Viikossa Berliinistä ensi kesään

Viikkoon on mahtunut paljon tapahtumia, töitä, edustusta ja opintomatka Berliiniin.

Reissaamme noin kerran vuodessa kollegoiden kanssa opintomatkalle. Tällä kertaa kohteena oli Berliini. Tutustumista KaDeWen tuoksumaailmaan pr-ihmisen johdolla ja Cosmetica Berlin -kauneusmessut. Siinä tärkeimmät agendat matkalle.

Ammattilaisille kohdistetut kauneusmessut olivat pienet, mutta hyvinhän sieltä trendit näkyivät. Kasvoharjoja oli monilla sarjoilla. Samoin erilaisia vaikuttavien aineiden imeytyslaitteita. Vartaloa muokataan kauneushoitoloissa kylmä- eli cryohoidoilla ja vetreytetään alipaineella tai tärisevällä tasapainolaudalla.

Ripset ja kynnet pitävät edelleen pintansa – ripset ehkä hieman luonnollisimpina kuin pitkät, laattamaiset. Seerumeita on joka ongelmaan. Joillakin osastoilla tuntui, että on tullut rautakauppaan, kun katseli poranteriä, sivuleikkureita ja pinsettejä. Kyse oli jalkojenhoitovälineistä.

Onneksi tällä kertaa aikaa jäi myös muuhunkin kuin töihin: lounaaseen KaDeWen herkkuosastolla, joka on ihan must, jos Berliinissä käy. Tehokkuus jäi taka-alalle sunnuntaina, kun istuimme tuntikausia Anna Blume -kahvilan brunssilla. Naurua, puheensorinaa ja hyvää ruokaa. Joskus se vain tekee hyvää pysäyttää oravanpyörä ja tarttua hetkeen. Nyt oli se hetki.

Torstaina kävimme aamiaisella hotelli Kämpissä kuuntelemassa amerikkalaisen DMK-sarjan luojan Danné Montague-Kingin vauhdikasta tarinointia. Monet kansainväliset julkkikset luottavat DMK Skin Revision -ihonhoitomenetelmään ja -tuotteisiin. Avainsana on entsyymit, joita käytetään sarjan ihoterapiahoidoissa ja tuotteissa. Herra Danné on yli seitsemänkymppinen, eikä sitä millään uskoisi. Onkohan hänen kasvoihin tehty muutakin kuin sarjan tehokkaita entsyymihoitoja?

Torstain vesisadepäivänä olikin hyvä katsastaa ensi kesän muotia Mildhissä, pr-toimistossa. Paljon sinisiä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Aivan kuin Köpiksen näytöksissäkin nähtiin elokuussa. Uskomme sinisen tulemiseen. Hyvä niin, väri sopii hyvin suomalaisille.

Sini katsasti myös L’Oréalin edustamien meikkisarjojen kevättrendit. Karkkimaisia, pastellisia värejä on luvassa. Ei nyt ihan parhaita aikuisen kasvoille, mutta onneksi luomiväripaleteista useimmmiten löytyy myös tummempia sävyjä ja huulipunista muutakin kuin lätkyä vaaleanpunaista.

Mildhistä olikin hyvä siirtyä Marimekon uuden lippulaivamyymälän avajaisiin. Siellä olivat kaikki, jotka ovat jotain – ja sitten me! Myymälä on kiva, yhdessä tasossa, toisin kuin aiempi. Marimekon luovan johtajan, ruotsalaisen Anna Tournellin kädenjälki alkaa vähitellen näkyä mallistossa. Pönäkät, tönköt puuvillakankaat on korvattu ohuemmilla, rinnalla on myös ylellistä silkkiä. Kivoja malleja, tuttua musta-valkoista, mutta myös värejä. Niitä on myös myymälässä olevissa astioissa ja kankaissa. Toivotamme Marimekolle onnea ja menestystä!

Sini ja Kaisa

Kommentit
  1. 1

    Anni sanoo

    Hauska tiivistys reissuista, kiitos molemmille vielä seurasta! Ja olettepa olleet sen jälkeen tehokkaina…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *