Vieraskynä Leena Karo: Elämysten maraton Mäntyharjun Ilokuvafestivaalilla

Olin tänäkin kesänä Mäntyharjulla hyvän mielen ja kohottavien tarinoiden Ilokuvafestivaalilla. Melkein asuin neljä päivää paikkakunnan Kinossa. Näin tarjolla olevista 50 elokuvasta peräti 20. 

En juurikaan ehtinyt syödä ja kotiin, mökille, 45 kilometrin päähän, ehdin vain yösydämeksi. 

Minulle koko festivaali oli puhdasta luksusta!  

Olen ollut monet kerrat Kuhmon Kamarimusiikkijuhlilla ja tiedän, että pistäytyjä ei oikein pääse festaritunnelmaan. Festivaalilla kannattaa olla pitkään, päästä tapahtuman sisään ja kokea esityksiä putkeen useita päiviä peräkkäin. Näin tänäkin vuonna tein ja hyvältä tuntui.

ilokuva

Ilokuvafestivaalia on jo ehditty kutsua uudeksi etelän Sodankyläksi, mutta elokuvatarjonnaltaan Mäntyharju on iloisempi.

Pieni eteläsavolainen kunta on kerännyt jo toista kertaa neljäksi päiväksi ison joukon elokuvan ystäviä – paikallisia, vapaa-ajanasukkaita ja pääkaupunkiseudulta tulleita elokuva-alan ihmisiä.

Elokuvat esitetään kunnan Kinossa (uusitut pehmustetut penkit!), jossa vakituisten työntekijöiden lisäksi festivaaliväkeä palvelee joukko vapaaehtoisia nuoria. Kinon pihalla on pari telttaa ja  festivaaliravintola. Iltaisin pihalla on sekä paikallisia ja muualta tulleita esiintyjiä. Huippuja olivat tänä kesänä savonlinnalaisten Iloisten tyttöjen bändi ja Mäntyharjun huuliharpistit.

Tänä vuonna elokuvat pyörivät kahdessa salissa.

ilo3

Filmitapahtuman moottoreina ovat kesämäntyharjulaiset säveltäjä Tuomas Kantelinen ja ohjaaja Roosa Toivonen. Roosan vastuulla on festivaalielokuvien valinta ja tapahtumapäivien ohjelma.

Ohjelma oli koottu sekä uusista että festivaalin henkeen sopivista vanhoista elokuvista.

Joka festivaalipäivän lopussa matkasimme maalle elokuun hämärissä ja kävimme mieheni kanssa läpi päivän elämyksiä.

Ennakkoluuloni voitin 
tutustumalla hienoihin japanilaisiin piirrettyihin anime-elokuviin. Katsoin niitä neljä.

Eilisen kuiskaus– nimisessä nostalgisessa Ghibli-studion animessa nuori nainen palaa maaseudulle ja lapsuuden muistoihin. Kukkulan tyttö, sataman poika -elokuva taas kertoo opiskelijaelämästä 60-luvun Yokohamassa. Pakahduttavan nostalgisia, tarkasti ja kauniisti piirrettyjä tarinoita!

Aukon tiedoissani 
paikkasin katsomalla elämäni ensimmäisen Risto Räppääjän. Mari Rantasilan ohjaamassa Risto Räppääjässä ja viileässä Venlassa käsitellään ystävyyttä, joka joutuu lujille, kun kolmas pyörä tulee kuvioihin. Paikalla oli myös tässä elokuvassa, vuonna 2012, Ristoa esittänyt Lauri Karo, sukulaispoika.

Lepäsin  
festivaaliähkystä katsomalla Muumit Rivieralla ja Lauluja Utopiasta. Muumiperhe tutustuu Rivieran glamouriin verkkaisessa animaatioelokuvassa. Agit Prop-dokumentissa esitetään tuttuja lauluja menneiltä vuosikymmeniltä.

Yllätyin. 
Ranskalainen piirroselokuva, useilla festivaaleilla palkittu Elämäni kesäkurpitsana oli vavahduttava tarina elämän iloista ja harmeista orpokodin lasten näkökulmasta.   

Ihastelin sujuvaa näyttelijätyötä, lavastuksen ja puvustuksen tyylikkyyttä 
A United Kingdom– ja Hampstead-elokuvissa. Amma Asanten A United Kingdom perustuu tositapahtumiin ja kertoo afrikkalaisen kruununperillisen ja englantilaisen naisen rakkaudesta, joka saa aikaan poliittista ja sosiaalista kuohuntaa 1940-luvulla. Hampsteadissä amerikkalainen leskirouva tapaa röttelömökissä asuvan erakoituneen miehen. Diana Keatonin ihanan turkoosin takin ostaisin heti!

Suosittelin festivaalikavereilleni 
Taru Mäkelän Mieletöntä elokuuta, Helen Mirrenin tähdittämää Herkullista elämää, Saara Cantellin ohjaamaa Tähtitaivasta talon yllä, Klaus Härön Postia pappi Jaakobille, vanhasta miehestä ja maahanmuuttajapojasta kertovaa Saattokeikkaa, tositarinaan perustuvaa presidentti Mitterrandin yksityiskokin tarinaa Haute cuisinea sekä Marco Röhrin ohjaamia luontodokumentteja, Metsän tarinaa ja Järven tarinaa… Niistä kaikista olen pitänyt valtavasti ja ne olen kaikki nähnyt vähintään kerran, jotkut useampaan kertaan.

Riemastuin. 
Olin mukana jo toista kertaa Sing-along -tapahtumassa, jossa lauloimme Suomi-Filmin tunnetuimpia ja rakkaimpia sävelmiä Ansan, Taunon ja Leifin tahtiin. Mikä elämys, kun täpötäysi sali kaikenikäistä yleisöä laulaa ja nauraa yhdessä!

Olin epämukavuusalueellani. 
Katsoin kotimaisen uutuuselokuvan, Zaida Bergrothin ohjaaman Miamin,  espanjalaisen Oliivipuun sekä japanilaisen anime-mysteerin Your name. Rajuja, rujoja, hyvin tehtyjä elokuvia, loistavia näyttelijäsuorituksia. Mitään näistä en katsoisi toista kertaa.

Menin ilman odotuksia
katsomaan Sakari Saksan dokumentin Ilkka ”Danny” Lipsasesta. Musiikki, ura ja elämä tulivat tutuiksi puolessatoista tunnissa. Onneksi jäin katsomaan tätä festivaalin viimeistä esitystä. Antoisa, nostalginenkin tarina.

Kadehdin ohjaaja Liisa Helmistä,
joka kuvasi 90-luvulla kuutta ekaluokkalaista ja palasi 23 vuoden päästä katsomaan, mitä heistä isona tuli.

Jäi näkemättä ja harmitti
ihanat Onnelit ja Annelit, jotka jo tunnen ennestäänkin sekä superhieno putki kouluelokuvia. Lasse Naukkarisen (Ensimmäinen koulupäivä, Viimeinen koulupäivä), Päivi Kapiainen-Heiskasen (Kun koulu vapautui vankilasta) ja Kaija Juurikkalan (Valo) elokuvat.

Vahva suositus!
Pidin kovasti Lauri Mäntyvaaran tuuheista ripsistä, jonka on ohjannut Hannaleena Hauru. Kannattaa mennä katsomaan! Loistavat nuoret näyttelijät, jännä juoni, hyvä tarina ystävyydestä. Hauska.

Vaikutuin
Mia Halmeen dokumentista Joka toinen pari. Mikä taito saada haastateltavat, myös miehet, puhumaan ja avautumaan kipeästä aiheesta, avioerostaan!

Itkin vuolaasti. 
Kuulin joka puolelta nyyhkimistä ja niiskutusta, kun katsoin tositapahtumiin perustuvaa Lion-elokuvaa pienestä intialaisesta pojasta, joka joutuu eroon perheestään ja adoptoidaan Australiaan. Vuosia myöhemmin hän parsii muistikuvistaan kartan ja palaa kotikyläänsä. Elokuvalla oli kuusi Oscar-ehdokkuutta. Intiasta adoptoidun lapsen isoäitinä tarina koski sieluni syvyyksiin tavallistakin kovemmin. Ei ollut nenäliinaa, joten märät silmät pyyhin hihoihini!

Kesän paras flow-tunnelma! 
Irina Björklund yhtyeineen esitti iskelmiä suomeksi ja ranskaksi, Tipsy Gipsy -duo (Värttinän Susan Aho ja Karoliina Kantelinen) lauloi hauskoja ja koskettavia mustalaislauluja ja Retro Sisters valloitti nostalgisilla iskelmillä. Täysi salillinen musiikista hurmaantunutta yleisöä. Ainutlaatuinen ilta.

ilokuva 3

 Ilokuvafestivaali seuraavan kerran 2.- 5.8.2018 Mäntyharjun Kinossa.

Leena Karo

toimittaja, työskentelee Harmaa Entertainment pr- ja viestintätoimistossa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *