Vastaa hyvä ihminen!

Tänä syksynä olen kiinnittänyt huomiota omituiseen asiaan. Yksinkertaisimmankin tehtävän hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömän hitaalta ja hankalalta, sillä vaikuttaa ettei enää kukaan viitsi vastata mihinkään.

yhteys

Kun lehtijuttua kirjoittaessa yritän tarkastaa faktoja yrityksestä tai sen tuotteista, jo yrityksen yhteystietojen löytäminen verkkosivuilta saattaa olla hankalaa. Useimmilla on kyllä yhteydenottolomake, mutta ei minkäänlaista konkreettista yhteystietoa.

Linnoittaudutaan ikäänkuin peläten asiakkaan kanssa kontaktiin joutumista. Aina ei ole aikaa jäädä odottelemaan, josko joku ehkä joskus vastaa yhteydenottolomakkeeseen. Vain harva yritys kuittaa saaneensa yhteydenottopyynnön.

Mielenkiintoista on myös puhelimenkäyttö. Sen äärellä notkutaan nokka ruudussa, mutta soittoon ei vastata. Miksikö soitan? Siksi, ettei sähköposteihin vastata. Tai jos vastataan, aika usein simppelin perustiedon saamiseen tarvitaan viisi, kuusi viestiä. Jos maili olisi luettu ajatuksen kanssa kerralla läpi, olisi selvitty kahdella sähköpostilla.

Keskustelin aiheesta jälkikasvun ja heidän kavereidensa kanssa. Joku ihmetteli marmatustani ja kertoi, ettei hän koskaan vastaa puhelimeen, jos ei tunnista soittajan numeroa. Mitä??? Kyllähän hommat jäävät pienen piirin keskinäiseksi pörräämiseksi, jos vain tuttujen kanssa viestitään. En ymmärrä moista ollenkaan.

Rahakaan ei tunnu kiinnostavan. Muutaman tonnin remppakeikan tarjouspyyntö ei herätä innostusta. Kuudesta yksi vaivautuu tarjoamaan, mutta ei tarjouspyynnön mukaisesti.

Miksikö marmatan asiasta? Siksi, että meillä kaikilla valuu tehokasta työaikaa moiseen välinpitämättömyyteen. Ja sisältäähän vastaamattomuus myös ylenkatsovan piiloviestin. Sinun asiasi ei kiinnosta tai ole niin tärkeä, että laittasin tikkua ristiin sen eteen.

Kun nyt avaudun, niin vielä yksi ärsyttävä piirre. Yritykset rajaavat entistä tiukemmin, mihin asioihin ja kenelle ylipäätään vastaavat. Samaan aikaan ne toitottavat läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Melkoinen ristiriita ainakin näin toimittajan silmissä.

Miten on, oletteko huomanneet moista?

Sini

 

 

 

Kommentit (5)
  1. Sirkka Kulomäki
    21.11.2016, 15:50

    Se on juuri noin. Valitettavasti. Tänään sain tamperelaisesta ravintolasta tylyn vastauksen, kun en ollut saanut sähköpostitse lähettämääni pöytävaraukseen vahvistusta. ”Ei meille saaa laittaa sähköpostilla pöytävarauksia. Me emme niitä noteeraa.” No, miksiköhän ravintolalla on se s-postiosoite verkkosivuillaan? Yritykset valittavat , että myynti ja markkinointi eivät toimi. Se on ihan totta. Tarjouspyyntöihin ei vastata ja ”väkisin” pitää ostaa.

    1. Hei Sirkka

      Eikö ole jännää, kyse kuitenkin hyvin yksinkertaisista asioista.

      Toivotaan ja uskotaan, että muutosta syntyy.

      Sini

  2. Sirpa Issakainen
    21.11.2016, 21:52

    Just tänään mietin samaa. Moni asia hoituisi hetkessä , jos siihen vastasi heti . Ihan ei uppoa selitykset kiireestä .

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *