Ihania leivonnaisia nopeasti ja helposti vaikka äitienpäiväjuhliin tai myyjäisiin

Mokkapalasta tulee mieleen epämääräinen tummanruskea levy, joka maistuu kyllä yhden palan verran hyvältä. Enempää ei yleensä tee mieli. Nähdessäni nämä mokkapalat, olisin halunnut syödä ne kaikki. 

PR4

”Mokkapalat on tehty Mokkapala-kirjan ohjeilla. Kirja on reseptikokokoelma arjen sankareille, maistuvien leivonnaisten ystäville sekä kaikille heille, jotka seisovat väliaikabuffetissa myymässä herkkujaan, leipovat lastenkutsuille tai yllättäen kylään piipahtaville ystäville.” Näin kuvataan kirjaa sen takasivulla.

PR5

Kirjan kirjoittaja Prisca Leclerc on kolmen meneväisen ja urheilevan lapsen äiti, jonka arkeen kuuluu myös edellä mainitut buffettihommat. Kokemusta siis on ja se näkyy kirjassa.  Prisca painottaakin, että kaikki hyvä ei ole aina monimutkaista. Jo pienillä asioilla saa pöydän koreaksi ilman suurta päänvaivaa.

PR1

Ohjeet on mitoitettu pellilliselle. Kunkin leivonnaisen valmistusaika on enintään puoli tuntia. Vaikka kirjan nimi viittaa makeaan, kirjassa on ohjeita myös suolaisiin, helppoihin leivonnaisiin.

PR2

Myös gluteenittomia vaihtoehtoja löytyy.

Kaisa kokeili suklaabrownien ohjetta (sivu 52). Niihin tarvittiin tummaa, leivontaan tarkoitettua suklaata, voita, pähkinäsekoitusta, kananmunia, fariinisokeria ja vehnäjauhoja. Ohje oli selkeä ja iso vuokallinen herkkuja syntyi aloituksesta paistamisen loppuun alle tunnissa. Prisca oli antanut pari hyvää vinkkiä, joilla aloittelijakin onnistuu. Lopputulos oli ihana täyteläinen, ei kuiva – herkullinen. Olen tumman suklaan ja pähkinöiden ystävä, joten ei ihme, että tämä resepti oli mieleeni.

pähkinäbrownies

Kaisan tekemät pähkinäbrowniet.

Cosy Publishingin  kustantaman kirjan Resptit Prisca Leclerc, kuvat ja kirjan layout Viola Minerva Virtamo, tekstien editointi Elina Lähteenmäki.

Sini ja Kaisa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *