365 uutta mahdollisuutta avautumassa. Onko tämä sinulle viimeinen sinkkuvuosi?

Muistan elämäni ankeimman joulun. Olin 40, lapseton sinkku ja töissä Yleisradiossa. Suomen kuunnelluimman radion, Radio Suomen, juontajana sain viettää jouluaattoa koko Suomen kanssa, mikä oli tietysti hienoa. Sain soittaa joulumusiikkia, välittää terveisiä ja olla seurana varmaankin yli miljoonalle ihmiselle. Mutta kun ilta-kymmenen jälkeen lähdin Pasilasta, yksinäisyys iski kasvoille.

Menin Tuomiokirkkoon (joka on kyllä minun makuuni turhan kalsea) jouluyön messuun, mutta mitä sen jälkeen? Puoliltaöin oli liian myöhä tunkea edes iäkkäiden vanhempien luo, joten menin yksin yksiööni. Avasin pari hassua lahjaa kummitytöltäni S ja itkin lohduttomasti. Joulussa kiteytyy se, kuka olet. Oletko tärkeä kellekään, onko sinulla läheisiä ihmisiä. Sinä jouluna olin yksin.

Päätin, ettei koskaan enää sellaista joulua. Vaikka ei olisikaan perhettä, täytyy tehdä parempia joulusuunnitelmia, ennakoida ja ympäröidä itsensä kivoilla ihmisillä ja kauniilla asioilla. Ja suunnitelmien lisäksi täytyy tehdä tekoja, että löytää elämäänsä lisää läheisiä, etenkin puolison, ehkä siinä sivussa perhettäkin.

Joulut ovatkin olleet sen jälkeen parempia. Ei aina autuaan ristiriidattomia, mutta sentään parempia kuin se yksi joulu toistakymmentä vuotta sitten.

Toisaalta se ankea joulu pysähdytti terveellisesti. Jos nelikymppisenä sinkun joulu on surkea, niin millaista on vanhana, kun hyvät ystävätkin alkavat harveta ympäriltä? Lapsettomuudesta seuraa myös lapsenlapsettomuus. Et ole kenenkään mummo, jota tullaan katsomaan, et näy kenenkään sukupuussa. Kukaan ei pidä puoliasi, kun kaikkea hoivatyötä sysätään taas yhteiskunnalta jälkeläisille. Yksinäisyydessä ei toivo meinaa kasvaa, ainakaan lannoittamatta. Ihminen on kuitenkin laumaeläin.

Vuoden päästä kyyhkyläisenä?

Vuoden päästä kyyhkyläisenä?

Olen yhdeltä koulutukseltani Love coach, deittausvalmentaja, ja aina näin vuodenvaihteessa saan paljon yhteydenottoja sinkuilta, etenkin kolme-nelikymppisiltä naisilta, joiden elämä on kaikin puolin kunnossa – paitsi ettei kumppania meinaa löytyä. Suomalainen ydinperhekeskeinen joulu on saanut ajattelemaan, kuinka taaskaan ei ole ketään spesiaalia, jonka kanssa saisi juhlia uutta vuotta. Moni kysyy neuvoja, mitä tehdä, mistä etsiä hyvää miestä. Suomi on puolillaan sinkkuja, ja silti omaa rakasta on vaikea löytää.

Nyt kun saan jo toista kertaa ottaa uuden vuoden vastaan rakkaan aviomieheni kanssa, toivon tätä onnea muillekin. Siksi olen maksuttomana lahjana sinkkunaisille aloittanut uuden neuvontablogin nimeltä Viimeinen sinkkuvuosi. Aion joka kuukausi koko 2018 antaa ajankohtaisia kotitehtäviä ja ajateltavaa niille, jotka haluavat oikeasti panostaa siihen, että saisivat jakaa kiinnostavan elämänsä hyvän kumppanin kanssa. Ei, valitettavasti minulla ei ole varastoa komeita sinkkumiehiä tai salaista tietoa, mistä niitä löytyy joutilaina odottelemassa. Mutta niinkuin monen kuntoiluinto hiipuu tammikuun jälkeen ilman tukea ja kannustusta, niin sinkkukin tarvitsee säännöllistä vahvistusta. Jaksaa jaksaa! Jos yksi viisikymppinen tätikin löysi näillä ohjeilla ihanan miehen, niin miksi et sinäkin?

Löydätkö takuuvarmasti kumppanin alkavana vuonna? Ehkä et, mutta takuulla tulee kiinnostava vuosi. Lisää iloa, lisää itsetuntemusta, lisää elämää, lisää tapahtumia, lisää tunteita, lisää säteilyä. Uusia kokemuksia, uusia ystäviä, uusia tapoja, uusia asenteita, uutta virtaa, uutta vetovoimaa. Miltä kuulostaa? 2018 voi olla tähänastisista paras vuosi!

Ps. ”Viimeinen sinkkuvuosi” -neuvontablogini löydät WordPressistä googlaamalla tai Facebook-sivuni ”Love coach, rakkausvalmentaja Mia Halonen” kautta.

2018 tehdään entistä viisaampia päätöksiä.

2018 tehdään entistä viisaampia päätöksiä.

 

 

Takana onnellisen vuoden onnellinen joulu!

Olipas juhlapyhät! Ensimmäinen joulunaika Kanadassa on nyt takana ja kyllä oli ihanaa. Kuusi päivää juhlimme ja olimme sosiaalisia.

Ensinnäkin perjantaina ennen joulua vietimme Timin kanssa ensimmäistä hääpäiväämme. Päivän myöhässä, kun en lumimyrskyn takia päässyt Victoriaan, mutta olipas romanttinen ilta. Menimme kahden kesken Nanaimon vanhaan kaupunkiin illalliselle kreikkalaiseen ravintolaan Asterasiin. Asteras on vanhassa puutalossa aivan kulman takana ensimmäisestä nanaimolaisesta asuinpaikastamme, vuokra-asunnosta kerrostalossa, ja appivanhempani veivät meidät sinne syömään yhtenä ensimmäisistä illoistamme täällä viime tammikuussa. Ruoka oli taas taivaallista! Onpa hienoa olla naimisissa miehen kanssa, jota rakastaa päivä päivältä enemmän. Kaunis uusi rannekello muistuttaa minua nyt siitä joka päivä.

Eteisen huurretun ikkunan lasin läpi heijastuu jouluseppele pehmeästi.

Eteisen huurretun ikkunan lasin läpi heijastuu jouluseppele pehmeästi.

Aatonaattona lauantaina menimme appivanhemmillemme viettämään Martinan 49-vuotissyntymäpäivää. Anopin ja appiukon koti oli joka nurkasta koristeltu ihanasti. Kuusessa oli suloisia saksalaisia joulukoristeita, joita anoppi on kerännyt vuosikymmeniä. Saksalaisten lihakääryleiden (appiukkoni, Timin isäpuoli, on saksalainen, samoin kuin ystävämme Martina) jälkeen jaettiin lahjoja, ensimmäiseksi tietysti syntymäpäiväsankarittarelle. Hauskaa, kun joku muukin on yhtä teeskentelemättömän innostunut lahjoista kuin minä.

Appivanhempien kadulla melkein jokainen on koristellut talonsa poikkeuksellisen upeasti jouluvaloilla, joten yöllä oli tunnelmallista ajaa reilun kilometrin matka kotiin.

Meidän eteisessä paloivat kuusikynttilät.

Meidän eteisessä paloivat kuusikynttilät.

Jouluaattona oli sitten meidän vuoromme viihdyttää. Vaikka kanadalaiset juhlivat joulua joulupäivänä, saksalaisillekin aatto on tärkein. Timin vanhempi poika tuli mantereelta täpötäydellä lautalla juuri parahiksi seitsemän hengen joulupöytään. Harmi, että Joulupukki oli juuri ehtinyt käväistä meillä tuomassa lahjoja. Tarjoilimme alkupaloiksi italialaista kuohuviiniä ja kymmenkuntaa eri juustoa (myönnetään, innostuin vähän liikaa juustotiskin äärellä..). Alkuruokana oli Martinan ja Larryn lohitahnaleipiä ja anopin tuomaa raikasta salaattia. Pääruoaksi tarjosimme kinkkua (ei harmaasuolattua, mutta kuitenkin) yrttisten uunijuuresten kanssa. Tiedän, tiedän, olen huono suomalainen: en jaksanut alkaa opetella suomalaisten jouluruokien tekoa, vaan tarjoilimme jouluisten laatikoiden makuja kiinteämmässä muodossa. Porkkana, peruna, lanttu ja palsternakka rosmariinin ja muiden yrttimausteiden kanssa paahdettuina tekee melkein takuuvarmasti aina kauppansa. Suomalaisen Heikin omatekoinen sinappi oli kinkun kanssa täydellistä.

D9267FA4-5A8E-4CAA-866C-F10AC41450E0

Olin kattanut joulupöydän laseineen jo päivätolkulla etuajassa.

97BE0520-63A7-4957-A226-35A3CBCC556D

Vähän niin kuin Hyacinthin Buketin ”candellight supper” – vain kirkkoherra puuttuu, eikä ole tilaa ponille.

Ennen jälkiruokaa – suomalaisen Tuulan ihanaa kuivakakkua, kirsikkajäätelö ja afrikkalaista Amarula-likööriä –  selvittelimme ilmeisesti hieman sekavassa mielentilassa olleen Joulupukin tuomia nimettömiä paketteja. Kumma kyllä, kaikissa käymissämme pikkujouluissa tänä vuonna käyneet pukit ovat olleet kai vähän sekaisin, kun paketeissa ei ole ollut nimiä. Niinpä sitten ihmiset ovat saaneet valita itseään kiinnostavan avaamattoman paketin tai ryöstää jonkun toisen saaman avatun lahjan. Ryöstetty on sitten saanut valita uuden tilalle, joko jäljellä olevista avaamattomista tai jo avatuista lahjoista. Nyt meni kyllä aika lailla nappiin paketit ja sain meille ihanan fondue-padan, joka pääsikin käyttöön heti Tapanina.

1B8B5E3A-B27E-4918-8218-1FC53549599A

Ooh, Tuulan maukas kuivakakku taka-alalla on nyt muisto vain.

Oli Pukki kyllä jättänyt myös nimettyjä lahjoja. Sain kaiken muun lisäksi hienot pelastusliivit ensikesän purjehduksille. Mistähän Pukki tiesi, että olemme hankkineet trimaraanin? Paketissa oli kovasti samanlainen käsiala kuin Timillä.. Kirjastomme kasvoi taas monella kiinnostavalla kirjallakin. Luin juuri, että on vain hyvä, kun kotona on paljon lukemattomia kirjoja, sillä se muistuttaa meitä siitä, miten vähän tiedämme.

Onnellisen aaton jälkeen olimme Joulupäivänä taas viihdytettävinä. Ihanat purjehduskaverimme Judy ja Joe kutsuivat meidät kotiinsa joulupäivälliselle. Kalkkuna oli mehukkainta, mitä olen koskaan syönyt ja seura ihan parasta, upeiden merinäköalojen lisäksi. Suomalaisena olen jotenkin erityisen kiitollinen siitä, että saimme mennä kylään joulupäivänä, Suomessa kun joulu on niin ydinperhekeskeinen juhla. Vatsat täynnä tulimme tyytyväisinä kotiin katsomaan Timin pojan kanssa kolmisin Netflixiltä The Crownin kakkoskautta, jota olimme jo odottaneet kiihkeästi. Kuningartar Elisabetin elämää kuvaava draamasarja on todella kiehtova ja nyt vaan toivon, että kolmas kausi tulisi pian. Onneksi Joulupukki toi sarjaa käsittelevän kirjan.

Judyllä ja Joella on huikea merinäköala.

Judyllä ja Joella on huikea merinäköala.

Tapanina pääsimme taas vierailulle. Viehättävä suomalaisystävämme Marketta kutsui kylään, kun kummatkin Marketan pojista perheineen olivat Nanaimossa. Miten fiksuja ja kivoja ihmisiä, aikuiset ja suloiset lapset! Toivottavasti tapaamme pian uudelleen.

Joulupapereita ja muuta sotkua aaton jäljiltä.

Joulupapereita ja muuta sotkua aaton jäljiltä. Rakastan joulusukkia takanreunuksella!

Eikä tässä vielä kaikki: Timin vanhat purjehduskaverit olivat keskiviikkona matkalla takaisin mantereelle, mutta ehtivät poiketa meillä kylässä. Vielä oli pari palaa Tuulan kakkua jäljellä kahvin kanssa tarjottavaksi.

On ollut ihanaa olla kotosalla ja kyläilemässä lumisessa kotikauoungissa, kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa, kivojen ihmisten ja etenkin oman rakkaan kanssa. Onnellisen vuoden onnellinen joulu. Ei tän elämän tän kummempaa tartte olla!

0254124E-3A58-4CC5-B04A-D96D9D8AEADE

I do, I do, I do! Kummilapset mielessä ensimmäisenä hääpäivänä

Vuoden lyhimpänä päivänä tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun sanoimme ”I do” toisillemme maistraatissa Tampereella. Tai Tim taisi sanoa ”I will” – jotain myöntävää englanniksi joka tapauksessa. Koko englanninkielinen hääseremonia oli yllättävän liikuttava. Hieno päivä. Pääsin maailman (minulle) parhaan miehen vaimoksi.

Yksi ihanimmista asioista häissä oli se, että muiden läheisteni lisäksi mukana oli neljä nuorinta kummilastani äiteineen. Silloin 6-vuotta täyttänyt kummipoikani B oli Helsingissä juhlimassa omia synttäreitään, mutta pikkusiskot M ja L olivat kauniissa mekoissaan häissämme. Helsinkiläinen pikku-A  ja tamperelainen silloin alle vuoden ikäinen N olivat myös pyhävaatteissaan.  Varmasti tilanne jännitti lapsiakin, mutta kaikki käyttäytyivät mallikkaasti.

Kummipojat A ja B, kummitytöt L, M ja N. Aika ihanat aakkoset!

IMG_3467 (1)

Nyt kun asun täällä toisella puolen maapalloa, kummilapsia on kamala ikävä. Puoli vuottakin  on pitkä aika lapselle ja yhteyden katkeaminen pelottaa. Miten hauskoja juttuja ja ilmeitä ja oppimista voi olla lapsilla, joista näkee, että heistä pidetään hyvää huolta. Turvassa, rakastettuna, kannustuksen kannattelemana kasvaa luottavainen ihminen, joka on kiinnostunut tutkimaan maailmaa ja uskoo siihen, että hän kelpaa. Voiko vanhemmat parempaa pohjaa elämään antaa?

Vähän helpottaa, että saan usein lukea kuulumisia. Ihanan itsevarma 5-vuotias M oli Tukholmassa neuvonut hotellin respaa, että Suomessa ei sanota ”tack och adjö” vaan ”tack och böö”. Kaksivuotias A tykkää koirista ja syö voita niin kuin minäkin lapsena. Hääpäivänämme 7 täyttänyt B on innostunut harjoittelemaan taikurintemppuja ja tapansa mukaan keskittyy siihen täysillä. L, 4-v, pukeutui isäkseen ja poseerasi kuvassa liian isoissa vaatteissa. Ja N valmistautui elämänsä toiseen jouluun tanssien innokkaasti muskarissa ja levittäen uinnin jälkeen kosteusvoidetta kasvoilleen huolellisesti, alusvaatteisillaan mutta kumisaappaat jalassa (koska minäitte osaa ne jo laittaa jalkaan). Kamala mikä ikävä!

IMG_3466 (1)

Joskus mietin, millaista olisi, jos olisimme Timin kanssa tavanneet ennen kuin oli liian myöhäistä saada yhteisiä lapsia. Tim on omille lapsilleen ollut hyvin läsnäoleva isä, jolle lapset olivat kaikki kaikessa. Minä olisin varmaan ollut vähän liiankin omistautuva äiti.. Voi tietysti olla, että siinä vaiheessa elämää emme olisikaan olleet yhtä yhteensopiva pari kuin näin tyhjän pesän isäntänä ja emäntänä. Jossittelu on tietenkin turhaa, elämä on oikein hyvä näinkin.

Ehkä saamme kummilapset meille aikanaan yksi kerrallaan vaihto-oppilaiksi? Meillä voisi olla sitten asukas vierashuoneessa viiden vuoden ajan. Se olisi hieno tilaisuus saada tutustua paremmin vauvasta asti tuntemiinsa nuoriin juuri aikuisuuden kynnyksellä.

Olen kiitollinen kummilasteni vanhemmille siitä, että he ovat halunneet minut lastensa elämään. Se on suuri kunnia ja etuoikeus. Toivon, että pystyn oikeasti olemaan lapsille läsnä loppuelämäni. Sanna, Linda ja Lissu, ette tiedä, kuinka paljon se minulle merkitsee. Kiitos! Olette loistoäitejä.

Ja terveiset monien muidenkin ystävieni lapsille. Mukavaa, että teistä on tullut minullekin ystäviä. On hyvä tuntea muitakin kuin omanikäisiään ihmisiä, ettei näkökulmat liikaa kapene. Ja te olette kasvaneet kiinnostaviksi nuoriksi ihmisiksi, jotka todella ovat tuntemisen arvoisia. Adoptiotätinne on iloinen jokaisesta kohtaamisesta kanssanne.

E196902C-A1D4-40D4-8DCF-4221152DDA19

Hääpäivänämme paketoin joululahjoja takkatulen äärellä. Yhtään pakettia ei Aakkosille Suomeen lähtenyt tänä vuonna, mutta aviomiehelleni kyllä aika monta kuusen juureen. Perjantaina illansuussa Tim tulee vihdoin kotiin Victoriasta ja pääsemme juhlimaan hääpäiväämme. Kun kaksi viisikymppistä vihdoin löytää toisensa, on jokaisessa päivässä paljon syitä juhlaan. Thank you for a magical year, Tim, I would marry you all over again!

Joulukorttina heinäkuussa Rovaniemellä otettu kuva meistä. Olemme tänä vuonna jo saaneet harvinaisen paljon lahjoja, mutta tule, Pukki, silti kylään tänne Kanadaan!

Joulupukin luona Napapiirillä heinäkuussa.

Joulupukin luona Napapiirillä heinäkuussa. Onnellista joulua!