Rakkautta aalloilla

Ensimmäisten tahtien kajahtaessa hartiat alkavat hytkyä ja tanssijalkaa kutkuttaa. No, onhan Grease-musikaali jo aika kaluttu, mutta edelleen se sykähdyttää ja vie ajatukset vuosien taakse.

Nuoruuden muisteluihin voi vaipua ruotsinlaivoilla toukokuun loppuun saakka. Grease-musikaali seilaa kuutena iltana viikossa Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Atlantis Palace -yökerhoissa. Esitys on hyvä, onhan taustalla ja esiintymässä West Endin teattereissa työskenteleviä ammattilaisia.

Musikaalin ohjaaja ja koreografi Gary Lloyd kertoi, että esitykseen haki yli 1000 esiintyjää. Heistä 350 kutsuttiin koe-esiintymiseen ja 30 sai pestin. Musiikista vastaa hyvän svengin aikaan saanut livebändi.

Näyttelijät hoitivat niin laulut kuin tanssitkin mallikkaasti. Vaikka ensin epäilimme pienen lavan toimivuutta näin tanssillisessa musikaalissa, homma hoitui pienissä ympyröissä.

Silja Line keräsi viime keväänä Fame- ja Saturday Night Fever -musikaaleillaan yli 40 000 katsojaa kahdessa kuukaudessa. Tallink Siljan viihteestä vastaava Kati Heiniö kertoo, että laivayhtiö odottaa musikaalista huippumenestystä. Esityksen nähtyämme uskomme, että tavoitteet saavutetaan.

Esitys sisältyy risteilylipun hintaan, mutta paikka kannattaa varata samalla kun varaa matkaliput. Yhteen esitykseen mahtuu vain 300 katsojaa.

Sini ja Kaisa

 

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *