Olutasiantuntija antaa vinkit joulupöydän olutvalintoihin

Kun valitset olutta ruokajuomaksi, huomio ensisijaisesti oluen katkeruus. Jos tarjoat olutta läpi aterian, etene kevyimmistä ja kuivimmista, raskaampiin ja makeimpiin, alkoholiprosentiltaan korkeampiin oluisiin. 

aniko-photo-sami-saari

Kysyimme olutvinkkejä helsinkiläiseltä juoma-asiantuntija Anikó Lehtiseltä. Hän on myös toimittaja ja bloggari, joka rakastaa ravintoloita ja hyvää kahvia. Vapaa-aikanaan Aniko  tekee olutta yhdessä oluentekijämiehensä kanssa ja kirjoittaa blogia sekä väitöskirjaa oluesta.

”Oluessa huomaa, että humalan katkero ja hiilihappo toimivat makujen neutralisoijina eli ne ikään kuin putsaavat suun makumuistin. Siksi rasvaiset ja tuhdit ruuat, kuten kinkku ja laatikot viihtyvät hieman katkerampien oluiden kanssa.

Kun alkoholi lisääntyy oluessa, oluen rasvansietokyky myös lisääntyy eli joulupöydän oluissa kannattaa alkoholia olla hieman enemmän, että ne maistuvat tasapainoisesti ruuan kera.”

Kalapöytä

Silakka- ja rosollipöytään olut sopii hyvin, koska se tasapainottaa kalojen suolaisuutta ja rosollin etikkaisuutta makealla maltaisuudellaan.  Myös suolaisen mehukas mäti on omiaan oluen kera.

Tämäntyyppisiä kalapöytään sopivia oluita ovat vaaleat kotimaiset lagerit, mutta myös monet rapsakan kuivat pils-oluet esimerkiksi Pilsner Urquell, Bryggeri Pils.

Toinen valinta kalapöytään on vaalea, sitrusmainen vehnäolut, jotka ovat erittäin hyviä myös rosollin kera: Hoegaarde(Alko), Marsalkka LuomuWehnä, Hoegaarde(Alko), Marsalkka LuomuWehnä

Hauska yhdistelmä on valita lohiruokien kanssa hedelmäisen rustiikkisia saison-oluita. Saison Dupont (Alko), Brooklyn Sorachi Ace (saison)

Perinteiset jouluruuat

Joulukinkun suolaisensavuisen aromin ja sinapin kirpeyden kanssa sekä kermaisen hapanimeliin laatikoihin sopii hyvin maltaiset oluet, kuten erilaiset tummat lagerit tai ale- oluet.

Tumma lager: Keisari Münchener, Sandels Tumma Lager.  Tumma ale: Malmgård Dinkel, Newcastle Brown Ale

Jännittävämpi vaihtoehto on erilaiset sitrusmaisesti humaloidut IPA- ja APA-oluet, joiden humalointi leikkaa laatikoiden ja kinkun rasvaa, kun taas oluiden hedelmäisyys sopii jouluruuan suolaisuuden kanssa.

Founders All Day IPA, Hiisi Panimo Rakki.  APA: Rekolan Panimon Amerikan Serkku, Keisari 66

Raskaisiin ruokiin voi myös valita tumman, hieman makean oluen, jossa oluen makeus tasapainottaa raskaiden ruokien suolaisuutta. Tämäntyylisiä oluita ovat vahvat belgialaisale-oluet, kuten Chimay Blue, Rekolan Panimo Munkintie (molemmat Alko)

Kasvisruoka

Joulupöydän kasvisruuan kanssa kannattaa tarjota hedelmäisen hapanta vehnäolutta, joka sopii useimpien juuresten ja kasvisten kanssa. Blanc de Bruxcelles, Maku Vehnä

Toinen vaihtoehto on tarjota rustiikkista saison-olutta, jossa on myös happaman hedelmäisiä aromeja. Saisonit sopivat erikoisen hyvin kermaa, juustoa tai niiden kaltaisia raaka-aineita sisältävien kasvisruokien kanssa. Stadin Panimo Belle Saison (Alko)

Jälkiruuat ja juustot

Suklaajälkiruokien kanssa sopii toisaalta tuhti, suklainen portteri tai sitten hedelmäiset hapan kirsikkaolut ja hedelmäisten jälkiruokien ja joulukakkujen kanssa taas käyvät yksiin vahvat luostarityyliset ale-oluet tai happamat lambicit. Hiisi Ikuturso, Sinebrychoff Porter (molemmat Alko). Kriek: St.Louis Kriek, Rodenbach Grand Cru (Alko)

Lisää tietoa ja vinkkejä oluen ja ruuan yhdistämisestä löytyy Anikón blogista http://www.punavuorigourmet.blogspot.com sekä Anikón toisesta olutkirjasta: Niin Monta Olutta, joka on sopivasti tarjouksessa Adlibriksessä hintaan 9.90 e.

Sini

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *