnollisesti.

Loppusilauksen hän teki Supreme Illuminator -korostusvoiteella, jota hän paineli kasvojen korkeimmille kohdille poskipäihin, otsan keskiosaan ja leukaan. Pohjustus- ja meikkivoide maksavat kumpikin 55 euroa, rasiaan pakattu hohdevoide 51 euroa.

me4

Kiinnostava uusi tuttavuus, joka myös sopii iholleni mainiosti on vasemmalla oleva Estelle&Thild Healthy Glow Foundation, joka on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Meikki pysyy siistinä ja joustavana koko päivän, 31,50 euroa.

L’Oréal Paris True Match on vanha tuttu, mutta nyt siihen on tullut lisää sävyjä. Jos sävy ei osu aivan nappiin, ei huolta, sillä väri mukautuu ihon sävyyn, 17 euroa.

Lumene Nordic Nude Natural Glow SPF 20 antaa kuultavan, pitkäkestoisen peiton iholle. Epäröin alkuun, sillä voide tuntui jotenkin tuhdilta sormenpäissä, mutta levittyikin ohuelti ihoon. Sisältää lähdevettä, koivunmahlaa ja lakan marjauutetta ja siemenöljyä, 25 euroa.

me3Myös Estée Lauderilta löytyy kevyen kevyt meikkivoide, New Double Wear Nude Water Fresh SPF 30. Geelimäinen meikki on öljytön ja sopii kaikille ihoille. Sisältää muun maussa hyaluronihappoa ja lupaa pysyä 24 tuntia siistinä iholla. Minä olen pessyt aiemmin pois, mutta lupaus on kyllä hyvä lisäetu nyt, kun pikkujoulukausi hiljalleen käynnistyy, 50 e.

Clinique Even Better Glow Light Reflecting Makeup SPF 15 antaa valohehkuisen pinnan, joka häivyttää ihon kirjavuutta. Meikki sisältää myös kuorivia ja kirkastavia ainesosia, jotka tasoittavat hiljalleen ihon kirjavuutta, 37,50 e. me2 Clarins Everlasting Cushion SPF50/PA+++ -meikkivoide on pakattu rasiassa olevaan sieneen. Meikki levitetään pakkauksessa olevalla ohuella meikkisienellä kevyesti painellen. Meikkivoiteen koostumus on vesimäinen ja iho jää kuultavaksi, mutta ei kiiltävästi. Tämäkin toimi ihollani hyvin. Tässä on yksi parhaimmista aurinkosuojista myös UVA-säteiden varalta, joten nappaa mukaan, jos suuntaat talvella auringon alle. Hintaa uutuudella on 47 euroa.

Sini

 

Kommentit
  1. 1

    Anne Harkonsalo sanoo

    Hyvä katsaus. tämän perusteella teen päätökseni. Vielä tarkennus, mikä on BB-voide. Termi, jonka olen nähtävästi unohtanut. Näin sitä ikää tulee.

    • 1.1

      sini sanoo

      Hei Anne

      BB-voide vaihtelee hieman eri valmistajilla. Mutta noin yleisesti se on hoito- ja meikkivoiteen yhdistelmä eli jonkin verran hämää ihovirheitä ja tasoittaa ihoa, mutta ei niin paljon kuin perinteinen meikkivoide.

      Sini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *