Montako kosmetiikkatuotetta käytät?

5 ihonhoitotuotetta, 5 meikkituotetta, 3-4 hiustuotetta ja 5 tuoksua. Tällaiset keskiarvot selvisivät Kauneus & Terveys -lehden kuluttajakyselystä, jota kuuntelimme tämän viikon Kauneusserminaarissa.

Tämä innosti meitä laskeskelemaan omaa kosmetiikkamääräämme. Listasimme normityöpäivän ja lisäksi tänä viikonloppuna käyttämämme tuotteet.

Tulos yllätti, jopa minut. Tosin perjantain hiusten pesu nosti minun määräni aika reippaasti, koska ohuet hiukseni ”vaativat” uskomattoman määrän muotoilutuotteita, jotta kutrit eivät roikkuisi aneemisesti pitkin päätä. En kuitenkaan käytä hiustuotteita päivittäin.  Lisäksi pari tuotetta on tällä hetkellä testauksessa – ja nekin tietysti lisäävät tuotemäärää. No, joka tapauksessa kuulumme ns. superkäyttäjiin, johtuu tietysti myös ammatistamme.

Viikonloppuisin ja lomilla määrä romahtaa, vaikka en olekaan yhtenäkään päivänä meikittä.

Kaisan perjantain tuotteet:

hammastahna
sampoo
poishuuhdeltava hoitoaine
suihkusaippua
vartalon kuorinta-aine
hiuksiin jätettävä hoitoaine
hiusten proteiinisuihke
jälleenrakentava muotoiluvoide
lämpösuojasuihke
hiusten volyymisuihke
hiusöljy latvoihin
hiusten tuuheutta lisäävä neste (testauksessa)
hiusten tekstuurisuihke
hiuslakka
kasvojen puhdistusaine
kasvovesi
silmämeikinpuhdistusaine (vain illalla)
ihonhoidon esituote
silmänympärysvoide
seerumi
kosteusvoide (vain aamulla)
deodorantti
vartaloöljy
talkki
meikinpohjustusaine, jossa aurinkosuoja
silmämeikinpohjustusaine
luomiväri
rajauskynä
ripsiväri (vesiliukoinen yläripsiin)
ripsiväri (vedenkestävä alaripsiin)
sävyttävä kulmageeli
meikkivoide
poskipuna
korostus/varjostusväri
valokynä
huultenrajausväri
huulipuna
huulikiilto
A-vitamiinivoide (yöksi)
peptidivoide (yöksi)
hiusten tuuheuttava yöseerumi (testattavana)
huulirasva (yöksi)
käsivoide (yöksi)
tuoksu

Kaisan saldo 45 tuotetta (perjantaina unohdin laittaa jalkavoidetta, jota normaalisti laitan suihkun jälkeen). (alla olevassa kuvassa Kaisan kaupunkikosmetiikat, joita hän käytti perjantaina)

työpäivän kosmetiikat

Lauantaina Kaisa selvisi vähemmällä: 22 tuotetta, koska hiuksia ei tarvinnut pestä tai laittaa, meikki myös oli kevyempi kuin työpäivinä (vain meikkivoide, poskipuna, kulmat, rajaukset, ripsarit ja tietysti pohjustukset).

Sinin tuotteet normityöpäivänä:

hammastahna
kasvovesi
silmänympärysvoide
seerumi
päivävoide
primer, jossa suojakerroin
meikkivoide
peitevoide
silmämeikinpohjustusvoide
kulmakynä
luomiväri
rajaus
ripsiväri
poskipuna
varjostusväri
highlighter
sampoo
hoitoaine
muotoilusuihke
hiuskiinne
suihkugeeli
dödö
vartalovoide
jalkavoide
käsivoide
silmämeikinpoistoaine
kasvojen puhdistusaine
kasvovesi
kasvoöljy
yövoide
hajuvesi
Sinin saldo työpäivänä 31.
Viikonloppuna rennommin (yläkuvassa Sinin mökkikosmetiikat)
hammastahna
kasvovesi
päivävoide
aurinkovoide kasvoille
aurinkovoide vartalolle
luomiväri, jolla myös kulmat
poskipuna
huulipunakynä
suihkugeeli
vartalovoide
dödö
putsari
yövoide tai öljy
jalkavoide
käsivoide
hyttysmyrkky
Viikonlopun tuotteita yhteensä 16.
Hiuksiin samat kuin edellä, jos on saunapäivä

Mitäs tuotteita sinä käytät työpäivinä, montako tuotetta käytät? Entä viikonloppuna?

Kaisa ja Sini

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    laila sanoo

    Lailan tuotteet normipäivänä:

    Hammastahna
    Misellivesi
    Suihkugeeli
    Dödö roll on
    Kosteusvoide
    Aurinkosuoja kesällä
    Silmänympärysvoide
    Primer
    Irtopuuteri
    Mineraalimeikkivoide
    Peitevoide
    Poskipuna
    Muotoilutuote Contour Kit
    Kulmakynä
    Kivipuuteri
    Huulikiilto
    Ripsiväri
    Luomiväri
    Shampoo
    Hoitoaine poishuuhdeltava
    Hiusöljy
    Kiiltolakka
    Puhdistusmaito
    Misellivesi
    Yövoide
    Silmänympärysvoide
    Käsivoide
    Jalkavoide

    Kylläpä näitä kertyikin: 28 kpl. Lisäksi joskus käytän kasvonaamioita. Saatan myös käyttää useampaa kosteusvoidetta ja/tai seerumia kerralla. Mutta kosmetiikka ja kauneudenhoito on aivan ihanaa. Nykytuotteet ovat ihania ja valikoimaa piisaa!

    • 1.1

      sanoo

      Hei Laila

      Ansiokas luettelo sinullakin. Minäkin hieman yllätyin omaa listaa tehdessäni. Toki vähemmälläkin pärjäisi, mutta kyllä itsensä hoitaminen on nautinto, eikö vain?
      Sini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *