Vuosi sitten liukastuin, opinko mitään?

Pari päivää sitten tuli täyteen vuosi siitä, kun liukastuin kadulla ja polvilumpio murtui. Minulta on viime aikoina kyselty usein, kuinka jalka voi. Ehkä siksi, että näin joulun alla tapaan paljon ihmisiä, joita näen vain kerran vuodessa.

kip2 (2)

Jouluaattona kipsissä oli juhlavalaistus.

Voin hyvin ja jalkakin alkaa olla melkein kokonaan toimintakunnossa. Täysin entiselleen se ei koskaan tule, mutta hyvin sillä pärjää. Pystyn kävelemään rivakasti, juoksemaan jonkin verran, kyykistymään, tanssimaan ja hyppimään. Kiellettyjä liikkeitäkin on, joten osan suosikkijumpistani olen joutunut jättämään ainakin toistaiseksi. Mutta uutta on tullut tilalle.

Ja kyllä, saan käyttää korkokenkiä! Nuori mieslääkäri katseli silmät pyöreänä, kun edes epäilin, saanko vai enkö.

Tällainen tapaturma koettelee korvien väliä. Kun on tottunut menemään, paikallaan makaaminen oli välillä tuskaa. Se hetki, kun sain jalan sen verran koukkuun, että pääsin auton rattiin ja ajelemaan kaupungille!

kip3 (2)

Tämä näkymä tuli välillä liian tutuksi. Siirryin lähes kokonaan Netflixin katsojaksi.

Olen kiukutellut normaalia enemmän koko vuoden. Joitakin työtuttuja onnistuin loukkaamaan suorasukaisuudellani. Pyysin anteeksi ja sainkin.

Onneksi perheen ja etenkin mieheni hermo on kestänyt. Olemme edelleen naimisissa ja asumme saman katon alla. Syyskuuhun saakka polvi nimittäin kipuili päivittäin, sillä lumpion tukiraudat painoivat jännettä jokaisella askeella.  Piti olla liikkeellä, ettei polvi jäykisty, mutta liikkuminen sattui.

Helpotusta tuli vasta syyskuussa, kun tuet poistettiin. Jalka on siis leikattu kahteen kertaan vuoden aikana.

Helmikuussa Kaisa kävi tsemppaamassa, keitti kahvit ja tarjoili leipomaansa pullaa lämpimänä. Otettiin myös pari kuvaa blogiin, jalassa oleva side ja tuki rajattiin kuvista pois.

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa. Vielä ei ole ihan kirkastunut, mikä se tällä kertaa on. Kipu ja kärsimys ei jalosta ihmistä yhtään paremmaksi. Minusta ei ole tullut kärsivällistä tai yltiöpositiivista. Päinvastoin. Olen kärsimättömämpi etenkin, jos samojen asioiden kanssa tuherretaan kerta toisensa jälkeen.

Toisaalta tiedostan aiempaa paremmin, ettei maailman tarvitsekaan tulla valmiiksi. Kaiken voi ottaa löysemmin rantein. Olisikohan se opetus näin yksinkertainen?

Otetaan iisisti, ei hössötetä edes jouluna.

Sini

 

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    hanna sumari sanoo

    Hurja keissi ja ikävä. Jotain samantapaista itsekin kokeneena voin hypätä kenkiisi – ei kiva setti. Sitkeys kaikessa itse tehdyssä kuntoutuksessa on kaiken a ja o ja itselleni se oli vaikeinta.
    Uskon että kärsivällisyys ja just toi ettei kaiken tarvitse olla valmista heti saattaa hyvinkin olla se pointti jota mietit. Se ei ole ihan helppo oppi energiselle ja tekevälle tyypille!
    Hyvää joulua ja tsemppiä!
    Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *