Normaali päivä vol 2

Jatkan Kaisan aloittamaa juttua eli mitä me teemme päivittäin työksemme.

Olen vapaa toimittaja ja kirjoitan useampaan lehteen pääosin kauneudesta, hyvinvoinnista ja ihanasta elämästä. Toimittajan ammatissa ei ole kahta samanlaista päivää. Välillä istun aamusta iltaan toimistollani kirjoittamassa, välillä juoksen kaupungilla tiedon perässä infoissa tai haastattelemassa ihmisiä.

Esimerkkipäiväni on tämän viikon keskiviikko. Sikäli poikkeuksellinen viikko, että meillä on kotona menossa pieni eteisen pintaremppa. Remppamies saapui klo 7 täynnä tarmoa ja esitti kysymyksiä, joihin olisi pitänyt ottaa kantaa. Sain kahvikupin verran armonaikaa. Sitten mietittiin kattopaneelien suunta, listojen kulmat ja niin edelleen. Olihan ne jo kertaalleen mietitty, mutta vanhassa talossa tulee mutkia vastaan koko ajan.

Hieman kahdeksan jälkeen auton nokka kehäkolmoselta kohti Helsingin keskustaa. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä oli hieman ruuhkaa Lahden moottoritiellä, mutta yhdeksältä olin jo Sveitsin suurlähetystössä Kaivopuistossa tutustumassa upeisiin sveitsiläisiin Carl. F. Bucherer –kelloihin. Hyvä tilaisuus, paljon tietoa ja upeat tuotteet.

Äkkiä autoon ja sieltä Boulevard Social -ravintolaan puoli yhdeksitoista. Nyt oli vuorossa Hermès-hajuvesien lanseeraus Suomen kamaralle. Hyvää ruokaa ja ihania tuoksuja, jotka tulevat myyntiin lokakuussa Stockmanneille. Vihdoinkin, merkki on ollut poissa Suomesta vuosia. Tuoksuttelin hajuvesiä, juttelin kuulumisia maahantuojan ja kollegoiden kanssa.

MPuolelta päivin taas autoon ja tilaisuuteen, jossa kosmetiikkasarja Oriflame esitteli Giordani Gold -meikkisarjan syysuutuuksia. Paikalla olivat myös huippumeikkaajat Riia Koivisto ja Mervi Markkanen tekemässä kävijöille meikkejä. Arvostan sitä, että satsataan lehdistötilaisuuksissa ammattilaisiin, kuten nyt oli tehty. Sain molemmilta pari hyvää vinkkiä tuleviin meikkijuttuihin.
Kiireisestä päivästä johtuen en ollut varannut meikkausaikaa itselleni, mutta sen verran ehdittiin, että Mervi kokeili minulle uutta huulipunasävyä ja Kaisa kuvasi homman videolle. Naiselon fb-sivuilla se olikin parissa minuutissa!

Ja taas mentiin. Kahdelta alkoi Vantaalla Flamingossa Tammer-Tukun tilaisuus, jossa esiteltiin Rento-tuotesarjaa ja keittiö- ja sisustustarvikkeita. Sain huippukokki Akseli Herlevin haastattelun ja trendiruokavinkit. Jälleen esimerkki hyvästä lehdistötilaisuudesta. Isäntäväki esitteli hyväntuulisesti itsensä ja kertoi yrityksen kuulumiset. Tuotteet olivat kauniisti esillä ja tietenkin maistelimme Herlevin kokkaamia ruokia.

Toimistolla olin takaisin noin puoli neljä. Luin päivän postit, joita siihen mennessä oli sähköpostissa noin kuusikymmentä. Normipäivänä maileja tulee noin sata, tosin suurin osa on ”hyvä tietää” -osastoa. Vastailin maileihin ja kommentoin paria naisten lehtiin tulevaa juttuani toimituksien kanssa.

Ja sitten kierros jatkuu. Yritysten säästökuurit tuntuvat myös freetoimittajille lähetettävässä postissa. Yhä useammin kotiinkannon sijaan kuvausnäytelähetykset pitäisi noutaa jostakin. Yksi paketti odottaa nyt muutaman kilometrin päässä olevassa Siwassa. Toinen sieltä kilometrien päässä toiseen suuntaan olevassa postissa. Onneksi minulla on auto, kuinkahan autoton kollegani toimii?

Hupaisaa on, että samaan aikaan pitäisi istua myös toimistolla päivystämässä, sillä yksi paketti on tulossa kotiinkuljetuksena. Harmi vain, että lähettäjä on unohtanut pakettikortista yritykseni nimen, joten paketti tulee yksityishenkilöjakeluna illalla toimistoon noin 17-21 välisenä aikana. Ei kivaa, postitushommat on nyt pähkäiltävä järkeviksi.

Pakettirumban jälkeen pääsin viimein leipätyön eli kirjoittasen kimppuun. Vasta sen jälkeen tulevat harrastukset, kuten esimerkiksi tämän blogin kirjoittaminen. Tällä kertaa se jäi aikaiseen aamuun. Väliin jäi myös jumppa. Ei kuitenkaan kiireen, vaan nivelkolotusten vuoksi.

Totuuden nimessä kaikki päivät eivät ole näin vauhdikkaita. Nyt on sesonki päällä ja silloin mennään, eikä vikistä. Iloisesti ja tarmoa täynnä jokaisesta päivästä nauttien.

Sini

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *