Jotkut ehtivät, toiset eivät

Ei ole aikaa meikata. Lapsen vuoksi ei ehdi edes tukkaansa kammata tai katsoa, mitä päälleen laittaa. En ehdi liikkua. Tällaiset kuulemani valitukset nousivat mieleeni, kun jututin Vappu Pimiää hänen uusimman Vapun reseptikirja 2:n julkkareissa.

Vappu Pimiällä on parivuotias, uhmaikäinen ja kesäkuussa syntynyt vauva. Silti hän on koko ajan tehnyt töitä: mm. radio-ohjelmaa ja uuden reseptikirjan. Hänelläkään ei ole vuorokaudessa 38 tuntia, vaan samat 24 kuin valittelijoilla, jotka eivät ”ehdi mitään”.

Kun muistelee omia ruuhkavuosia, voi tietysti ajatella, miten niistä vuosista selvisi. Lapsen synnyttyä aloin tehdä töitä äitiysloman aikana (olin siis jonkin mielestä huono äiti). Tyttö oli kuukauden, kun menin hänen kanssaan muotinäytökseen. Juttuja kirjoitin koko äitiyslomani ajan ja mammalomani lopetin kesken lapsen ollessa 8 kuukautta. Mies edusti, teki pitkiä päiviä, matkusti ympäri Eurooppaa. Minä loin uraa, tein säännöllisesti epäsäännöllisen pitkiä päiviä – ja jatkoin töitä, kun lapsi oli mennyt nukkumaan.

Silti ehdin meikata, liikkua, nähdä ystäviä jne. Enkä usko, että lapselle tuli ylettömiä traumoja huonosta äitiydestäni, oma-aloitteinen hänestä ainakin tuli.

Onko siis ajan puutteesta valittaminen enemmänkin asennekysymys? Näin uskon. Kyllä sitä ehtii, kun haluaa ja on kiinnostavaa tekemistä.

Kaisa

PS. Vapun kirjasta lisää myöhemmin, kun olen kokeillut muutaman reseptin.

Kommentit
  1. 1

    Tilu sanoo

    Kyllä sillä Pimiällä siinä mielessä on enemmän tunteja käytössä, kun sillä kuitenkin on lastenhoitaja pyyhkimässä sen uhmiksen lattialle heittämät maidot tai räkävanat nenästä. Nanny hoittaa ja Rouva saa rauhassa tehdä uraa ja kasvattaa egoaan.

    Se lapsi on kerran pieni, miksi se ura menee sen lapselle läheisyyden antamisen edelle? MIKSI tehdä se lapsi jos sen kanssa ei halua olla tai ei voi olla antamatta sitä aikaa mitä lapsi tarvitsee.

    Kai teillä on jo kerätty rahat terapiaa varten, kun lapsi tajuaa ettet ehkä sittenkään ole ollut kovin läsnä lapselle. Näin kärjistettynä tuon tekstisi perusteella.

    Kannattaisi ehkä perehtyä paremmin niiden äitien elämään jotka sanoo ettei ehdi tukkaa kammata. Ehkä siihen on oikeasti joku syy, vaikka masennus. tai se, ettei ole rahaa siihen Nannyyn tai ei ole mummoa hoitamassa lapsia, vaan ne pitääkin hoitaa itse. Koko ajan.

    • 1.1

      sanoo

      Hei Tilu, kiitos kommentistasi.

      Tottahan toki on lapsiperheissä on erilaisia tilanteita. Joillakin on käytössä nanny, toisilla ei. En ole ollut Vappu Pimiän kotona kärpäsenä katossa, jotta tietäisin, kuka pyyhkii kaatuneet maidot, kuka kaitsee lapsia. Meillä ei ollut nannyä, vaan lapsi oli perhepäivähoidossa. Olin lapsen kanssa töiden jälkeen hänen ollessa valveilla – ja vasta sen jälkeen jatkoin töitäni. Toisaalta kaikille ei sovi kolmen vuoden hoitovapaajaksot. Ainakin itse uskoin olevani parempi äiti, kun kävin töissä.

      Kirjoitukseni lähinnä hämmästelen sitä, miten jotkut ehtivät ja toiset eivät, on heillä lapsia tai ei. Postauksen tarkoitus olikin herättää keskustelua, kuten aina blogimme maanantain kirjoituksien.

      Kaikkea hyvää ja jaksamista
      -Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *