Miltä neulemuoti on näyttänyt Suomen itsenäisyyden aikana?

Miltä näytti neulemuoti 100 vuotta sitten? Entä missä vaiheessa siirryimme teollisesti tehtyihin neuleisiin? Näihin kaikkiin pääsin kurkkaamaan, kun kävin katsomassa Neuleen 100 vuotta -muotinäytöksen.

1920- ja 1930-luvuilla neuleet tehtiin käsin. 1930-luvun Jussi-paita pitää edelleen pintansa ainakin perinteitä kunnioittavien keskuudessa. Samalla vuosikymmenenä tehtiin myös paljon kirjoneuleita. Johtuuko se siitä, että lankoja käytettiin uudestaan ja pienetkin lankanyssykät hyödynnettiin? Koska 1930-luvulla kaikesta oli pulaa, vanhoja neuleita purettiin ja langoista tehtiin uusi vaate.

Sotavuosina ja heti sodan jälkeen kaupoista ei löytynyt valmiita neuleita, vaan vielä silloinkin naiset purkivat vanhat ja neuloivat purkulangoista uudet. 1940-luvun neuleliivit, slipoverit, näyttävät kivan nostalgisilta.

Teollinen valmistus alkoi 1950-luvulla.  Selma Toivosen Kutomon ja Atlas-tehtaan 1950-luvun neuleet näyttävät yllättävän ajattomilta. Harmi, että molemmat tehtaat, kuten monet muutkin suomalaiset neuletehtaat ovat lopettaneet toimintansa. Näytöksen perusteella 1960-luku on ollut enemmän tai vähemmän kirjoneuleiden aikakautta. Yksivärisissä neuleissa oli mielenkiintoiset kohopinnat – eli hyvin pitkälti samoja elementtejä kuin tänä päivänäkin.

1970-luvun mikrot ja pitkä liivi ja hapsu- ja reikähuivit kuuluivat aikoinaan asiaan.

1980-luvun kuvioneuleissa oli muhkeat linjat, kaikki oli enemmän tai vähemmän pömpöösimäistä. Ja muistatteko ne 80-luvun jaquardneuleet, mielikuvituksellisia kuvioita maisemista autoihin? Oi, ei!

Vähitellen 1990-luvulla luonnonläheisyys nosti päätään, ja tämä näkyi myös neuleissa: vaaleita sävyjä ja miellyttävää väljyyttä. Toisaalta merihenkisyys ja trooppisuus näkyivät kuvioissa, jotka näkyivät ”kaivolta kotiin”.

Vuosituhannen vaihteessa neuleesta tuli myös ”salonkikelpoinen”, lurex-langoilla ja muilla juhlavuutta tuovilla lankatyyppeillä saatiin asusta ripaus ylellisyyttä.

Muutama viikko sitten some kohisi Suomen edustusasuja tulevissa olympialaisissa. Kun katsoin neulenäytöksen Suomen maajoukkueen asua 1960-luvulta (Selma Toivosen kutomon tekemät neuleet), ne näyttivät suorastaan tyylikkäältä tulevien kisojen asuihin verrattuina.

Näytöksen lopussa nähtiin nuorien suunnitttelijoiden näkemyksiä tämän päivän neulemuodista.

Näytöksen oli toteuttanut Metropolia Ammattikorkeakoulun FinVillage tekemisen perinne -hanke yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Näytös oli 12.11.2017 Helsingin Hakasalmen huvilassa.

 

Kaisa

Kommentit (1)
  1. Atelier knits – Object of the Month – Helsinki University Museum
    4.11.2019, 12:27

    […] Miltä neulemuoti on näyttänyt Suomen itsenäisyyden aikana? […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *