Väkst-ravintola, Kööpenhaminan helmiä

Taannoisella Kööpenhaminan-työmatkallani kävin Väkst-ravintolassa, joka on erikoistunut kasvisruokaan. Kööpenhamina on hyvästä ruuastaan, ja nyt löysin myös herkullista kasvisruokaa.

Pieni poikkeama keskustan valtaväylältä ja sieltä voi löytyä todella mielenkiintoisia ruokapaikkoja, jotka eivät ole turistiravintoloita. Tämä tuli taas todistettua, kun olin työmatkalla Kööpenhaminassa. Vaikka Kööpenhamina on minulle suhteellisen tuttu kaupunki lukuisten työmatkojen vuoksi, en ollut käynyt Väkst-ravintolassa ennen.

Söimme valokuvaajan kanssa lounasmenun. Tulimme ravintolaan lounasajan lopussa, jolloin ravintolassa alkoi olla jo rauhallista. Koska nautiskelimme ruokamme kaikessa rauhassa ja valokuvasimme ravintolaa, aikaa kului. Lopulta olimme ainoat asiakkaat. Tanskassahan monessa paikassa lounasajan jälkeen ravintoloissa hiljenee ennen iltaryysiksen alkamista.

ruoka

menu

Kaikki kolme ruokalajia olivat todella herkullisia. Miellyttäviä, tasapainoisia makuyhdistelmiä. Nousee vieläkin vesi kielelle, kun muistelen annoksiamme. Kolmen ruokalajin hinta oli 275 DKK, ei mikään “syntinen” hinta tasokkaasta ruuasta aivan Kööpenhaminan keskustassa.

Ravintola on sisustettu menneiden vuosikymmenten ja elämäänähneillä kalusteilla ja lampuilla. Kasveja on käytetty paljon. Rentoja viherkasviryhmiä on kaikkialla. Kaksikerroksisen ravintolan alakerran portaikon päälle on tehty “kasvihuone”, lasinen katto, josta roikkuu kasveja. Mielettömän kivannäköistä ja viihtyisää.

kasvit2Väkst on kivenheiton päässä Raatihuoneentorilta, pienellä sivukadulla, osoite Sankt Peders Straede 34.

Suosittelen!

Kaisa

väkst = kasvi, kasvu

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *