Miksi kirjoitan päiväkirjaa?

Joka ilta vähän ennen nukkumaan menoa yritän kirjoittaa päiväkirjaani jotakin menneestä päivästä, ystävien tapaamisesta, lasteni kuulumisista.

Raportoin tilaisuuksista, joissa olen ollut ja henkilöistä, joita olen tavannut. Joskus, aika useinkin, merkitsen päiväkirjaan, mitä olemme syöneet, mikä oli päivän yllätys, yhteydenotto tai asia, joka vaivaa päätäni. Päivästä riippuen kirjoituksissa vaihtelevat optimismi ja hyvä mieli, mutta myös kaikenlaiset huolet ja harmit.

Suosittelen lämpimästi päiväkirjan pitämistä! Olo paranee jo siitä, kun kirjoittaa sen, mikä mieltä painaa.

Joskus unohdun lukemaan menneiden vuosien päiväkirjamerkintöjä. Maailman tärkein asia ei tietenkään ole muistaa, mitä tein pari vuotta sitten jonakin tiettynä päivänä, mutta on se sittenkin mukavaa katsoa, mikä minulle oli kirjoitushetkellä tärkeää. Myös kirjaamani pienet ja todella arkiset hetket tuntuvat arvokkailta vuosien tai vuosikymmenienkin jälkeen.

Muistiinpanoillani tunnen hallitsevani mennyttä tai ainakin niitä päiviä, joista olen päiväkirjaan kirjoittanut. Tyhjät, kirjaamattomat päivät ovat jo vuoden päästä kuin niitä ei olisi ollutkaan.

Olen muutenkin intohimoinen muistoarkistojen pitäjä. Kesäpaikkamme vintillä on kokonainen tila vanhoille kirjeille ja päiväkirjoille, kaupunkikodissamme on varasto matkapäiväkirjoille, valokuva-albumeille ja leikekirjoille. Illallispäiväkirjojakin olen pitänyt vuosikymmeniä!

Luin äskettäin päiväkirjankirjoittajasta, joka joka vuosi vuoden viimeisenä päivänä hävittää kirjansa. Mietin itsekin usein, pitäisikö varhaisimmat päiväkirjat hävittää. Erityisen tyhmiltä tuntuvat teinivuodet. Ne päiväkirjat olen mielikuvissani polttanut jo moneen kertaan saunan uunissa!

Joskus mietin, mihin dokumentit joutuvat jälkeeni. Kuka niitä lukee? Minkälaisen kuvan lukija saa minusta kirjoitusteni perusteella? Kaventavatko vai laajentavatko ne lasteni kuvaa minusta sitten, kun minua ei enää ole?

Lapsenlapseni syntyi toissapäivänä.

Kun tunteitani kuohuttaneen päivän jälkeen kirjoitin päiväkirjaan ensitapaamisesta pienen nukkuvan käärön kanssa, mietin, että tässä on päiväkirjani tärkein merkintä.

Tämän päiväkirjan omistan sille pienelle ihmeelle, jonka ensimmäisistä hetkistä olen sinne kirjoittanut.

Aikuisena hän voi sieltä lukea, minkälaista arki oli vuonna 2015 ja millä tarkkuudella isoäiti kuvaili uutta tulijaa ja omia onnentuntemuksiaan.

Jos hyvin käy, joskus, vuosikymmenien jälkeen, lapsenlapsi saattaa löytää päiväkirjani ja hän voi rakentaa kuvaa siitä, minkälaisissa tunnelmissa elettiin, kun hän tuli maailmaan.

Leena Karo

Toimittaja, työskentelee Harmaa Entertainment pr- ja viestintätoimistossa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *