Mene luomisyyniin

Onko aurinko joskus polttanut niin, että ihossasi on ollut vesirakkuloita? Onko ihollasi luomia, jotka ovat vuosien saatossa muuttuneet? On aika tilata aika luomisyyniin.

Joskus menneinä vuosikymmeninä ei pahemmin varoiteltu auringon vaaroista. Muistan, miten nuoruusvuosien Italian-matkalla ystäväni kanssa levittelimme iholle porkkanaöljyä, jonka suoja oli lähinnä nolla. Jotkut käyttivät jopa Tummelia. Eihän tuollaista aineista hyvää seurannut, ainakaan suojausmielessä.

En ole koskaan ollut auringossa makaavaa tyyppiä. Silti joskus nuoruusvuosina tuli käräytettyä iho punoitustasolle, kerran jopa olkapäät olivat rakkuloilla.

Parinkymmenen vuoden ajan olen suojannut ihoani hyvin tunnollisesti. Käytän korkeita suojakertoimia ja tietysti suojaan ihoani myös vaatteilla. En lekottele auringossa.

Kolmisen vuotta sitten normaalin terveystarkastuksen yhteydessä lähes vaadin lääkäriä poistamaan kyljessäni olleen, ihonvärisen luomen, joka oli alkanut kutista. Lääkärin mielestä olin turhan epäileväinen, kyse oli ”tavallisesta, vaarattomasta luomesta”, kuten lääkäri totesi. Pidin pääni, ja lopulta lääkäri otti siitä koepalan.

Viikkoa myöhemmin sain soiton lääkäriltä: luomesta oli löytynyt tyvisolusyöpää. Vaikka tiesin tyvisolusyövän olevan vaarattomin ihosyöpä, olin hetken hämmentynyt. Sitten aloin toimia. Otin yhteyttä yksityislääkäriin enkä jäänyt odottamaan kutsua kunnalliseen sairaalaan kutsua (siihen olisi mennyt muutama kuukausi). Muutamaa päivää myöhemmin luomi oli poistettu kokonaan ja kyljessä oli 14 tikkiä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tuon episodin jälkeen olen käynyt vuosittain luomihoitajan luona luomisyynissä. Hän katsoo tarvittaessa suurennuslasin kanssa kaikki kropassa olevat luomet ja merkitsee mahdolliset seurattavat seuraavaa tarkastusta varten.

Vaikka sinulla ei olisikaan muuttuneita, tummia, epämääräisen mallisia luomia, mene silti luomisyyniin. Se kannattaa. Saat ainakin varmuuden luomien luonteesta.

Kaisa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *