Jukka Puotilan taiteilijajuhlan liikuttavat hetket

Koko kansan rakastama näyttelijä Jukka Puotila vietti lauantaina 35-vuotistaitelijajuhlaa. Samalla juhlittiin hänen eläkkeelle jäämistään. Tuskin hän kuitenkaan vielä työt lopettaa.

Monet tuntevat Jukka Puotilan Kotikadun Perttinä tai taitavana imitoijana. Ennen kaikkea hän on kuitenkin Kansallisteatterin näyttelijä – tai on ainakin ollut vuodesta 1984 ja näytellyt siellä noin viidessäkymmenessä näytelmässä. Tänä syksynä hän jäi eläkkeelle – tekemällä hienon roolisuorituksen Kansallisen Kuolema Venetsiassa -näytelmässä, joka tuli ensi-iltaan viime keväänä (täällä aikaisemmin kirjoittamani arvio). Työteliäs eläkeläinen siis.

Screenshot-2017-10-15 Kuolema Venetsiassa 02
Jukka Puotila Kuolema Venetsiassa -näytelmässä. Kuva Kansallisteatteri

Lauantaina Kuolema Venetsiassa -näytelmää esitettiin poikkeuksellisesti suurella näyttämöllä – olihan se samalla Puotilan taitelijajuhla. Katsomo täyttyi juhlavasti pukeutuneesta yleisöstä: näyttelijäkollegoita Esko Salmisesta Tiina Rinteeseen, Kaarina Turusesta Risto Kaskilahteen ja Seela Sellasta Lena Meriläiseen. Katsomossa olivat myös entinen pääministeri Esko Aho vaimonsa Kirstin kanssa.

Näytelmän jälkeen alkoivat juhlallisuudet: puheita, ansiomerkkien luovutusta, kukkia, lahjoja jne. Lahjapöytä oli aivan täynnä.

Seremoniamestarina toiminut näyttelijä Katariina Kaitue kertoili Jukasta, että tämän näyttelijänura alkoi jo 5-vuotiaana, kun hän halusi mennä päiväkotiin viittaan ja miekkaan sonnustautuneena, jotta saisi näyttävän sisääntulon. Koulusta Jukan vanhemmat saivat jatkuvasti lappuja, koska poika oli puhunut jatkuvasti ja ollut vilkas. ”Koulussa Jukka viihtyikin pari vuotta pidempään kuin muut”, totesi Kaitue.

Ylioppilasvuonna Jukalle selvisi, että teatteri kiinnostaa. Pari vuotta meni Ylioppilasteatterissa ja vuona 1980 hän pääsi Eero Melasniemen johtamaan Teatterikorkeaan. Viimeisenä vuonna koulua johti Jouko Turkka, joka oli havainnut Jukan lahjat.

Katariina Kaitue sanoi Jukan olevan aina myöhässä. Teatterin järjestäjä on soittanut monta kertaa Jukalle kysellen, missä tämä on. Jukka toteaa aina olevansa ”kulman takana”. Tosin ei ole käynyt selville, minkä kulman ja missä kaupungissa…

Jukka itse totesi, että valmistuttuaan he sopivat kurssikavereiden kanssa, että eivät mene mainoksiin, eivät viihdeohjelmiin eivätkä Kansallisteatteriin. ”Kaikkeen menin ensimmäisenä”, totesi Jukka lakoonisesti. Viihdeohjelmiin Jukan houkutteli legendaarinen Heikki Kahila.

jukka yksin

Teatterin henkilökunta kehui Jukkaa reiluksi, kannustavaksi ja suurisydämiseksi joukkuepelaajaksi. Kauniita ja lämmittäviä sanoja, joita Jukka otti vastaan tyynesti. Kun henkilökunta lauloi Yö saaristossa, monen muunkin kuin Jukan oli vaikea pidättää tunteitaan. Moni katsomossakin pyyhki silmäkulmiaan. Jukka totesi, että hän ja Katariina lauloivat tuota laulua ajellessaan Porista.

Toivottavasti saamme vielä pitkään nauttia Jukan ammattitaidosta niin teatterissa kuin viihdeohjelmissakin.

Kaisa

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *