Uusia kauppoja – joko talous kääntyy?

Viime viikkoina on saatu vihdoinkin varovaisen positiivisia talousuutisia. Joillakin aloilla tilauskanta ulottuu jo vuoden, parin päähän. Työtä olisi, tekijöistä on joillakin aloilla pulaa.

Lievää uskoa parempaan heijastelee mielestäni myös uusien vaateliikkeiden avautuminen tai yritysten satsaaminen oman toiminnan kehittämiseen. Erityisesti olen ilahtunut näistä kolmesta rohkeasta yrityksestä.

unnas1

unnas5

Susanna Santalo toteutti haaveensa ja avasi Unna S -kenkäkaupan Helsingin Annankadulle. Myynnissä on laadukkaita, muodikkaita ja silti kohtuuhintaisia kenkiä ja laukkuja.

unnas2

Pieni myymälä on kaunis, sen sisustus on kuvataiteilija Lotta Eskon käsialaa.

Hieman isompi avaus on Aleksanterin kadulle avautunut Suomen ensimmäinen Massimo Dutti -myymälä. Merkillä on lähimmät myymälät Tukholmassa ja Oslossa sekä tietenkin massimodutti.com-verkkokauppa.

massimo

massimo

Tyylikkäästi remontoitu liike on kaksikerroksinen ja sen sisustuksessa on käytetty valkoista marmoria, nahkaa, messinkiä ja pähkinäpuuta. Katutaso on varattu miesten muodille, yläkerta on pyhitetty naisten muodille.

massimo2

Myynnissä on ajattoman tyylikkäitä ja kohtuuhintaisia vaatteita, laukkuja ja kenkiä. Materiaalit ovat hivenen laadukkaampia kuin muissa ketjuliikkeissä. Kannattaa käydä katsastamassa. Hintatason kerrottiin olevan jonkun verran alhaisempi kuin Tukholman myymälässä. Myös valikoimat vaihtelevat hieman eri maissa. Nyt alussa mukana oli esimerkiksi New Yorkin mallistoista ihania seeprakuoseja.

Myös toimitiloihin satsataan. Kävimme ihastelemassa hiustenhoitotuotteita maahantuovan ja valmistavan Miraculos Oy:n uusia toimitiloja Helsingin keskustassa.

miraculos

Sisustuksen ulkonäköön ja toimivuuteen oli selvästi panostettu. Yksinkertaisen tyylikästä, pelkistettyä ja modernia. Kampauspaikkojen peilit liukuvat kiskoilla sinne missä niitä tarvitaan.

miraculos2-001

Vihdoinkin kampaajien koulutustilat, joissa on paljon luonnonvaloa.  Siitä on apua meille toimittajillekin, kun kampausjuttuja kuvataan tiloissa.  Uskomme vahvasti, että uudet tilat inspiroivat myös työntekijöitä parempiin tuloksiin. Ainakaan työpaikan näköaloissa ei ole moittimista.

Jäin miettimään, uskonko itse parempien aikojen koittavan. No, ainakin olen viime viikoilla tukenut kansantaloutta uusilla vaatehankinnoilla. Myös pieni kotiremonttikin olisi suunnitelmissa.

Joko uskaltaisin sen toteuttaa?  Ainakin pitäisi, sillä meidän kuluttajien uskolla parempaan tulevaisuuteen voi olla ratkaiseva merkitys uuteen nousuun.  Jokohan maltettaisiin heittää negatiivisuuden painolasti harteilta?  Optimistin elämä on kuulema kevyempää. Kokeillaanko yhdessä, pitääkö se paikkansa?

Sini

 

Kommentit
  1. 1

    Carita sanoo

    Ihan mahtavaa, että Massimo Dutti saatiin meillekin….pienenä sivuhuomautuksena, että
    Tallinnastakin se löytyy 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *