Onnellista itsenäisyyspäivää!

Suomessa tällä hetkellä miljoonat ihmiset katsovat silmä kovana, kun Linnan juhlien kättelyjono etenee hitaasti mutta varmasti kuin kehitys. Minä täällä 10 tunnin takamatkan päässä yritän miettiä, mitä pitää vielä muistaa pakata mukaan Vancouveriin. Juonnan tänään upeassa Convention Centerissä suomalaisten suuren itsenäisyyspäivän juhlan. Lennän pian taas iltapukuineni vesitasolla (tai siis istun kyydissä) kotoa Nanaimosta salmen yli suoraan Vancouverin satamaan, tämäniltaisen juhlapaikan viereen – jos siis sumu ei mantereella ole liian sakea.

On melkein epätodellinen olo. Tällainen päivä, täyden sadan itsenäisen vuoden juhla, tulee todennäköisesti kohdalle vain kerran elämässä. Pitäisi osata sanoa jotain ylevää, kohottavaa. Puhua talvisodasta ja veteraaneista ja mitä itsenäisyys minulle merkitsee. Mutta minä vain mietin, mitenköhän jaksan seistä uusilla korkokengilläni monta tuntia.

19BB73C0-12F7-4E9F-9566-E09B0646E414

Olen 52-vuotias. Se on neljä vuotta vanhempi kuin Suomi oli syntyessäni. Suomi ei ollut mikään vanhus harmajapää, vaan vielä melkein neitokainen – valtiona siis. 48-vuotias ihminen taas on neitokaisesta jo kaukana, tukevasti keski-ikäistynyt. Mietin, miten valtavan paljon Suomi ja maailma on muuttunut, hyvää suuntaan.

Ylen Ajantasasta soiteltiin tiistaina ympäri maailmaa ja kyseltiin ulkosuomalaisten itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Minä edustin tällä kertaa koko Pohjois-Amerikan mannerta, vaikka tästä länsirannikosta taisin vain puhuakin. Anteeksi Florida, Texas ja Massachusetts! Anteeksi Ontario, New York ja Minnesota! Aina myöhemmin tulee  mieleen, mitä olisi pitänyt muistaa sanoa.

Yksi toimittaja Kati Lahtisen kysymyksistä oli, mistä täällä tulee puhe, kun kanadalaiset kuulevat minun olevan Suomesta. Vastasin, että suomalaisten siirtolaisten aikoinaan Vancouverinsaaren kylkeen perustamasta ihanneyhteiskunnasta Sointulasta (jonka täkäläiset lausuvat soin-TU-lah). Ei, en ole vielä käynyt siellä, koska näin talvisaikaan kuuden tunnin matka ei ole parhaimmillaan. Ehkä ensi kesänä purjehdimme sinne uudella veneellämme?

958872DA-9759-4BAD-8E1F-F8F097B5022E

Niin, Sointulasta kyllä tuleekin puhe, ja joskus jääkiekosta. Yleensä suomalaisiin suhtaudutaan vähän niin kuin kanssaihmisiin, jotka myös tajuavat jotain siitä, mitä on kylmä talvi. Mutta tietenkään en tajunnut sanoa, että usein tulee puhe kielitaidosta.

Minun ikäpolveni englanninkieliset kanadalaiset ovat koulussa opiskelleet pakkoranskaa. Tosin en ole kuullut kenenkään siitä kiukuttelevan: päinvastoin, moni toivoo, että olisi opiskellut ranskaa vielä paremmin, ja muitakin kieliä. Sillä niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kielitaidon rajat ovat maailmani rajat.

Ilman suomalaista maksutonta (huom, ei ilmaista, sillä jokuhan sen maksaa) koululaitosta ja laajaa kieliopetusta 80-luvulla elämäni olisi varmaankin mennyt aivan toisin. Kiitos peruskoulun kieliohjelman ja loistavien  ranskanopettajieni Hilkan ja Helenan, pystyin rastittamaan Kanadan työlupahakemuksista kummatkin viralliset kielet sellaisiksi, joita puhun. Kiitos kaikkien englanninopettajieni, Lions-klubin vaihto-oppilasohjelman ja interrailien, pystyn puhumaan jopa tunteistani englanniksi. Kiitos pakkoruotsin, viihdytän Timiä Vancouverin Ikeassa kertomalla, mitä tuotteiden nimet tarkoittavat. Ja siksi en oikeasti puhukaan pakko-ruotsista, vaan mahdollisuus-ruotsista, mahdollisuus-englannista, mahdollisuus-ranskasta. Olen suomalaisessa koulutussysteemissä opiskellut myös mahdollisuus-italiaa, mahdollisuus-espanjaa, mahdollisuus-viroa, mahdollisuus-latinaa ja mahdollisuus- esperantoa. Aika paljon mahdollisuuksia. Ja näiden mahdollisuus-kielien opetuksesta on syytäkin maailmalla olla kateellinen.

Ihanan Maija Silvennoisen antamaan Suomi-kulhoon löysin Marianne-karkkeja täkäläisestä hollantilaiskaupasta!

Ihanan Maija Silvennoisen antamaan Suomi-kulhoon löysin Marianne-karkkeja täkäläisestä hollantilaiskaupasta!

Kun ajattelen kaikkia niitä kielitaidottomia suomalaisia siirtolaisia, jotka tänne Kanadaan tulivat 1870-luvulta alkaen, sydämeni sulaa myötätunnosta. Miten pelottava paikka voi olla maailma, jota et ymmärrä.

Niin että kiitos hienosta valtiosta, paitsi isäni kaltaisille sotaveteraaneille, myös kaikille teille, jotka olette olleet rakentamassa parasta mahdollista rauhanteon välinettä: tasa-arvoista suomalaista koulutussysteemiä, joka kannustaa ajattelemaan ja kehittymään. Suomen luonnonrikkaudet sijaitsevat lähinnä korvien välissä. Käytetään niitä rikkauksia viisaasti seuraavatkin 100 vuotta.

Käytän tätä huivia usein havainnollistamiseen, kun kierrätän ulkomaalaisia vieraita ympäri Suomea.

Käytän tätä matkamuistohuivia usein havainnollistamiseen, kun kierrätän ulkomaalaisia vieraita ympäri Suomea.

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *