Vinkki viikonloppureissuksi

Jos mietit keväistä kaupunkikohdetta, kokeilepa Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa.

Käväisin kaupungissa tammikuun lopulla. Talviaikaan kaupunkiin ei ole suoria lentoja, joten lensimme halpislipuilla Wieniin ja jatkoimme siitä bussilla tunnin verran Bratislavaan. Nyt keväällä kannattaa ehdottomasti mennä matka jokilaivalla, joka seilaa pitkin Tonavaa.

Bratislavan vanha kaupunki on melko pieni ja muistuttaa hieman Tallinnaa. Kävellen pääsee hyvin näkemään tärkeimmät  nähtävyydet. Bratislavan linna sijaitsee vanhan kaupungin viereisellä mäellä.  Sinne kannattaa kiivetä.

Kauempana oleviin kohteisiin pääsee kätevästi keskustasta lähtevillä turistibusseilla. Julkinen liikenne on halpaa, bussilippu kaupungin sisällä maksoi 70 senttiä. Lippu ostetaan pysäkin automaatista.

Hintataso on alhainen, ihmiset ystävällisiä, ruoka on kohtuullista, samoin olut ja viini. Pullo olutta tai lasi viiniä maksaa eurosta kolmeen, ruoka muutaman euron. Viinipullon paikallisesta viinibaarista saa mukaan kympillä. Olut on hyvää ja sitä valmistetaan pienissä panimoissa. Meidänkin hotellissa oli oma panimo.

Paluumatkalla vietimme vuorokauden Wienissä. Historian havinaa huokuva kaupunki on kaunis ja huomattavasti kalliimpi kuin Bratislava. Pidin vanhan ajan kahvilatyylistä leivoksineen. Kuohujuomadrinkkejä maistelimme pienen pienessä arkkitehti Adolf Loosin vuonna 1908 suunnittelemassa American Barissa, jossa on alkuperäinen tumma sisustus ja komeat miestarjoilijat.

Nähtävyyksistä ehdimme katsastaa St. Stephanin tuomiokirkon ja Belvedere-palatsin, sen upean sisustuksen ja muun muassa Gustav Klimptin maalaukset.

Hyväksi havaittuja vinkkejä molempien kaupunkien nähtävyyksistä löydät osoitteesta täältä 

Sini

 

Kommentit
  1. 1

    Kaisu sanoo

    Todella kiva kohde muutaman vuoden takaa. Samansuuntaisia kokemuksia. Olimme naisporukalla.

  2. 2

    Semi sanoo

    Bratislavassa viihtyis kyllä pidempäänkin. Olen miettinyt, että vuokraisi vaikka asunnon pariksi kuukaudeksi sieltä, jonka alhainen hintataso myös asuntojen hintatasossa tekisi mahdolliseksi.

    • 2.1

      sini sanoo

      Hei Sirkku

      Olen samaa mieltä, ihana paikka. Tuohan on hyvä linkki tutustua hintatasoon. Kiitos siitä.

      Kerrothan jos menet sinne pidemmäksi aikaa. Olisi kiinnostavaa saada kuulumisia.

      Sini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *