Tervetuloa nukkumaan Remun sänkyyn!

Legendaarinen Remu Aaltonen, tuo Hurriganesin keulahahmo ja ”moottoriturpa”, asui vielä viime vuonna Porvoossa Jokikadulla. Nyt tuo asunto on muutettu Remuganes Suiteksi ja on vuokrattavissa vaikka yhdeksi yöksi tai pidemmäksikin ajaksi. Pääsin tutustumaan tämän mielenkiintoiseen asuntoon.

Remu on vuosikymmenten aikana kerännyt antiikkia ja taidetta. Aikoinaan Jokikadun Linnan yläkerta oli Remun valtakuntaa. Se oli täynnä tavaraa, toisen toistaan mielenkiintoisempia huonekaluja, vaatteita, koruja, tauluja jne. Sitten tuli tulipalo. Onneksi kaikki aarteet eivät tuhoutuneet.

Tulipalon jälkeen Remu jakoi ison lukaalin ja muutti itse nyt Remuganes Suitena toimivaan kaksioon.

Viime vuonna Remu muutti Helsinkiin. Nyt kenellä tahansa on mahdollisuus vuokrata Remuganes Suite yhdeksi yöksi tai vaikka viikoksi. 54-neliöinen kaksio on remontoitu huolella.  Remun huonekalut ja muut esineet ovat paikallaan. Koska asunto oli hyvin täynnä Remun tavaroita, Remu valitsi, mitkä jäävät tähän vuokrattavaan asuntoon.

Porvoonlinnassa ovat aikoinaan yöpyneet mm. kuningas Kustaa III, Kaarle-herttua ja Kustaa IV ja Porvoon valtiopäivien aikana Venäjän tsaari Aleksanteri I, joten talolla on komea historia. Talo on rakennettu 1760-luvulla.

Tummanpuhuvat seinät, antiikkihuonekalut, kultalevyjen jäljennökset ja mielenkiintoiset koriste-esineet tekevät sviitistä ainutlaatuisen. Ja sijaintihan on Porvoon paras: Jokikatu 12, vanhan kaupungin sydämessä: kivat ravintolat ja viehättävät kahvilat kivenheiton päässä, puhumattakaan kaupoista.

olohuone

piironki

Monet muistavat vielä Hurriganesin huippuvuodet ja aika monet tuttavistakin kuuluivat bändit faneihin. Tällaiselle ainakin yöpyminen Remuganes Suitessa olisi varmasti elämys vailla vertaa – ja miksei muillekin. Onhan tämä asunto persoonallisempi kuin perinteinen hotellihuone.

No, teitä varmaan kiinnostaa hintataso: yksi yö 175 euroa, viikonloppu (pe-su) 350 e, maanantaista perjantaihin voi yöpyä yhteishintaan 650 e ja viikoksi asunnon saa käyttöönsä 850 eurolla. Hintoihin sisältyvät yöpymiset, liinavaatteet, astiat ja pullo kuohujuomaa sekä loppusiivous.

kruunu

kultalevytMinä ainakin aion yöpyä siellä sopivan tilaisuuden tullessa, vaikka mökkini on lähistöllä. Tutkin ensin, mitä taide-elämyksiä Porvoossa olisi tarjolla. Silloin voisin jäädä Remugannesiin yöksi, niin ei tarvitse myöhään ajaa takaisin Helsinkiin tai maalle.

Tilaat Suiten helposti www.remuganessuite.fi (tässä linkki).

Kaisa

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *