Rasvat ministi matkaan

Kuka keksisi viisasten kiven, joka muistuttaa, neuvoo ja laittaa valmiiksi kosmetiikan, jonka saa napata mukaan lentokoneen käsimatkatavaroihin? Eihän mitään pulmaa ole, jos muistaa ennakoida. Minulla jää voiteiden, sampoiden ja meikkien pakkaaminen yleensä viimeiseksi, ja hosun mukaan aina hirveän määrän sekalaista purkkia ja purnukkaa. Olisiko jonkin sortin ammattitauti?

Muovipussit2

Valmiit matkapakkaukset ovat käteviä, samoin lehtien välissä jaettavat testinäytteet. Ne kannattaisi käyttää loppuun kotona matkan jälkeen, ettei käy kuten minulle – olivat ehtineet mennä pilalle.

Parin yön reissulle olisi helpointa vain annostella käytössä olevia tuotteita pieniin purnukoihin. Ei tule iho- eikä meikkaamisongelmia, kun  tutut ja hyväksi havaitut hoitotuotteet ja meikit pelittävät yhteen eivätkä rullaudu kasvoilla.

Näin päätin taas kerran tehdä, mutta eipä ollutkaan pieniä matkapurkkeja puhtaana. Tuskailin pulmaa ystävälleni Maikille, joka yöpyi meillä matkalla varhaiselle aamulennolle. Suuni loksahti auki, kun hän kaivoi oman kosmetiikkapussinsa esiin.

muovipussi1

Maikki oli annostellut muutaman päivän messumatkalla tarvitsemansa luottotuotteet uudelleen suljettaviin pieniin muovipusseihin. Niistä hän annosteli voidetta puhtaalla lusikalla tai lastalla. Kaikki mahtuivat litraan vetoiseen isompaan muovipussiin. Ei kaunista, mutta kätevää.

Oletko sinä keksinyt jonkin toimivan systeemin pakata ministi? Tämä ongelma siis silloin, kun kosmetiikka on saatava mahtumaan yhden litran muovipussiin.

Sini

 

Kommentit (3)
  1. Hyvä juttu ja muistutus!! jospa ensikerralla…

  2. Olen tehnyt itse silmämeikinpoistolappuja. Vanulappuun omaa meikinpoistoa sen verran kuin yleensäkin käyttää ka sitten laput kuivumaan. Perillä kostutus ja ne on heti käyttövalmiita 👍

    1. Hei Sirpa

      Hyvä vinkki, kokeilen! En ole tajunnut, että noinkin voi tehdä.

      Kiutos, että kerroit

      Sini

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *