Kostettavuutta ja onnistumisen iloa

Kaivoskaupunki. Lakko. Poika balettitunnilla. Ristiriitainen asetelma, jota asenteet eivät ainakaan helpota. Sitä kaikkea on Billy Elliot -musikaali. Ja paljon muuta.

Helsingin Kaupunginteatterin Billy Elliot -musikaali on vetänyt koko syksyn eri-ikäisiä katsojia Peacock-katsomon täyteen. Eikä ihme.

Billyn tarina on monelle tuttu: onhan se tullut useampaan kertaan televisiosta elokuvana. Minäkin olen nähnyt sen ainakin kolme kertaa. Lisäksi pari vuotta sitten näin sen Lontoossa.

Odotin Kaupunginteatterin versiosta ristiriitaisena. Löytyykö Suomesta riittävän taitavaa Billyä, joka osaa nykytanssia, balettia, laulaa ja näytellä? Päätin mennä katsomaan, vaikka muistissa olivat elokuvan ja Lontoon uskomattomat suoritukset.

Peacockin pienehkö näyttämö taipui hyvin Billyn kodiksi, kerhotaloksi, kaivosalueeksi jne. Näyttelijät selvisivät hyvin Elton Johnin vaativasta musiikista.

Kolmoismiehityksestä Billynä esiintyi Amos Brotherus, huikean taitava nuori. Hänen liikkumisensa oli billymäistä, sellaista kuin sen pitikin olla. Jopa laulut sujuivat hyvin. Hän eli Billyn roolin, ei vain näytellyt sitä. Koskettavin kohta on kuolleen äidin kirjeen lukeminen. Ei ihme, että moni katsomossa pyyhki kyyneleitä.

Billy ystävän Michaelin roolissa oli Kasperi Virta. Hänessä oli uskomatonta vetovoimaa ja karismaa, jopa veijarimaisuutta. Joka kerta hänen ollessa lavalla hän lähes ”varasti” shown. Näistä kahdesta nuoresta varmaan kuulemme jatkossakin.

Aikuisista isää näyttelevä Kari Mattila tulkitsi hyvin karskin miehen tunteita.

Helena Haaranen eläytyi hienosti tanssiopettajan rooliin tukien Billyn unelmaa ja taistellen asenteita vastaan.

Kaupunginteatterin Billy Elliotia esitetään tämän vuoden loppuun. Jos ette vielä ole nähneet tätä, yrittäkää saada liput. Nauttikaa ja eläytykää tähän koskettavaan musikaaliin, jossa mahdottomasta tulee mahdollinen, miten asenteet muuttuvat yksilö kerrallaan.

Kaisa

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *