Puolivalmista täyteen hintaan

Kun ostan kengät, oletan niiden olevan käyttövalmiit. Niinhän sitä luulisi.

Olen jo vuosia hämmästellyt kenkävalmistajien touhua. Jos ostat 100 euron avokkaat, niihin pitää heti laitattaa uudet korkolaput.

Havahduin tähän taas pari viikkoa sitten kenkäostoksilla. Myyjä totesi ystävällisesti, että kannattaa kengät viedä heti suutarille korkolappujen vaihtoon.

Tiedän, että muoviset, kovat korkolaput ovat ”tappovälineet”. Niiden vuoksi liukastuminen on todennäköistä – ei vain mahdollista. Lisäksi kovat laput eivät kestä katukävelyä (ks. kuvaa: kengillä on kävelty noin 500 m).

Vein tietysti poponi ammattilaisen käsittelyyn. 18 euroa, kiitos.

Vertaan kenkiä puseroon. Sehän on sama kuin puserossa olisi toinen hiha ommeltu ja toinen vain harsittu. Vaatemyyjä sitten voisi neuvoa asiakasta viemään puseron ompelijalle, joka surauttaa koneellaan toisenkin hihan kiinni. Tuollaista pidettäisi suoranaisena hulluutena. Miksi sitten hyväksymme kengät, jotka pitää uutena viedä suutarille?

Kunnolliset korkolaput ovat tietysti kustannuskysymys. Valmistaja säästää muutaman killingin (selvästi vähemmän kuin sen 18 euroa, jonka maksoin pikkuruisista korkolapuista). Tai toisin ilmaistuna: en usko, että 100 euron kenkien hinta nousisi 18 %, jos kenkien korot olisivat kunnolliset.

Onhan se aivan älytöntä, että ostaja joutuu heti viemään uuden tuotteen korjattavaksi ja maksamaan 18 prosenttia lisää.

Eikö tärkeämpää olisi, että asiakas olisi tyytyväinen, ja korkolaput olisivat ostettaessa käyttökunnossa?

Jos olisin ostanut 200 euron popot, niissä olisi ollut sellaiset korot, joilla olisi voinut kävellä vaikka kaupasta ulos. Ehkä.

Harmittaako sinua viedä uudet kengät suutarille? Kerro meille laittamalla kommenttisi joko blogin kommentteihin tai vaikka sähköpostilla (toimitus@naiselo.fi).

Kaisa

Kommentit
  1. 1

    Laila sanoo

    Olen samaa mieltä kanssanne. Olin hiljattain juhlakenkäostoksilla ja hämmästelin useimpien kenkien heikkoa laatua, korkolaput mukaan lukien. Samasta syystä jätin hyllyyn monet muuten kauniit ja sopivat kengät. Kyllä uudet kengät pitäisi hinnoitella siten, ettei niitä saman tien tarvitse viedä suutarille.

    • 1.1

      sanoo

      Hei Laila, kiitos kommentistasi.
      Olen huomannut, että monia suorastaan ihmetyttää ja ärsyttää kenkien surkeat korkolaput. Ei se ole aina edes hintakysymys. Jopa keskihintaisissa tai sitäkin kalliimmissa popoissa on surkeat kantalaput, jotka pitää vaihtaa parin käyttökerran jälkeen.
      -Kaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *