Kello on taas in

Kellojen suosion laskua on povattu aina muutaman vuosikymmenen välein. Arvokellot ovat siitä huolimatta pitäneet pintansa ja kauppa käy tasaisesti. Uusi nousu on koittanut muun muassa Applen älykellon myötä. Kännykästä aikaa tarkistaneet ostavat nyt rannekelloja.

Oma luottokelloni lopetti yhteistyön. Kolmesti sitä on korjattu, nyt se ei enää onnnistu. Viisarit eivät yksinkertaisesti enää suostu pysymään paikoillaan. En raaskisi luopua ystävältä lahjaksi saadusta kellosta, mutta kyllä nyt edessä on uuden kellon osto.

Mutta millaisen? Olenkin käynyt innokkaasti tutustumassa erilaisiin kelloihin. Olin taannoin kutsuvieraana Sveitsin lähetystössä järjestetyssä Carl F. Bucherer -kellojen esittelytilaisuudessa. Kyseessä oli toinen kerta, kun tutustuin tämän klassikkokellomerkin tarjontaan. Silti olin vaikuttunut. Sitä ei suinkaan vähentänyt kelloja esitelleiden Renato Boninan ja Peter Kaeserin ammattiylpeys.

Jo 1800-luvun loppupuolella perustetun sveitsiläisen Carl F. Buchererin käsintehdyissä kelloissa on jotain koukuttavaa. Huolellinen käsityö, laadukkaat materiaalit ja kaikki se tunne, joka huokuu näistä luomuksista. Olen vakuuttunut, että niillä on sielu. Naurakaa vaan, mutta miettikää kuinka paljon ajatusta ja tarkkuutta kellontekijä tekemiseen käyttää.

Ei siis ihme, että ihanuudet maksavat paljon. Halvin irtoaa Westerbackin myymälästä kolmella tuhannella. Yksi kalleimmista malleista on timanteilla kuorrutettu Alacria Swan, jota pitelin ranteessani vuosi sitten, kun kello käväisi näytillä Suomessa. Silloin sen hinta-arvo oli parisataatuhatta euroa.

Laatukello tai -koru kuljettaa mukanaan tarinaa. Sen ostamiseen tai saamiseen liittyy aina suurempi tunnelataus, kuin hätäpäissä halvalla ostettuun muotikelloon. Kuka osti, missä ja miksi?

Kun kaivelin kelloaarteitani, muistin lähes jokaisen historian. Harmi, ettei ensimmäinen kelloni ole enää tallessa. Mieheltä matkatuliaisina 80-luvulla saatu moderni kello ilahduttaa edelleen. Ihmeellistä kyllä, sen metalliranneke on jotenkin kutistunut hieman kireäksi vuosien myötä. Tykkään myös edelleen 70-luvulla saamastani Mikki Hiiri -kellosta. Kallis se ei ole, mutta se kädessä on kierretty ja nähty paljon.

Mutta, mikä kelpaisi arkikäyttöön ranteeseen nyt? Ainakin sen pitäisi olla oikea kello. Sellainen, jota voi myös korjata. Vai olisiko älykello tai rannesykemittari sittenkin kätevä? Vaihtoehtoja ranteeseen tuntuu olevan aivan liikaa. Mietintä jatkuu.

Sini

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *