Tule joulu kultainen – lokakuussa?

Kun minä olin nuori (eikö kaikki vanhat tädit aina aloita näin?) ei ollut halpalentoyhtiöitä. Suomi oli kaukana kaikesta kiinnostavasta ja muodikkaasta. Ainoa keino matkustaa Euroopan sykkeeseen vähän halvemmalla kuin sinivalkoiset siivet oli juna. Tai ensin piti päästä laivalla Ruotsiin – Virohan oli vielä siinä vaiheessa neuvostotasavalta ja niin luulin aina olevankin – ja sitten istua tuntitolkulla junassa puuduttavan Ruotsin halki Tukholmasta Kööpenhaminaan ja siitä keskisempään Eurooppaan.

Ensimmäiselle interraililleni lähdin heti lakkiaisten jälkeen ja toiselle saman vuoden syksynä. En ollut koskaan ollut etelänlomalla ja minun käsitykseni lokakuisesta Espanjasta ja Portugalista oli paljon lämpimämpi kuin todellisuus. Siihen aikaan ei vielä ollut keksitty mitään keveää, joten vaelsin painava rinkka selässäni asemilta syrjäisille retkeilymajoille, joissa hytisin koleudesta. Päiväbudjetti majoitukselle ja ruoalla ja kaiken maailman suplementosille oli 20 markkaa. Ei euroa, vaan markkaa. Reissu oli kyllä omalla tavallaan vaikuttava. Kiersin koko Pyreneiden niemimaan ja kävin myös Andorrassa ja Marokossa. Se olikin ensimmäinen kertani Afrikan mantereella. Ja kyllä, se lasketaan, vaikka kävin vain Tangerissa.

Kotimatkalla poikkesin Sveitsissä tapaamassa rakasta ystävääni Inkkua, joka oli Genevessä au pairina ja tulin sitten Saksan läpi takaisin Pohjolaan. Ja Saksassa se sitten tapahtui.

IMG_6288

Tämä pitkä Euroopan-kierros vie meidät nyt sitten varsinaiseen tämänkertaiseen aiheeseemme. Jossain päin Saksaa, olisiko ollut Frankfurtissa tai Hampurissa, oli nimittäin silloin marraskuun puolessavälissä tavarataloissa jo joulutavarat esillä. Muistan, kuinka olin ällikällä lyöty, sillä 80-luvun alkupuolella ei moista etuaikaisuutta oltu Suomessa nähty. Kymmenisen vuotta tämän jälkeen asuin Kaliforniassa ja siellä olisi varmaankin saanut joulua vietettyä mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta Suomessa elettiin vielä sitä aikaa, kun kuusi tuotiin sisään vasta jouluaattona ja huvikielto oli voimassa tapanintansseihin saakka.

IMG_6171

Olen nyt käynyt täällä Nanaimossa kaupoilla hankkimassa syys- ja talvivarusteita ja taas minut on yllätetty. Lokakuun alussa täkäläisissä kaupoissa on ollut tietysti pelottavaa Halloween-tavaraa, mutta myös joulukoristeita. Eikä vain vähän, vaan runsaasti. Hyllytolkulla erilaisia jouluisia koristuksia, kuusia, valosarjoja…

Olen ollut omasta hämmennyksestäni vähän hämmästynyt. Ei minua pitäisi ärsyttää se, jos joku haluaa aloittaa joulukauden vähän aikaisemmin. Suomalaisetkin alkavat erään kukkakaupiaan mukaan kysellä kevätkukkia jo välipäivinä, joten aikaisin aloittamalla saa nauttia joulusta pidempään. Mutta kun tässä on vielä kaikkea muuta ennen joulua, niin mitäs jos vietettäisiin muita pyhiä ennen?

IMG_6290

Toisaalta taas minussa asuva jouluihminen (joka ei ole ihan pieni) on innoissaan. Tämä on ensimmäinen kanadalainen jouluni! Ihania koristeita! Kivan värisiä! Mitähän keksin Timille lahjaksi? Miten saisin houkuteltua Timin pojat meille jouluaatoksi? Pitäisikö satsata hienoon kuuseen? Aito vai muovinen? Vihreä vai valkoinen? Tai jos olisi kuusi kuusta, niin siinähän olisi hauska kuusimetsä! Mihin sellainen metsä mahtuisi? Joulukoristeeni jäivät Suomeen, hankinko taas kymmeniä lasipalloja vai keksinkö jotain ihan muuta? Itse tehtyjä koristeita vai ostettuja?

IMG_6170

Toistaiseksi olen onnistunut ohittamaan jouluosastot aika tyynesti, juurikaan vilkuilematta. Mutta en tiedä, kuinka monta viikkoa enää pystyn hillitsemään itseäni menemästä sekaisin joulusta. Tule joulu kultainen – tai valkoinen, punainen, liila tai vihreä.

IMG_6169

Keittiöhommissa! Timia Construction vauhdissa

Sillä välin kun olin Suomessa Tim alkoi tehdä asennuskeikkaa keittiöfirmalle. Niin, juuri se sama Ikean keittiösysteemejä Vancouverinsaarella suunnitteleva, myyvä ja asentava firma, mistä jo kerran mainitsinkin: omistajan vanhemmat ovat aikoinaan tulleet Suomesta, mutta niin kuin useat muutkin toisen polven kanadalaiset, Rob ei itse puhu suomea. Muuten kyllä mukava heppu!

Tim on tykännyt keittiöiden asennushommasta, sillä se on riittävän samanlaista kuin vanhat työt konttorien sisätilojen tekijänä ja silti on paljon uutta opeteltavaa, niin että homma pysyy vielä pitkään mielenkiintoisena. Ikean asennussysteemit ovat kieltämättä nerokkaita.

IMG_6160

Olen nyt pari kertaa ollut Timin mukana asennuskeikoilla. Minullahan on työlupa! Hassua, että tuntuu niin kivalta viettää koko päivä yhdessä, vaikka töitä tehden. Tim neuvoo minua ensin ja sitten teemme kummatkin tasaiseen tahtiin omia hommiamme, aina välillä jonkun sanan vaihtaen. Kummastakin meistä on siinä sivussa kiva tavata asuntojen omistajia ja päästä näkemään ihmisten koteja ja kaikenlaisia sisustusratkaisuja. Tai sisustamattomuusratkaisuja, sillä kaikillehan kaunis koti ei ole kovin tärkeä. Toistaiseksi kaikki kodinomistajat ovat kyllä olleet tosi miellyttäviä.

IMG_6168

Olen jo oppinut aika monta pikkuhommaa. Hoksaan välillä jo itsekin, mitä muuta voin tehdä kuin pitää kaiken järjestyksessä ja siivota. Jaksan tavata ohjeita ja osaan noudattaa niitä, joten nyt kippiovien asentaminen on jo minun hommaani. Tietenkään en tee mitään vaikeaa, mutta jokainen tekemäni työtunti on poissa Timin urakasta. Yhteiset urakat taas rakentavat yhteistä talouttamme. Tim on jo avannut rautakauppaan tilin nimellä Timia Construction.

Töitä olisi taas kerran etenkin Vancouverinsaaren eteläosissa, Victorian suunnalla, mutta yritämme olla ottamatta niitä hommia varsinkaan nyt, kun sateinen kausi on alkanut. Ehkä tulevaisuudessa saamme enemmän keikkaa täällä saaren keskiosissakin.

Mia the Powertool woman

Mia the Powertool woman

Ja tästä olen kamalan ylpeä: olen käyttänyt akkuporakonetta! En uskalla vielä porata reikiä mihinkään, mutta ruuveja kyllä kiristelen jo itsekin, ihan ilman hampaiden kiristelyä. Ties minkälainen asentajan ura tästä vielä urkenee vanhoilla päivilläni.

Kyllä viimeistelyllä on väliä. Tässä kulmaus ennen silikonin(?) laittoa.

Kyllä viimeistelyllä on väliä. Tässä kulmaus ennen silikonin(?) laittoa.

IMG_6167

Ja tässä sama kulmaus, kun yläkaapin ja seinän välinen hämähäkkien rako on suljettu.

 

 

 

Halosen tytöt valokuvaajalla

Valokuva. Meille arkinen asia, joita monet näppäilevät kymmenittäin päivän mittaan, ja samalla uskomatonta taikuutta. Miten on mahdollista pysäyttää aika ja vangita hetki?

Kiinalaissyntyinen valokuvaaja Shanshan Gong on ottanut minusta paljon kuvia, välillä hörhelöissä hullutellen tiara päässä ja monia Timin kainalossa. Hääkuvatkin tuli kesäkuussa otettua hyvin vauhdikkaasti, koska  myös Tim on jo tottunut kuvattavana olemiseen.

DSC_1134ef

”Virallinen” hääkuvamme. Kaikki kuvat Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio Helsingissä.

Shanshanin kanssa on todella kiva työskennellä, koska kuvien ottamien tuntuu aina yhteiseltä luovalta prosessilta. On hauskaa heittäytyä, ideoida, poseerata, tarjota ilmeitä ja – ennen kaikkea – olla ottamatta itseään niin kamalan vakavasti. Jokaisen kuvan ei tarvitse olla sellainen, minkä laittaisi työhakemukseen. Jokaisessa meissä on muutakin kuin passikuva antaisi ymmärtää.

DSC_1221ef

Vielä vuosi ennen tämän kuvan ottamista kukaan ei ollut sanonut Timiä kuvaukselliseksi, voitko uskoa?

Nyt Suomessa käydessäni veimme Marja-siskoni kanssa äitimme Shanshanin studioon Helsingin Pietarinkadulle kuvattavaksi. Minusta äidissä on aina ollut paljon samaa näköä kuin kuningatar Elisabethissa ja niinpä suunnittelimme Shanshanin kanssa jo etukäteen kuninkaallisia kuvia. Marja ja äiti löysivät äidille sopivan asun ja minä korut. Sormus on muuten kopio prinsessa Dianan kihlasormuksesta – siitä samasta, jonka prinssi William antoi Catherinelleen.

image

Kuningatar Liisa ja prinsessat Mia ja Marja.

image

Ei ole kauhean vaikea huomata sukulaisuutta.

Onpa kiva, että äiti suostui kuvattavaksi ja heittäytyi leikkimään. Sellaisena monet hänet tuntevatkin: leikkisänä ja hyväntahtoisen hurmaavana. Äidin puheet syntymäpäivilläni ja hääjuhlassamme ovat olleet niin koskettavia, että niitä monet muistelevat edelleen. Itse asiassa, monet ystäväni ovatkin pitkin vuotta olleet äitiini yhteydessä ja tavanneet häntä, kun itse olen ollut täällä toisella mantereella. Milloin joku ystävättäristäni on ollut kahvilla, milloin joku on soitellut. Ja terveisiä en aina edes muista välittää kaikilta, jotka niitä äidille lähettävät. Kiitos teille kaikille, on ihana tietää, että välitätte, etenkin kun olen itse täällä 10 tunnin aikaeron päässä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä. 84 vuotta mittarissa!

Iso aikaero ja suuri välimatka ovatkin sellaisia asioita, jotka painavat mieltäni. Äiti täytti tällä viikolla 84 ja kieltämättä oli vähän hankala lähteä Suomesta ja jättää äiti yksin – niin ihana kuin olikin päästä kotiin Kanadaan Timin luo. Ei meistä kukaan enää nuoremmaksi tule. Tällaista tämä aikuisen ihmisen elämä kai on, ainaista luovimista. Onneksi koneet lentää, jos tulee kiire Suomeen ja on videopuhelut, joita voi maksutta soitella vaikka päivittäin.

IMG_5655

Ja onneksi kävimme valokuvissa, kun olimme kaikki terveitä ja hyväkuntoisia. Äidin kuvat ovat lahja meiltä äidille ja äidiltä meille läheisille. Vaikka kuinka ajattelisi, että ”en ikinä onnistu kuvissa, minä en kyllä ala mitään poseeraamaan” niin sinun kuvasi voi olla ystäville ja sukulaisille arvokas aarre vuosikymmeniä. Me muutumme, mutta kuvissa aika pysähtyy. Se on taikaa.

IMG_5664