Kaksi sukupolvea Asuntomessukierroksella Mikkelissä

Mikkelin Asuntomessut houkuttavat miettimään, mitä itse asumiseltaan haluaisi, jos olisi nyt rakentamassa ja kaikki olisi mahdollista. Tarjontaa on paljon, silti jotain puuttuu. Mutta mitä?

Oli kiinnostavaa kierrellä neljän hengen porukalla. Mielipiteet vaihtelivat mukavasti ja samaakin mieltä oltiin. Mieheni kanssa katselemme ratkaisuja kahden aikuisen loppuelämän näkökulmalla. Asumme nyt meille liian isossa, vanhassa omakotitalossa pääkaupunkiseudulla. Pienempään olisi suunta. Yksitasoisuus lienee must, samoin järkevät asumiskustannukset. Ei turhia lämmitettäviä kuutioita, eikä hukkatiloja. Silti avaruutta ja asumisen helppoutta.

Kolmekymppinen pääkaupungissa kerrostalossa asuva poikamme puolisoineen katselee kohteita tietenkin nuorenparin näkökulmasta.

Olen porukasta ainoa, jolla ei ole ”insinööriaivoja”. Muut hahmottavat asiat pikaisesti tekniikan, käytettävyyden, kustannusten ja toimivuuden kautta ensin, ja vasta sitten tulee sisustus. Minä menen fiilis edellä käytettävyyttä miettimättä.

Messualueen sijainti on mitä mainioin, noin kolmen kilometrin päässä Mikkelin keskustasta Kirkonvarkaudessa Saimaan  rannalla. Rannimmaisilta tonteilta oli huikea näköala järvelle. Osalla taloista on jopa oma laituri venepaikkoineen.

Messuilla on todella paljon näkemistä. Listasimme etukäteen messuluetteloiden perusteella kiinnostavimmat ja kuljimme omassa järjestyksessä.

am24

Joihinkin taloihin, kuten Honkatalon Waveen on pitkät jonot, joten aloitimme heti aamusta siitä,  koska jonoa ei vielä ollut. Sitten kiersimme lopusta alkuun listamme mukaan.

Listasimme plussia ja miinuksia näkemistämme taloista ja ratkaisuista.

am23Kauniita sisustuksia. Musta Honka Ink oli vaikuttava ulkoa ja monen mielestä kaunein sisältä. Eikä ihme, onhan sen sisustus lahjakkaan sisustustoimittaja Jonna Kivilahden käsialaa.

Plussat:

Osa talomalleista helposti muunneltavissa. Esimerkiksi Design-Talon Pala, jota voi kasvattaa tarpeen ja kukkaron mukaan ostamalla lisätilaa pala kerrallaan.

Hirsi on tehnyt todella paluun myös kaupunkirakentamiseen. Hirsitaloissa oli mukava tunnelma sisällä, eikä hirsi huutanut olemassa oloaan. Yllätyksekseni minäkin pidin tästä materiaalista.

Eteiset ovat suurentuneet, sisääntuloissa ilmavuutta ja säilytystilaa.

am5

Isojen ikkunoiden ansiosta taloissa oli valoa.

am26

Paljon liukuovi-ikkunoita, joten kesällä asuintilat yhdistyvät helposti ulkotiloihin. Ikkunoissa oli kauko-ohjattavia kaihtimia, jotka sai laskettua yläreunasta alaspäin tai alhaalta ylöspäin tarpeen mukaan.

Saarekekeittiöitä ja aamiaiskaappeja, joissa aamiaisella tarvittavat välineet, jotka saa piiloon ovien taakse. Jääkö muotioikuksi vai toimivaksi ratkaisuksi, aika näyttää.

Paljon isoja terasseja, jotka lisäävät kallioisen pihan käyttöä.

Asukkaat olivat tehneet monessa kohteessa selkeästi omannäköisiä ratkaisujaan. Kiva, että on ollut rohkeutta.

am22 - Copy

am6

Kylpyhuoneet ja wc-tilat olivat ylellisen kylpylämäisiä. Amme löytyi monesta talosta.

Älykotiratkaisuja löytyi jonkin verran, lähinnä valaistuksessa, turvallisuudessa ja viihtyisyydessä. Ilmakiertoinen lattialämmitys vaikutti kiinnostavalta. Harmi, että sitä esiteltiin tuskin lainkaan.

Uudenlaiset, seinien sisään näkymättömiksi menevät liukuovet kiinnostivat. Myös vaatekaapeissa oli kauniita seiniin sulautuvia ovia.

Suomalaista taidetta ja designia oli esillä sisustuksissa ja myös myyntikojuissa.

Blogimme ensimmäisen videon kuvannut Sanna Liimatainen esitteli Finishfire-alkusammutuskaappia, joka on napsinut kansainvälisiä designpalkintoja. Taulun näköisen kaapin sisällä on alkusammutussuihke ja sammutuspeitto. Tauluun voi laittaa oman kuvan tai vaikkapa grafiikkaa.

Miinukset:

Monessa talossa on todella vähän säilytystilaa vaatteille, jalkineille. Minne monilapsinen perhe laittaa harrastusten vaatimat vaatteet ja välineet?

am3

Useassa makuuhuoneessa on ainoat aikuisten vaatteiden säilytystilat. Ehkä toimii, jos jos pariskunta elää samassa rytmissä, mutta jos unirytmi on erilainen, niin eihän makkarissa kukaan häiriöttä nuku. En itse ymmärrä ylipäätään, mitä yhteistä nukkumisella ja vaatesäilytyksellä on.

Talossa pitkälti toistasataa neliötä, olohuone silti erittäin pieni.

Kapeita, jyrkkiä portaita monessa talossa.

am12

Kauniita yksityiskohtia, esimerkiksi valkoiset lauteet. Kuinka pysyvät puhtaina? Lauteiden puhdistaminen mietitytti ylipäätään.

Saunat lähes poikkeuksetta lasiseinäisiä ja kiukaat jalkatasolla. Saunassa helposti huimaava kaipasi kaiteita tuekseen. Niitä ei ollut yhdessäkään saunassa. Myös lasten kanssa saunominen mietitytti, osaavatko varoa kiuasta ja lasiseiniä?

am9

Voisiko joku kehitellä näille kauniin asennussysteemin. Kuvan kiinnitysviritelmä vesitti arkkitehtuurin hienouden. Viritelmä oli harmillisesti kadulle päin julkisivulla.

Ihmetytti myös avoin makuuhuone-suihku-pukeutumistila. Onko uni rauhaisaa, jos toinen suihkuttelee jne.?

Kodinhoitohuone, jossa pesukone ja kuivain, mutta ei pesuallasta.

Nuoripari mietti, onko kahden auton omakotitaloelämä ainut vaihtoehto asumiseen.

am11

Miehet aavistelivat kosteusongelmia joidenkin talojen kattojen sadevesien suhteen. Talvella pulpettikatolle kinostuva lumi lienee haasteellinen poistaa kapeasta aukosta. Pidimme tästä talosta muuten.

Mustat seinät ovat muodikkaita, mutta antavat haastetta sisustukselle ja valaistukselle. Toimiiko esimerkiksi marraskuun hämyssä, kun isoista ikkunoistakin tulvii vain pimeyttä? Kyllästyykö nopeasti?

Talojen hintavertailu on lähes mahdotonta, sillä hintaan oli laskettu mukaan hyvinkin erilaisia asioita ja isoja oleellisia asioita puuttui.

Jäimme kaipaamaan enemmän oikeasti uusia ideoita. Sellaista löytyi teräsrunkoisesta MinunValo-talosta, kohde 24.

Katsele kierroksella myös ympäröivää luontoa. Pidimme siitä, kuinka alueella on hyödynnetty luonnon kauneutta. Kallioita on nostettu esiin ja vettä hyödynnetty. Lasten leikkipuisto houkutteli aikuisetkin kiipeilemään ja keinumaan. Ja ne maisemat Saimaalle. Niin kaunista.

Sini

Mikkelin Asuntomessut ovat avoinna 13.8.2017 saakka.

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *