Tavarat ja minä – luopumista ja kodin rakentamista

Olen viime aikoina ajatellut paljon suhdettani tavaroihin. Ensinnäkin olen itse vuoden aikana ensin luopunut kokonaisesta kodillisesta tavaraa, sitten hankkinut kaiken uudelleen. Siskoni on muuttamassa parinkymmenen vuoden jälkeen tilavasta omakotitalosta kerrostaloasuntoon, ja leskiäitini on karsinut tavaroita kylmäpäisemmin kuin varmaan koskaan elämässään. Ja tietysti olen konmarini lukenut, kuten jokainen kunnon ihminen.

Vajaa vuosi sitten purin vuosikymmenten mittaan keräämäni kodin Espoossa. Myin asunnon, myin kaiken mitä pystyin myymään, lahjoitin sen millä ei ollut niin paljon tunnearvoa ja varastoin äidin ja siskon luo ne tavarat, mistä en vielä halunnut luopua. Niinpä äidin varastokoppi on nyt täynnä laatikoita, joissa on astioita, astioita ja astioita. Kattaminen on yksi suosikkiasioistani ja sen huomaa. Kirjoja kirjoja kirjoja on kirjahyllyssä kahdessa rivissä, koska rakastan myös kirjoja ja vaatteita vaatteita vaatteita kaapit täynnä. Kenkiä en löytänyt viime käynnilläni mistään, mutta jossain nurkassa niitäkin on aika kasa. Jonkin verran taidetta. Ja papereita, oooh… Niiden läpikäyminen on ollut henkisesti työläintä. Kaiken lisäksi tulimme Timin kanssa kumpikin kuolemansairaiksi heti häidemme jälkeen 21.12. eikä jouluna vaan ollut sellaista tarmoa, mitä karsimiseen tarvitaan.

Entinen koti Espoossa.

Entinen koti Espoossa vuosi sitten, joulukuun alussa.

E9092250-7694-4F2E-977D-C2395D55D3F4

Sohvapöytä ja ruokapöytä olivat niin rakkaita, että hankin täällä Kanadassa täsmälleen samanlaiset!

Lähdimme sitten heti tammikuun alussa tänne Kanadaan, kun siskot ja äiti jäivät vielä tekemään loppusiivousta asunnollani (KIITOS!). Emme lähettäneet muuttokuormaa Nanaimoon, kun kuulimme hinta-arviot. Ajattelin, että hankimme ensin kodin, ja sitten mietimme, mitkä tavaroistani on sellaisia, että niitä ei saisi hankittua Kanadasta edullisemmin.

Meillä oli tänne tullessamme kummallakin kaksi isoa matkalaukkua. Tim oli myynyt oman asuntonsa syyskuussa ja kaupan päälle oli mennyt melkein kaikki niistäkin vähistä kalusteista, mitä avioeron jäljiltä oli kertynyt. Aloitimme siis lähes puhtaalta pöydältä, niin kuin nuoripari ainakin.

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka paljon kotona on sellaista tavaraa, jota ei edes tajua tarvitsevansa, muutakin kuin vain huonekalut. Suihkuverho. Sakset. Salaattikulho. Roskakori. Vierastyyny. Teippi. Vesikannu. Pussilakana. Verhotanko. Lamppu. Leipäveitsi. Silityslauta. Lahjapaperia. Siis sellaisia tavaroita, joita ei tuo mukanaan niissä kahdessa matkalaukussa. Joku ihmetteli, miksi en pitänyt remppahommissa ”joitain vanhoja farkkuja ja t-paitoja” – no, kulahtaneet vaatteet ovat juuri niitä, joita ei rahdata toiselle puolen maapalloa.

Olen löytänyt hurmaavia vanhoja tavaroita kirpputoreilta, kuten nämä pöllömaljakot. Tällaiset persoonalliset tavarat tekevät kodin.

Olen löytänyt hurmaavia vanhoja tavaroita kirpputoreilta, kuten nämä pöllömaljakot. Tällaiset persoonalliset tavarat tekevät kodin.

Aina joku naljailee, että onko Mia taas shoppailemassa. Ensimmäiset kuukaudet Kanadassa kiersinkin erittäin ahkerasti kirpputoreja ja taisin ostaa – isoja kalusteita lukuunottamatta – kaiken tarvittavan kotiimme sillä summalla, millä olisin rahdannut tänne muutaman kuutiometrin Arabian Teema-sarjaa. Huhtikuussa lähes kaikki oli jo hankittu ja toukokuussa koti näytti jo siltä, että se on rakkaudella koottu vuosien aikana. Sen jälkeen shoppailun tarve väheni huomattavasti.

Kanadan-kotimme iso valkea ruokapöytä ja pyöreä lasinen sohvapöytä ovat muuten täsmälleen samat kuin minulla oli Suomen-kodissa! Pidin niistä niin paljon, että etsin netistä jotain vastaavaa, ja hämmästyksekseni löysin samanlaiset täältä, käytettyinä nettikirpparilta halvalla. Soikion mallinen pöytä kahdeksalle on juuri oikean kokoinen ruokailutilaamme ja isoja pyöreitä lasisia sohvapöytiä on muuten vaikea löytää. Ne saatuani muuttokuorman puute ei enää kauheasti harmittanut.

Illallisen jälkeen on kiva siirtyä olohuoneen puolelle juttelemaan takkatulen loisteessa.

Illallisen jälkeen on kiva siirtyä olohuoneen puolelle juttelemaan takkatulen loisteessa. Tiskit jäävät huomiselle!

Täälläpäin Kanadaa elämä on useimmilla myös ollut verraten vaatimatonta, mutta ei sentään samanlaista kuin Suomessa sotien jälkeen. Timillä onkin usein tapana sanoa tavaroista lohduttavasti, että ”there is more in the store”, kaupassa on lisää. Sehän ei oikeastaan ollut totta minun lapsuuteni Suomessa, sillä 60-luvun lopulla kaupoissa ei todellakaan ollut nykyisenlaisia valikoimia. Siksi oli pakko olla neuvokas, säästää saadessaan että on ottaa tarvitessaan. Mutta arvostan Timin asennetta, tavarat ovat vain tavaroita.

Kaurismäen elokuvissa köyhillä ihmisillä ei ole paljon tavaraa, vain muutama mid-century modern -tyylinen kaunis esine. Oikeassa elämässä Suomessa köyhyys ei tarkoita sitä, etteikö tavaraa olisi. Tavarat ovat ehkä heikompilaatuisia, mutta niitä voi olla paljon. Laadusta on tullut tärkeämpi mittari kuin määrästä.

Muistan 80-luvulta erään naisen kertoneen, että Japanissa tila on luksusta ja siksi todella ylellisissä kaupoissa on vain vähän tavaroita esillä, kuin taidegalleriassa. Siinä mielessä olemme varmaankin lähentyneet japanilaista estetiikkaa. Katso mitä tahansa sisustuslehteä ja niiden ankaran tyhjiä huoneita.

Tunnustan: minä en ole minimalisti. Pidän ylellisestä runsaudesta. Pidän sävykkyydestä, pidän eri materiaalien vaihtelusta, kosketeltavista pinnoista. Minusta kotona pitää olla kirjoja, astoita kestitsemiseen, taidetta, kynttilöitä, serviettejä, tyynyjä, torkkupeittoja ja verhoja. Mielellään tuoreita kukkia, ja niitä varten maljakoita. Koska en voi aina vaikuttaa kovinkaan paljon ympäröivään maailmaan, jokainen kotini seinien sisäpuolella oleva tavara on käsin poimittu.

Olen pohtinut, onko minimalismiin pyrkiminen ja kaiken tavaran kammoaminen myös eräs materialismin muoto. Tietysti joskus melkein täytyy tehdä karsintaa, mutta tavarat ovat tosiaankin vain tavaroita. Laitan kiertoon sen, mikä enää ei tee elämäämme paremmaksi ja teen kodistamme niin mukavan kuin mahdollista. Juuri meille kahdelle. Ja meidän valitsemillemme vieraille.

8681AF62-DD99-4BCC-94FC-A6C82D46366F

 

 

Juhlakausi on alkanut Victoriassa

Minulla on vähän ristiriitainen suhde tähän provinssin pääkaupunkiin Victoriaan. Tämä on paljon enemmän oikean kaupungin näköinen kuin arkinen Nanaimo. Ilmasto on selvästi lämpimämpi. Mutta toisaalta liikenneruuhkat ja talojen hinnat ovat aivan toista luokkaa kuin kotiseudulla Vancouverinsaaren keskiosissa. Hienosta näköalastakin joutuu maksamaan ekstraa, kun Nanaimossa sen saattaa saada kaupanpäällisiksi.

Nyt on kuitenkin tosi mukavaa olla täällä pari päivää hotellissa. Tim tekee keikkaa toimistojen sisätiloista vastaavalle firmalle, joka on tuttu jo vuosikymmenien takaa. Samassa lasiseinien asennustiimissä on Timin vanhoja kavereita ja 10-tuntisenkin päivän jälkeen Tim on täynnä intoa. Victoriassa olisi Timille hommia niin paljon kuin vain jaksaa painaa ja minäkin varmasti löytäisin täältä töitä vaikka jostain sisustusliikkeestä. Harmi vaan, että Nanaimon talomme hinnalla emme saisi edes puolikasta taloa Victoriasta.

Brittiläisen Kolumbian parlamenttitalo Victoriassa on näin jouluj aikaan upeasti valaistu.

Brittiläisen Kolumbian parlamenttitalo Victoriassa on näin joulun aikaan upeasti valaistu.

Tapasimme keskiviikkoiltana hurmaavat Joycen ja Miken. Joyce on äitinsä puolelta Lapinlahden Halosia ja olemme tutustuneet Pohjois-Amerikan Halosten sukusivun kautta. Muutama vuosi sitten seitsemänkymppiset Joyce ja Mike olivat Suomessa käymässä ja kävimme Helsingissä siskoni kanssa illallisella heidän kanssaan. Mukana oli myös heidän poikansa Chris, joka on minua 3 päivää nuorempi. Superkivan Chrisin tapasinkin pikaisesti viime viikolla Vancouverissa käydessäni. Kaikki kolme ovat juuri sellaisia, kuin kanadalaiset parhaimmillaan ovat: fiksuja, maanläheisiä eivätkä mitään tärkeilijöitä.

Sukusivun kautta olen tutustunut muihinkin mukaviin Halosiin, kuten Joycen serkkuun Kae’hin. Detroitissa asuva Kae on upea leidi, joka kävi kahden viisikymppisen tyttärensä kanssa Suomessa viime vuoden kesäkuussa. Muistan, kuinka puhuin Kaelle sinkkuudestani ja miten toivottomalta elämä välillä tuntui. Olin silloin jo yhteyksissä Timiin, mutta ajattelin, etten varmaan koskaan pääse tapaamaan Timiä elävässä elämässä. Reilun puolen vuoden päästä olimmekin sitten jo naimisissa. Hyvä, etten vielä siis kuitenkaan luovuttanut toivosta.

Joyce ja Mike muuttivat  Ontariosta Brittiläiseen Kolumbiaan vasta viime vuonna, joten hekin ovat suhteellisen uusia tulokkaita näillä main. Heidän kotinsa on Victorian keskustassa lumoavassa yli satavuotiaassa omakotitalossa, joka on vimpan päälle remontoitu. Tim tietysti oli kiinnostunut rakennusratkaisuista ja talotekniikasta ja muutenkin juteltavaa riitti – etenkin kun selvisi, että Mike on innokas purjehtija ja heilläkin on ollut trimaraaneja! Toivottavasti saamme Joycesta ja Mikesta seuraa ensi kesän purjehduksille.

Erinomaisessa pizzeriassa käytyämme ajoimme takaisin hotellille Victorian ydinkeskustan ja sataman kautta. Parlamenttitalon jouluvalot oli juuri sytytetty tiistai-iltana. Tästä tämä juhlakausi taas alkaa.

191C8531-5250-4285-AEFE-E4FBE067BE16

Victorian tunnelmallisessa satamassa muidenkin talojen juhlavalaistukseen on panostettu.

Itsenäisesti Vancouverissa

Enää viikko aikaa itsenäisyyspäivään! Ei, ei minua ole kutsuttu Linnan juhliin, mutta se ei ole mikään syy olla hankkimatta iltapukua. Vancouverinseudun kanadansuomalaiset juhlivat 6. joulukuuta Suomen satavuotista itsenäisyyttä myös ja minulla on suuri kunnia olla juhlassa juontajana.

Tänä vuonna ei itsenäisyyspäivää juhlitakaan pienesti pohjoismaalaisten yhteisellä kerhotalolla Burnabyssä, vaan aivan paraatipaikalla meren rannalla, Vancouver Convention Centerissä. Tulijoita olisi enemmänkin kuin ne noin 350 jotka tilaan mahtuvat, jonotuslistalla on kuulemma puolensataa toiveikasta.

2835C873-57D6-41D5-900A-6376FA0E39F7

Tänä vuonna juhlitaan sekä 100-vuotiasta Suomea että 150-vuotiasta Kanadaa.

Vancouver Convention Center on yksi länsirannikon komeimmista rakennuksista.

Vancouver Convention Center on yksi länsirannikon komeimmista rakennuksista.

Nostan hattua vapaaehtoisten tiimille, joka juhlan on järjestänyt. Isoissa juhlissa on aina niin paljon liikkuvia osia, että äkkinäisempää hirvittäisi. Onneksi isoimman työtaakan kantanut Katriina on kokenut tapahtumajärjestäjä, videot koostanut Joonas huippuammattilainen ja mukava juontajaparini Esko tuntee kaikki. Muita tiimiläisiä en ole vielä ehtinyt tavatakaan.

AA3068B1-F086-40EC-ACC2-B2B794B538EB

Convention Centerin katossa on huikea maapallo. Ei luonnollista kokoa kuitenkaan.

Komea on aula.

Komea on aula.

Kävin viime viikolla päiväseltään Vancouverissa suomalaisessa menestysfirmassa Kaiken Entertainmentissa lukemassa tekstejä Suomen historiasta kertoviin videoihin ja pidimme pienen suunnittelupalaverinkin. Saarella kun asuu, niin matkaan menee suuntaansa suunnilleen saman verran aikaa kuin Jyväskylästä Helsinkiin, joten täytyy yrittää yhdistää monta kärpästä samalle iskulle. Tällä kertaa matkasin ilman Timiä julkisilla kulkuvälineillä ja ihan hyvinhän se sujui, vaikka olikin niin kurja ilma, että vesitasolennot oli peruttu.

95BF2742-1702-4A0A-A92F-CB388D885671

Olen pohdiskellut sitä, kuinka meillä jokaisella juhliin tulevalla on vähän omanlaisensa Suomi. Jos on lähtenyt Kanadaan silloin, kun suurin osa suomalaisista sai vielä elantonsa maataloudesta, on Suomi-kuva aika erilainen kuin tällaisella tämänvuoden tulokkaalla. Toisaalta, minun Suomeni on varmasti erilainen paikka kuin 90-luvun lopulla syntyneen suomalaisen, jonka elämän aikana ei ole ollut olemassa esimerkiksi sellaista paikkaa kuin Neuvostoliitto. Syntymävuosi on määrittänyt paljon sitä, millaisia mahdollisuuksia elämässä on ollut. Perinteisesti Suomesta on lähdetty Kanadaan leveämmän leivän perään, raskaisiin metsä- ja kaivostöihin. Nyt maailmalle lähtee meitä koulutettuja, etuoikeutettuja suomalaisia opiskelemaan, uraa tekemään ja rakkauden perään. Aikamoista.

AB268FB2-93C7-43A7-9C89-61E044146AA7

Sateenvarjoilla oli käyttöä ankeassa säässä.

Toisaalta, tällainen suuri juhla on juuri hieno mahdollisuus tuoda yhteen ihmisiä, joilla on Suomeen aivan erityisen suhde. En malttaisi odottaa, että tapaan lisää eri ikäisiä länsirannikon suomensukuisia.

Vielä jotkut ruskan lehdet sinnittelivät puissa.

Vielä jotkut ruskan lehdet sinnittelivät puissa.

Viikko aikaa valmistautua juhlaan. Tiedän kokemuksesta, että aina juuri ennen keikkaa on perhosia vatsassa. Siellähän lentelevät, se tarkoittaa vain sitä, että olen latautunut ja läsnä. Harvoinpa juontokeikoillani kukaan on kuollut. Tai niin kuin Timin vanha työkaveri tokaisi, ”ei se ole mitään rakettikirurgiaa!”

Ja se iltapuku? No, ei sillä Linnan juhlien kuvatuimmaksi kuningattareksi pääsisi, mutta on siinä symboliikkaa. ”Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen…”

IMG_6099

Otin nämä kuvat Vancouverista mallikilpailureissultamme, hotellihuoneen parvekkeelta. Silloinkin suurkaupunki oli sateinen.

IMG_6119