Virittäytymistä jouluun

Tänä vuonna kävin poikkeuksellisen monessa joulukonsertissa hakemassa tunnelmaa, jota mustan, märän asvalttiseudun asukkaana ei muuten tahdo helpoti löytyä.

Kallion kirkossa frakkipukuiset Laulu-Miehet viihdyttivät kuulijoita perinteisillä joululauluilla. Konsertti oli Sibeliuksen 150-vuotispäivänä, joten bonuksena kuoro lauloi Finlandian. Eihän siitä ilman kylmiä väreitä ja kostuneita silmiä selvinnyt. Komeaa, vaikka en olekaan kuorolaulun suurin ystävä.

Saman viikon lauantaina olin Porvoon Tuomiokirkossa kuuntelemassa UMOn ja Anna Puun konserttia, jonne ystäväni olivat kutsuneet minut. UMOn jatsahtava tyyli ja Annan heleä, tunnistettava ääni sopivat loistavasti joululauluihin. Tutut, jatsahtavaksi sovitetut laulut kuuluivat raikkailta. Ja harvoinhan sitä pääsee laulamaan UMOn ja Anna Puun kanssa, kuten Porvoossa yleisö sai laulaa Jouluyön.

Pikkasen harmittaa, että missasin Waltteri Torikan ja Kaartin soittokunnan konsertin. Tajusin sen liian myöhään: lippuja ei ollut enää saatavana. No, ensi kesänä menen Oopperajuhlille Torikkaa kuuntelemaan.

Joulukonserttiputkeni päätti lauantain Vesku Loirin konsertti. Veskunkin konsertin laulut olivat saaneet uuden, mielenkiintoisen soundin sovitusten myötä. Konsertin lopuksi yleisö hullaantui taputtamaan seisaaltaan.

Oli hienoa päästä kuuntelemaan hyvinkin erilaisia tulkintoja samoista lauluista.

Kaisa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *