Valoa pimeyteen

Tämä aika vuodesta saa kasvot näyttämään elottomilta. Onneksi on valoaheijastavat tuotteet!

Valo, tuo energian lähde, ei ole hellinyt meitä pitkään aikaan. Aamulla on pimeää, päivällä on hämärää ja kun on aika lähteä töistä, on taas pimeää. Ei ihme, että naama näyttää nuupahtaneelta.

Kosmetiikkatrendien tämän hetken iso asia on valoa heijastavat tuotteet – eikä vain Suomen markkinoille tarkoitettuina.

Kaikkihan me tiedämme valokynän, monen naisen luottotuotteen. Tuon mainion pika-avun lisäksi markkinoilla on lukuisa määrä voiteita, seerumeita, meikkivoiteita, puutereita yms., joissa on kiitettävä määrä ainesosia, jotka taikovat valon kasvoille. Juhlakauden meikin ja dekolteealueen viimeistelee superkevyt ja -ohut valopuuteri, joka on pakattu perinteistä hajuvesipulloa muistuttavaan pulloon.

Näiden tuotteiden kohdalla on hyvä muistaa: vähemmän on enemmän. Lisäksi niiden rajat pitää muistaa häivyttää hyvin. Muuten lopputulos on lähinnä huvittava.

Minäkin taputtelen pienen määrän valoaheijastavaa seerumia meikkivoiteen päälle. En lotraa sitä kauttaaltaan kasvoille, vaan ns. kriittisille kohdille: poskipäille, keskelle otsaa, nenän päälle ja huulirajaan. Sen ansiosta en näytä niin väsyneeltä.

Käyttökelpoisia valotuotteita löydät mm. näiltä merkeiltä: Armani (puuteri), Guerlain (puuterihelmet), Lierac (seerumi), Sothys (irtohohdepuuteri) ja Yves Rocher (irtohohdepuuteri).

Eikä tässä vielä kaikki. Lisäksi isot, kirkaskiviset kaulakorut valaisevat kasvoja armeliaasti alhaalta. Hyödynnä tätä ainakin iltatilaisuuksissa.

Kaisa

Kuva Sini Kesänen

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *