Tunnelmahetki Carolan seurassa

”Aika extremeä”, totesi työtuttuni, kun kerroin käyneeni katsomassa Porin teatterin Carola-esityksen. Ei, sitä se ei ollut, vaan nautinnollinen parituntinen.

Olin kuullut alkusyksystä Harjavallassa asuvalta ystäväpariskunnalta, että ”Carola – sydämeen soimaan jäi” tuli ensi-iltaan syyskuun puolivälissä. Silloin päätimme, että tulen ystävien luo ja menemme yhdessä katsomaan Carolan. Viime lauantaina oli se hetki.

Pidän Carolan esittämästä musiikista, hänen sielukkaasta, ainutlaatuisesta äänestään, laulujen tulkinnoista ja jatsahtavista kappaleista. Päätin jo etukäteen, etten vertaa porilaista versiota alkuperäiseen Carolaan.

Esitys, jota en ehkä nimittäisi näytelmäksi, vaan parempi nimitys olisi ehkä kerronnallinen lauluilta, oli viihdyttävä. Meille Carolan musiikista pitäville se oli yhtä juhlaa: lähes kaksikymmentä tähden kuuluisaksi tekemää kappaletta.

Katariina Lohiniva ei varsinaisesti esitä Carolaa. Esitys alkaa Lohinivan kertoessa omakohtaisen kosketuksen Carolan musiikkiin, miten hän pienenä ja nuorena ihaili tähteä. Porin teatterin näyttelijöihin kuuluvan Katariina Lohinivan ääni sopii hyvin lauluihin. Hänen tulkintansa ja heittäytymisensä ovat laatutyötä.

carola2

Musiikki ja Carolan elämänvaiheiden kertaaminen vuorottelevat kivalla tavalla.

Nelihenkinen bändi säesti lauluja. Kyllähän elävä musiikki tuo oman tunnelmansa.

Kyselin jälkikäteen Porin teatterista esityksen kohtalosta. Teatterisihteeri totesi, että se on saanut hyvän vastaanoton. Se jatkaa ainakin 6.5.2017 saakka teatterin ohjelmistossa. Syksyn 2017 esityksistä ei ole vielä päätetty.

Jos asutte Porin lähistöllä, menkää katsomaan tätä viihdyttävää esitystä – tai voihan sinne matkustaa pidemmältäkin (tulinhan minäkin Helsingistä, enkä turhaan).

Kaisa

Kuva Porin teatteri

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *