Onnellista äitienpäivää ja kiitos turvallisesta lapsuudesta, toivoo Mia-tytär Kanadasta!

Äitini on malli. Tai oikeastaan Liisa-äiti on ollut vasta yhdessä mainoskuvauksessa, mutta jostainhan se on aloitettava. Äidillä on 83-vuotiaana edelleen upeat, runsaat hiukset, kauniit vihreät silmät ja suhteellisen kevyt askel. Äiti viettää aktiivista elämää, käy eri kerhoissa ja ajelee bussilla ympäri Espoota tapaamassa sukulaisia ja ystäviään, joita on paljon, sillä äiti on todella sympaattinen ihminen. Hän myös jaksaa kävellä kilometritolkulla. Äiti onkin ihan parasta reissuseuraa sekä Suomessa että ulkomailla, sillä pula-ajan lapsena hän ei valita, vaikka ruoka ei aina olisi parasta gourmetia eikä majapaikalla olisi tähtiä muuta kuin taivaalla. Tähän mennessä olemme yhdessä käyneet Lontoossa, Amsterdamissa, Tukholmassa, Oslossa, Bergenissä, Brysselissä ja Pariisissa. Syksyllä äiti tulee käymään täällä Kanadassa. Ehkä pysähdymme matkalla Islantiin, mene ja tiedä. Aikamoista kansainvälistä jetset-elämää siis.

Äitini Liisa ja minä vuosi sitten valmistuessani ammatilliseksi opettajaksi. Rakas kansallispukuni on äidin ystävän Lyytin peruja.

Äitini Liisa ja minä vuosi sitten valmistuessani ammatilliseksi opettajaksi. Rakas kansallispukuni on äidin ystävän Lyytin peruja.

Olen aina ollut kamala mammantyttö. Olin kuusivuotiaaksi asti kotona äidin kanssa ja koska meilläpäin Espoon laitamia ei juuri muita lapsia asunut, opin olemaan paljon yksinäni. Siitä on myöhemmin ollut paljon apua: näin ulospäinsuuntautuneen ihmisen luullaan helposti kärsivän yksinolosta, mutta minulla on aina ollut aika rikas sisäinen maailma. Äiti ompeli keittiössä kun minä piirustelin ja aina välillä pyysin ”neulansilmään lankaa” että sain ommella jotain omia viritelmiäni. Joskus haastattelin itse itseäni radioon (kun laittaa sormet korviin, ääni kuulostaa vähän samalta kuin radiossa) siitä, millaista on olla päivät kotona äidin kanssa. Vastasin, että ”ihan kivaa yleensä, vaikka äidillä ei ole aikaa leikkiä mun kanssa niin paljon kuin tahtoisin.” Jo silloin siis tiesin, että paras haastattelu tulee, kun itse kysyy ja itse vastaa.

IMG_1097

Marja-siskoni on tässä kuvassa 5-vuotias, äiti Liisa 32 ja minä vajaan vuoden ikäinen mötikkä. Haluaisin uusintaa kuvan, jos vain löytäisimme Marjalle mustavalkoisen koltun ja minulle potkupuvun.

Aamuisin saatoimme siskon tai siskot kouluun kolmen kilometrin päähän ja tulomatkalla kävimme Fransmannilla, joka oli oikea vanhanajan maalaiskauppa. Kaupantädit Birgitta, Marita ja Fransmanin vanha rouva olivat sydämellisiä ihmisiä ja antoivat minun joka päivä laulaa kirkkaalla lapsenäänelläni jotain, ehkä itse keksimääni laulua. Joskus ostettiin jäätelöä (60-luvulla puolesta litrasta riitti koko viisihenkiselle perheelle) tai DaCapo-patukka. Kaksikielisellä paikkakunnalla kun oltiin, opin Fransmannilla sanomaan ”Päiväägudaa”. Halusin kiihkeästi oppia lisää ruotsia ja naapurin Elsa-rouva opettikin mitä tarkoittaa öga, öra ja munnen. Kävellessämme äiti kertoi satuja. Taisin tosin korjailla aina, jos satua ei kerrottu täsmälleen samoin sanoin joka kerta.

Kuusivuotiaana pääsin lastentarhaan (mitähän varhaiskasvatuksen osaamiskeskuksia ne nykyään ovatkaan?) ja olin aivan innoissani kaikesta siitä askartelusta, leikistä, laulusta ja uusista kavereista. Tarhan tädit olivat myös kilttejä, etenkin Eeva-täti, joka asuu nyt äidin naapurissa. Mutta edelleen tärkein oli äiti. Oppikoulussa oleva isosiskoni Marja haki minut tarhasta iltapäivällä enkä millään olisi malttanut odottaa, että äiti tulee töistä kotiin ja saan taas kertoa kaiken, mitä päivän mittaan tapahtui. Välillä äiti ei ehtinyt edes laittaa ruokia jääkaappiin, ennen kuin kiskaisin syrjemmälle raporttia kuulemaan.

Siihen aikaan varmaan kaikissa suomalaisperheissä elämä oli nykyvinkkelistä katsoen aika niukkaa, mutta ainakin me nuoremmat tytöt saimme jo nauttia joistain isoista ylellisyyksistä. Kävimme ratsastusleireillä, sisko pääsi kielikurssille Englantiin ja minä olin kesävaihdossa Amerikassa. Varmaan tämä vaati vanhemmiltta enemmän uhrauksia, kuin itsekeskeisenä teini-ikäisenä tajusinkaan. Mistähän kaikesta äiti itse joutui tinkimään, että minä sain mitä halusin?

Äiti ja minä keväällä 2015 lähdössä Tukholman kautta Euroopan-turneelle.

Äiti ja minä keväällä 2015 lähdössä Tukholman kautta Euroopan-turneelle.

Toisin kuin monet, äitini ei ikinä ole tuntunut oikein välittävän ”Äideistä parhain” -tyyppisistä lauluista ja muusta palvonnasta. Äiti sanoo, että eihän kukaan lapsi tänne ole pyytänyt saada syntyä.

Vielä keski-ikäisenäkin olen mammantyttö. Suomessa asuimme viimeiset vajaa viisi vuotta samassa kerrostalossa ja juoksin usein sukkasillani aamukahville ylempään kerrokseen tai illalla lukemaan vielä tunniksi hyvää kirjaa ääneen. Äiti usein kokkasi viikolla ja minä saatoin viikonloppuna kattaa pöytään jotain kokeellisempaa, koska on helpompaa tehdä sopiva annos ruokaa kahdelle kuin yhdelle.

IMG_2880

Minä ja äiti poistumassa limusiinin kyytiin hulppeilta 50-vuotispäiviltäni kesällä 2015.

Viime kesänä lähdin usein illalla vähän aiemmin omalle puolelle länsisiipeen, kun oli taas skypetreffit ”sen söpön vancouverilaismiehen” kanssa. Ja kun vihdoin elokuussa sain houkuteltua Timin Suomeen, vein heti ensimmäisenä iltana Timin näytille äidin luo. Ilmeisesti Tim teki hyvän vaikutelman, koska äiti sanoi, että ei ihmettele, jos muutan Kanadaan. Se tuntui siinä vaiheessa vielä ehkä vähän ennenaikaiselta, mutta alle viiden kuukauden päästä jo olin täällä Nanaimossa, vihittynä vaimona.

Tim sanoo, että anoppi oli heti hurmaava. Timin mielestä harva äidin ikäluokan ihminen on niin avarakatseinen, että ottaa ulkomaalaisen, vieraskielisen miehen niin lämpimästi vastaan ja vävypojakseen. Tim kävi välillä anopin luona lounaalla yksinkin. En tiedä, mitä ovat mahtaneet puhua, mutta ainakin Tim ymmärtää hyvin ruokaan liittyviä ilmauksia. Joskus Tim on sanonutkin, että on ihan ikävä äitiäni ja siskojani, kun tuli niin paljon vietettyä aikaa näiden naisten kanssa syksyllä Suomessa.

IMG_3670

Kaksi rakkaimmista ihmisistäni, äitini Liisa ja Tim. Äiti saattoi meidät Kanadan-koneelle tammikuussa.

Koska minulla ei ole lapsia ja ystäviin voi helposti pitää yhteyttä täältä toiselta puolen palloakin, oli äiti varmaan suurin huolenaiheeni muuttamisessa näin kauas. Onneksi äiti oppi käyttämään joululahjaksi antamaamme älypuhelinta ja voimme skypettää harva se päivä. Välillä yhteys katkeaa ja aina ei ole kamera päällä, mutta onhan se aika mahtavaa, että täältä 10 tunnin aikaeron päästäkin voimme puhua ilmaiseksi vaikka tunnin. Ja edelleen olen kävelevä äänikirja. Nyt on meneillään ihan viimeiset sivut Ilkka Remeksen uusinta eli ”Kiirastulta”. Vähän väliä on pitänyt pysähtyä päivittelemään, miten jännä kirja on ja miten todentuntuisesti Remes kirjoittaa. Kun tulen kesäkuun alussa Suomeen pitää keksiä uusi kirja ääneenluettavaksi.

IMG_1096

Tämä on äitini 84. kevät. Maailma on hyvin erilainen paikka kuin äidin syntyessä 1933 Etelä-Pohjanmaalla. En osaa oikein edes kuvitella, miten köyhää Suomessa on ollut ja millainen oli sota-aika vain 20 vuotta ennen syntymääni. Minä sain kasvaa Suomessa, jossa oli tavallisen perheenkin lapsella upeita mahdollisuuksia opiskella, matkustella ja tulla joksikin ihan muuksi, kuin aiempien sukupolvien naisilla oli mahdollista. Jokainen sukupolvi ennen minua on tehnyt töitä sen eteen, että minulla on nyt tällainen huikea elämä.

IMG_2425

Äiti ja minä muutama vuosi sitten Raippaluodon sillan kupeessa tulossa Merenkurkun kansallispuistosta, joka on muuten yksi harvoista Unescon maailmanperintökohteista Suomessa.

Tänä toukokuisena sunnuntaina on äitini 65. äitienpäivä. Millainen tyttö ja millainen nuori nainen hän oli ennen kuin tuli äidiksi? Sitä voin vain arvailla katsoessani valokuvia, joissa poseeraa kovasti itseni näköinen tyttönen. Minä olen tutustunut äitiini ensisijaisesti vanhempana, joka tarjosi tyttärilleen erittäin vakaan, turvallisen ja huolettoman lapsuuden. En usko, että äidin kaikki haaveet on toteutuneet, koska elämä harvoin menee niin kuin suunnitellaan. Mutta toivottavasti voin omalta osaltani nyt tehdä äidin vanhuudesta paitsi turvallisen, niin myös todella mielenkiintoisen. Niin mielenkiintoisen, ettei siitä malta luopua vielä pitkään aikaan.

Onnellista äitienpäivää, rakas äiti ja kiitos elämästä!

IMG_2232

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kaunis kirjoitus. Arvostan kaltaisiasi ihmisiä, jotka antavat omaa aikaansa ja pitävät huolta läheisistään. Ei ne sanat vaan ne teot. Hurmaava tapa teillä lukea kirjaa ääneen. Toivottavasti teillä on monia ihania uusia muistoja ja matkoja edessänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *