Joko olet kokeilut maatilamajoitusta ulkomailla? Kokeilin ja ihastuin.

Missä asua – ikuinen pulma kun suunnittelee lomaa. Pähkäilin asiaa naamakirjassa ja sain vinkin tutkia Mallorcan Agriturismo -maatilamatkailua. Onneksi, muuten en olisi löytänyt ihanaa paikkaa, jonne päädyimme.

Tuskaannuin monta kertaa majapaikkaa etsiessäni, sillä vaihtoehtoja oli monia. Possessio Binicomprat veti puoleensa siksi, että se on toimiva viinitila, joka tuottaa Oliver Moragues -nimen alla viinejä. Tila on ollut saman suvun hallussa 500 vuotta.

pa22

Nettikuvissa kaikki näytti kauniilta, ja niinhän asiat olivatkin. Ajan patinaa, pieniä sieviä yksityiskohta kaikkialla ja paljon kukkia.

Tilalla on oma kasvitarha, josta poimittiin tuoreet vihannekset aamiaispöytään.

DSC00154

Viinitila sijaitsee vain parinkymmenen kilometrin päässä Palman lentokentältä. Vuokrasimme auton ja huristelimme alle puolessa tunnissa talolle. Ajaminen Mallorcalla on helppoa, Palman kaupunkia lukuunottamatta.

DSC00227

Tunnelma oli heti alusta alkaen kuin olisimme olleet perheen luona kylässä. Ja niinhän me olimmekin, sillä perhe asuu talon ylimmäisessä kerroksessa. Joku perheenjäsen on aina paikalla.

DSC00265

Huoneistomme oli suuri, siinä oli olohuone takkoineen, ruokailu- ja kirjoitustiloineen, makuuhuone, pieni pukeutumistila ja suurehko kylpyhuone.

DSC00239

Hedelmiä oli tarjolla kauniina asetelmina. Aamiainen kuuluu hintaan, mutta palvelevaa henkilökuntaa ei ole. Toki tilalla on työntekijöitä, mutta muissa hommissa.

Eipä palvelua kaivannutkaan. Huoneessa oli kahvin ja teen valmistusvälineet. Puutarhassa on kesäkeittiö, jossa voi keittää kahvia tai ottaa kylmäkaapista juomia tai pientä suolaista. Syömiset ja juomiset merkittiin pieneen vihkoon ja maksettiin lähtiessä.

Samoin toimi myös talon viinikellari, josta saattoi käydä noutamssa haluamansa viinin. Pidin tästä luottavaisesta ja arvostavasta tunnelmasta.

DSC00216

Asunnot on kunnostettu vanhaan talliin, päärakennukseen tai entisiin asuntoihin. Me asuimme päätalon isoimmassa huoneistossa, joka oli rakennuksen toisessa kerroksessa. Näköala oli hulppea ja kukko herätti iloisesti aamuisin. Ei kuitenkaan liian aikaisin.

Joissakin huoneistoissa on kunnollinen keittiö, jossa voi tehdä itse ruokansa. Me huristelimme autolla eri puolille saarta ja söimme milloin missäkin. Isäntäväki antoi mieluusti vinkkejä, ja hyviä antoivatkin. Paikallisten suosikkeja, ei turistirysiä. Naapurikylän perinteinen kanipaisti vei melkein kielen mennessään.

Tilalla on kanojen ja kukon lisäksi aaseja ja pomo, Vini-niminen tyttökissa, joka todellakin piti järjestystä. Utelias ja hyväilynkipeä kisu tuntui olevan aina paikalla.

pa17

Talossa on myös oma kappeli, jossa oli hyvin rauhoittava tunnelma.

Asiakkaat olivat eri puolilta eurooppaa. Suomalaisia ei näkynyt vieraskirjan perusteella olleen vähään aikaan. Saksalaispariskunta oli jo yhdeksättä kertaa. He tulevat joka kevät 10 päiväksi ja pelaavat golffia läheisellä kentällä. Sveitsiläispariskunta oli ollut edellisen kerran kuusi vuotta sitten. Nyt heillä oli mukanaan pari vuotias tytär ja he kehuivat paikkaa ihanteelliseksi pienen lapsen kanssa.

Uinnin välissä oli kiva ottaa torkut puutarhassa.

Uinnin välissä oli kiva ottaa torkut puutarhassa.

Iltaisin maistelimme tilan viinejä juustojen kanssa. Pöydän veimme sinne, missä tunnelma oli paras.

DSC00214

Kaunista, eikö vain? Taloon mahtuu kerrallaan parisen kymmentä asiakasta. Jos kaipaat kauneutta, rauhaa ja raitista ilmaa lomallasi, tällaista vaihtoehtoa voi kyllä suositella.

Oletko sinä kokeillut tämäntyyppistä majoitusta? Kerro kokemuksistasi, minä hurahdin tähän täysillä. Oli todella vaikeaa asettua hotelliin tämän jälkeen.

Sini

Jos tämä kohde kiinnostaa, niin lue lisää TÄÄLTÄ.

Agroturismo-ketjuun kuuluvat paikat ovat erilaisia. Joissakin on täysi hotellitason palvelu henkilökuntineen.

 

Kommentit (3)
  1. Ihana vaihtoehto normaalin turistirysan sijaan.

  2. Tiina Kastell
    14.7.2017, 21:59

    Italiassa Venetsian lähellä vietimme ihanat neljä päivää viinitilamajoituksessa….voin suositella.

    1. Hei Tiina
      Kiitos vinkistä, pitääpä tutkailla sitä suuntaa.

      Sini

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *