Kiitollisuus kantaa

Kurja sää. Jatkuva kiire. Väsymys. Kurjat työkaverit. Ymmärtämätön esimies. Näistä kaikista asioista olen viime kuukausina kuullut valitusvirsiä.

Miksi emme ole kiitollisia niistä, jotka ovat hyvin? Pitääkö sitä oppia kantapään kautta, suurten vaikeuksien, menetysten kautta?

Tottahan toki minäkin, peruspositiivinen, olen valittanut herra ties mistä aiheista. Kaksi ja puoli vuotta sitten tuli pysäytys, todellinen vastoinkäyminen. Päätin selvitä siitä miettimällä kiitollisuutta – en pysähtymällä kurjuuteen. Pysähdyin ja listasin: pitkä, onnellinen avioliitto, tytär, läheiset, terveys, ystävät, työ. Kaikki tärkeitä. Vaikka yksi niistä oli yllättäen tempaistu pois, jäljellä oli vielä paljon syytä kiitollisuuteen.

Kun jokin asia alkaa hiertää mieltäni, ajattelen taas hyviä asioita, jotka kantavat ja vievät eteenpäin. Ei kannata pysähtyä murheisiin, epäonneen, kurjaan säähän tms. Jos seurue vain valittaa, yritän ohjata keskustelun toisille raiteille tai lähden pois.

Kiitollisuutta voi opetella. Listaa asiat, jotka mielestäsi ovat hyvin. Kun listasi on valmis, se on todennäköisesti pidempi kuin ne epäkohdat, jotka olivat vieneet vireesi alas. Jos ympärilläsi olevat ihmiset vain valittava, lähde pois, sillä valitusvirsi tarttuu, samoin huono ilmapiiri.

Ajattele jotain sellaista, joka saa sinut hymyilemään. Hymyillessä ihminen on kauniimpi kuin suupielet alaspäin, ja mieli kohenee.

Kaisa

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Niin totta – kiitollinen mieli antaa iloa elämään – omaan ja toisten.
    Itse pidän kiitosvihkoa – aloitan aina vuoden alussa uuden vihkon ja yritän kirjata siihen päivittäin kiitosaiheita – isojakin – mutta useimmiten pieniä, arkipäiväisiä asioita, jotka vaikka ovatkin arkea eivät aina ole itsestäänselvyys.
    Tänä vuonna olin jo jättää kiitosvihkoni aloittamatta tämän kasvohalvauksen iskettyä vuodenvaihteessa – vaan aloitinpa sittenkin; turha murehtiminen sairastuttaa lisää!

    • 1.1

      sanoo

      Eh Lady of The Mess, kiitos kommentistasi.
      Kiitosvihko on hyvä idea. Siihen listaaminen auttaa varmasti laittamaan pienet vastoinkäymisetkin oikeaan mittasuhteeseen. Ymmärrän, että kasvohalvauksesi on pannut kiitollisuuden koville. Olet selviytyjä ja selviät siitäkin, kiitollisuudella.
      -Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *