Bambimetsän asukkaina

Yksi asia, mistä kuulemma huomaa, etten ole ollut täällä Vancouverinsaarella vielä kovin pitkään on se, että olen aina vain haltioitunut peuroista. Aina vähän sydän läpättää, kun näen noita siroja eläimiä.

Mustahäntäisiä peuroja näkisi joka päivä lähtemättä kotoa, jos vaan malttaisi päivystää ikkunassa. Vaikka ei päivystäisikään, niitä näkee silti harva se päivä, sillä yksi peurapolku kulkee aivan talomme kulmalta. Viime sunnuntaina peuroja oli oikein kolmin kappalein kalliolla, muutaman metrin päässä keittiön ikkunasta, kun menimme keittämään aamukahvia.

Kovin montaa metriä ei aamuauringossa paistattelevien peurojen ja keittiönovemme väliin mahtunut.

0F5E6045-4FC0-4933-97F2-315AE66E5C27

Juu, meidän piha on paitsi peurojen ruokala, myös vessa. Todistusaineistoa riittää!

Peurat eivät olleet moksiskaan, vaikka kuulivat Timin kolistelevan etuovella. Isot korvat vain kääntyivät äänen suuntaan. Meilläpäin ei näitä pikkupeuroja metsästetä eikä niillä muutenkaan ole juuri luonnollisia vihollisia, joten eläimet eivät oikein tunnu osaavan varoa ihmisiä. Puolikesyinä ne vaeltelevat metsästä tielle, pihalta toiselle, tai syövät kaikessa rauhassa kadun vierustalla ruohoa. Suojaväri on niin onnistunut, että välillä ei niitä meinaa millään erottaa, vaikka olisi aivan vieressä. Ei siis mikään ihme, että niitä kuolee paljon autokolareissa.

A0183188-984C-42B9-AA65-636BA9571CB3

Taas yksi peura, jota en meinannut erottaa, ennen kuin olin jo kävellyt auton luo noin 10 metrin päähän.

Pari päivää sitten olin juuri avaamassa auton ovea, kun huomasin taas yhden peuran noin 10 metrin päässä. Äiti kysyi, enkö pelännyt. Hassua, ei näitä tule mieleenkään pelätä, useimmillahan ei ole edes sarvia. Hirvistä pysyn mahdollisimman kaukana ja porotkin näyttävät moninverroin uhkaavammilta. Nämä taas.. nämä ovat vain söpöjä. Vancouverinsaaren peurat ovat pienempiä kuin mantereella elävät sukulaisensa ja ilmeisesti aika sisäsiittoisia – tännehän ei noin vain pääse vaeltamaan kiinnostavia muukalaisia tuomaan uutta verta.

Tämän kuvan otin olohuoneen ikkunasta.

Tämän kuvan otin olohuoneen ikkunasta.

Välillä tuntuu, kuin olisin aina jollain villieläinsafarilla. Tosin aika yksipuolisella sellaisella. Bambien lisäksi pihassa näkyy paljon lintuja, kolibreista tiklien kautta kaljupäämerikotkiin. Pesukarhuja tiedämme tontilla olevan, vaikka emme ole niitä onnistuneet näkemään, emmekä puumia, joita on joskus nähty viereisessä puistossa.

Kaksi bambia makoili etupihallamme, aivan autotallin kulmalla keskellä päivää.

Kaksi bambia makoili etupihallamme, aivan autotallin kulmalla keskellä päivää. Kuvassa olohuoneen ikkunan heijastusta.

Saarella kyllä riittää vihreää syötävää ympäri vuoden, toisin kuin Suomessa, jossa lumi ja jää peittää maan niin pitkän aikaa. Mutta peurat eivät silti tyydy vain luonnon antimiin, vaan maistelevat mieluusti kaikenlaisia kukkia ja muita istutuksia puutarhoissa. Sen vuoksi monet täkäläiset asukkaat eivät olekaan niin ihastuneita näihin alkuperäisasukkaisiin kuin minä.

Peurat olivat kuitenkin täällä ennen meitä. Me tulokkaat olemme peurojen kotimetsässä vain vieraina. Kiitos kun saamme olla täällä!

Toissapäivänä sampilla kotikallioilla oli taas yksi komistus.

Toissapäivänä samalla kotikallioilla oli taas yksi komistus.

 

 

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *