Näin kukat kestävät

Olen viime aikoina tehnyt kukkien hutiostoksia. Kukat ovat kestäneet maljakossa kauniina vain päivän, sitten nuokahtaneet. Ostinko vain huonoja kukkia vai käsittelinkö niitä kotona väärin?

Mielestäni tein kaiken kuten ennenkin. Ainoa uusi asia oli leikkuri, jonka ostin jostakin kukkakaupasta. Mutta sekin on aiemmin toiminut ihan hyvin. Kun nyt eri kukat nuokahtivat peräjälkeen, kysyin neuvoa blogimme lukijalta Pia Juustilta, Hantulan kukkakaupasta Lapualta.

Hän kiinnitti ensimmäisenä huomionsa leikkuriin.
-Terävä juures-tai hedelmäveitsi on paras mahdollinen väline leikkokukkien imupinnan tekoon.  Tylsä veitsi tai sakset litistävät kukissa olevat pienen pienet vedenottojohtimet. Seurauksena kukat eivät saa tarpeeksi vettä ja nuupahtavat varsin nopeasti.

Nuupahtaneita kukkia voi yrittää pelastaa uudella imupinnalla.  Esimerkiksi ruusujen vartta leikataan reilusti lyhyemmäksi, kietaistaan kukat napakasti paperiin ja laitetaan uuteen, runsaaseen lämpöiseen veteen. Maljakko on hyvä nostaa hetkeksi viileään paikkaan.
Yksikään ruusunvarsilehti ei saa osua veteen, sillä lehdet pilaavat veden.

Valikoi tulppaanit huolella

Tarkista ennen ostamista, että tulppaanien väri erottuu hyvin, lehdet ovat kauniin vihreät ja kukat suht napakat. Jos lehdet kellertävät tai kimpun kukkaosa on noussut pakkausmateriaalin yläpuolelle, älä osta.

Jos tulppaanit muumioituvat aukeamattomina maljakkoon (näin minulla kävi), niitä on varastoitu kuivina liian pitkään. Tällöin varret ovat tyvestä erityisen harmahtavat ja puumaisen kuivat, kimppu löysä kauttaaltaan ja lehdetkin kellastuneet, kuivan kurttuiset.

Tee näin

Laita ison maljakon pohjalle jääkylmää vettä noin 1 1/2-2 cm tai vaikkapa jääpaloja, leikkaa tulppaanin varresta 1-2 cm suora imupinta terävällä veitsellä.
Kuivina myydyt tulppaanit voi asetella tai kieputella hauskasti erilaisiin astioihin, koska varret ovat vielä hiukan veltot, eivätkä napsu poikki niin herkästi kuin jo vedessä olleet tulppaanit.

Jos haluat, että kuivina ostetut tulppaanit ovat pystyssä maljakossa, kiedo pakkausmateriaali tulppaanien ympärille napakasti, leikkaa suorat imupinnat ja laita tulppaanit kääreineen niukkaan jääkylmään veteen noin puoleksi tunniksi. Siinä ajassa tulppaani imee vartensa täyteen vettä, jonka jälkeen varsi pysyy napakasti pystyssä.

Ruusut

Leikkaa ruusuihin aina noin 1-2 cm, kuivana ostettuihin mieluiten 2 cm reilu viisto imupinta terävällä veitsellä. Poista varresta lehdet, jotka jäävät vesipinnan alapuolelle. Laita ruusut paperiin käärittynä heti leikkauksen jälkeen runsaaseen hanakuumaan veteen, jossa on hiukan kukkavirkistettä. Mitä pidemmät varret ruusuissa on, sitä pidempään niitä kannattaa pitää kääreessä, mieluummin viileässä.

Kukkakaupasta ostetuille ruusuille riittää kotona vain lämmin vesi ja virkiste. Kauppias on todennäköisetsi jo leikannut kukkiin imupinnan.
Marketista ostettuihin ruusuihin kannattaa aina leikata uusi tuore imupinta ja laittaa ruusut lämpimään veteen virkisteeseen. Kukkien huolto ei yleensä ole samaa luokkaa kuin kukkakaupassa.

Ruusut kestävät kauniina pidempään, jos siirrät maljakon kukkineen yöksi viileämpään paikkaan.

Muistathan, että hedelmät erittävät etyleeniä, joka pilaa kukat. Pidä hedelmät ja kukat kaukana toisistaan.
Vaihda leikkokukille uusi vesi parisen kertaa viikossa.

Sini

………………………………………………………………………………..

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *