Naiselo = naisten ilo

auringonlasku Savossa

Noin vuosi sitten keskustelimme kollegani Sini Kesäsen kanssa blogeista ja lehdistä. Keskustelu oli sellaista small talkia, ei mitään kovin systemaattista. Siitä jäi kuitenkin ajatus kytemään. Suurin osa Suomen noin 60.000 blogista on suunnattu nuorisolle tai nuorille aikuisille. Yllättävän harvassa käsitellään keski-ikäisen naisen elämää. Samaan aikaan monet lehdet ovat skarpanneet kohderyhmiään – eikä aikuiseen ikään ehtineille…

Lue lisää…

Sääret säihkymään

Sävyä sääriin

Ei kevättä eikä kesäää ilman keskustelua säärten väristä ja kunnosta. Kuulun siihen naisjoukkoon, joka inhoaa käyttää sukkahousuja ympäri vuoden. Sukkien sijaan sipaisen kinttuihin itseruskettavaa, meikkiä, aurinkopuuteria tai korostusvoidetta hämätäkseni sukattomuuden. Tänä keväänä kävin etelänmailla, joten kintuissa oli väriä jo huhtikuussa. Yllättävä helleaalto Tukholman matkalla ei siis ollut aivan kauhistus hame yllä ilman sukkia. Alkukesästä ylläpidin…

Lue lisää…

Kesän must-tuotteet

Vaikka olemmekin kosmetiikan käveleviä testilaboratorioita, meillä on joka kesä käytössä muutama luottotuote, joiden joukkoon yritämme napsia mukaan myös jotain uutta. Lue, mitkä ovat Sinin kesäsuosikit ja mihin Kaisa luottaa tänä kesänä. Vähällä pärjää Vartalonhoidon perussettiini kuuluu oliiviöljysaippua, luonnonhhyvä vartalovoide ja kuivaöljy. Saippua kestää hyvin mökkisaunan lämpöä, on riittoisa eikä kuivata ihoa. Ihoni pidän pehmeänä öljyn ja…

Lue lisää…