Tilaa kaappeihin

Turhasta tavarasta luopuminen on puhdistavaa.

Tein viime keväänä ”ihmiskokeen”, jossa ensin kokeilin tulla toimeen 33 vaatteella  ja sitten 25 vaatteella? Koe onnistui todella kiitettävästi. Helppoa oli ja silti pukeutua joka päivä erilaiseen asukokonaisuuteen.

Tästä sain innostuksen alkaa luopua tavarasta.

Syksyn aikana olen käynyt kaappeja läpi ja tutkaillut niihin kätkettyjä tavaroita: vaatteita, kippoja, kuppeja.

Koska tällainen läpikäynti on aika työlästä ja jopa raskasta, sitä ei jaksa tehdä joka päivä – eikä aikakaan aina ole tuollaiseen hommaan. Olen laitellut pariin kaappiin niitä tuotteita, joista on tarkoitus päästä eroon. Lisäksi olen vienyt turhia tuotteita Sorttiasemalle lähes aina, kun ajan kehä ykköstä pitkin.

Sunnuntaina päättyi parin viikon pöytävuokra Kaivarin Kanuunassa. Iloitsin, kun vain muutama vaate jäi myymättä. Sinne meni niin Malene Birgerin neuletakkeja kuin Cos- ja Rils-mekkojakin.

Nyt pyrin siihen, että harkitsen vielä tarkemmin, mitä ostan. Mietin, mitä lisäarvoa tuote toisi vaate-, kenkä- tai astiakaappiini – vai toisiko mitään. Jos vastaus on, ettei mitään, tuote saa jäädä kauppaan. Ja jos ostan sen, luovun kahdesta tuotteesta. Näin tuotemäärä ei lisäänny, vaan jopa vähenee.

Tavarasta irtaantuminen on todella puhdistavaa. Milloinhan joku kaapeista olisi tyhjä?

Kaisa

Nämäkään vaatteet eivät täytä vaatekaappejani. Nämä on myyty!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *