Kanadassa ei tarvitse kaivata suomalaismakuja

Tänne Kanadan länsirannikolle on matkaa melkein puolen maapallon verran. Aikaeroa on niin paljon, että kun suomalaiset aloittelevat kahdeksalta työpäiväänsä, täällä ollaan vasta menossa nukkumaan ilta-kymmeneltä. Silti täällä on monessa mielessä suomalaiselle tutunoloista. Kuuset näyttävät kuusilta, vaikka ovatkin valtavia. Saaria ja järviä ei ole samaa määrää kuin Suomessa, mutta on kuitenkin. Toisaalta kolibrit, puumat, pesukarhut ja palmut muistuttavat, että välimerellisen ilmastovyöhykkeen pohjoislaidalla eletään, eikä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.

IMG_5048

Tukkikuormaan ei täällä välttämättä kovin monta tukkia mahdu.

IMG_5058

Timillä ei ole mitkään minikädet, täällä havupuiden kasvukausi vain on pidempi kuin Suomessa.

IMG_5055

Kuka haluaa laskea vuosirenkaat?

Vuoret tuovat mieleen Norjan, maantienvarren pienet ostarit Yhdysvallat, ihmisten maanläheisyys Suomen.

Moni kysyy, mitä ruokaa eniten kaipaan Suomesta ja luulee vastauksen olevan ruisleipä. Ei minulla mitään  tummaa leipää vastaan ole, mutta olen ennemminkin rapeakuoristen sekaleipien ystävä. Vaikka muuten täällä on supermarketeissa oikein hyvät valikoimat ruokaa ja erikoiskaupoissa vielä lisää, niin olen löytänyt vain muutamia himottavia herkkuleipiä. Yksi niistä on suhteellisen hintava rosmariini-oliiviöljyleipä, jota tuodaan saarelle pieniä määriä jostain leipomosta mantereelta. Usein ne on jo loppuunmyyty siinä vaiheessa kun ehdin kaupoille. Sain toissajouluna äidiltä lahjaksi pataleipien ruokakirjan, täytyy varmaan tuoda se nyt kesällä tänne Kanadaan ja alkaa leipoa itse omat leipänsä. Ehkä voisin leipoa myös pullaa Timin iloksi.

Suomalaiset pullathan tässä poseeraavat raesokeripaketissa!

Suomalaiset pullathan tässä poseeraavat raesokeripaketissa!

Eniten kaipaan Suomesta lakritsa- ja salmiakkijäätelöitä. Paha vaan, että niitä ei kukaan voi tuoda Suomen-reissultaan. Tervajäätelöä rakastan myös, mutta varsinkaan sitä ei ole toivoakaan löytää täällä mistään. Aika mielenvikaiseltahan se tietysti kuulostaakin, että joku haluaisi syödä mitään tervalta maistuvaa – kas kun ei makuna ole häkä tai nikotiini!

Olen täällä hurahtanut ihanaan black cherry -kirsikkajäätelöön, jota ostamme kahden litran pötiköissä. Ei se koskaan ihan kamalan kauaa ehdi pakastimessa vanheta.. Puolustukseksi väitän, että kaikki ruokavieraamme näyttävät pitävän siitä myös ja kun meillä on ainakin kerran viikossa porukkaa syömässä, niin tokihan jäätelöä kuluu. Jätskihän on maailman helpoin jälkiruoka!

IMG_1369

Nyt kun tarkemmin mietin, niin en muista nähneeni täällä yhtään jäätelökioskia. Ehkä siinä olisi minulle bisnesidea, jahka saan työluvan? Kun kesäkin on täällä pidempi, niin miksipäs Nanaimossa ei rantabulevardilla olisi sijaa yhdelle söpölle kioskille, tai jäätelöbaarille.

Vaikka salmiakkijäätelöä täältä ei saakaan, niin sentään salmiakkia saa. Ei nyt ihan niin mittava valikoima tietenkään ole kuin kotimaassa, mutta aika hyvä kuitenkin, kiitos suht runsaan hollantilaisperäisen väestön.

Suomalaista salmiakkia saa ainakin lähiostarin hollantilaisesta herkkukaupasta.

Suomalaista salmiakkia saa ainakin lähiostarin hollantilaisesta herkkukaupasta.

IMG_0438

Nellie’s Delissä on eurooppalaisia herkkuja, kuten suolakurkkuja. Minä käyn siellä syömässä herkullisia paahtopaistileipiä tai täydentämässä salmiakkivarastoja.

IMG_0433

Salmiakkia saa sekä irtokarkkeina että pusseissa.

IMG_0436

Mutta jos lakritsia haluaa, niin sitä varten ei tarvitse mennä erikoisliikkeeseen. Jyväskyläläistä Pandan lakritsia saa joistain ihan tavallisistakin supermarketeista.

Pandan lakritsia saa monesta tavallisestakin supermarketista.

Pandan lakritsia saa monesta tavallisestakin supermarketista.

Nyt kun vietämme Timin kanssa kuukauden verran aikaa Suomessa aion erityisesti nauttia uusista perunoista, tomaateista ja yrteistä. Ja tietysti ainutlaatuisen makeista kotimaisista mansikoista, sillä niinhän sitä sanotaan, että ”Your own country strawberry, another country blueberry”.

 

 

Helluntaiheilaa tai ei, 2017 voi vielä olla Rakkauden Kesä

Kesäkuun alussa vuosi sitten minusta oli iso haastattelu Helsingin Sanomissa. Kerroin siinä, että deittausvalmentajana kysyn usein suomalaisilta sinkkunaisilta, kumpi on todennäköisempää: se, että nainen on kahden vuoden päästä naimisissa vai juossut maratonin. Tosi moni nainen maailmassa on naimisissa ja maailman mittakaavassa vain harva on juossut maratonin, mutta en muista yhtään kertaa, että suomalaisnainen olisi veikannut avioliiton olevan todennäköisempi vaihtoehto. Miksi ihmeessä niin monesta tuntuu, että kumppanin löytäminen on lähes mahdotonta? Mutta siltä se usein minustakin usein tuntui. Olin kuitenkin päättänyt tehdä kaiken voitavani, että tapaisin hyvän kumppanin, ettei tarvitsisi sitten seitsemänkymppisenä jossitella.

Hesarin artikkelin verkkoversio löytyy täältä:

http://www.hs.fi/elama/art-2000002904096.html

12798992_10153958353872604_5856054273805537992_n

Ensimmäinen kuva, jonka Tim minusta näki. Otettu treffittömänä valentinenpäivänä 2016.

Muistan aamun, kun Hesari ilmestyi. Olin ystäväni Sirkun luona yötä, sillä Sirkku lähti aikaisin aamulla reissuun ja minä huolehdin hänen superkivan kouluikäisen poikansa aamupuuhista. Olin valvonut yöllä ja laittanut puhelimesta viestejä sille komealle kanadalaiselle, jonka olin juuri tavannut netissä. Yhteys katkeili vähän väliä ja – kun olin ensin kadottanut pitkän kirjoitukseni – aloin lähetellä viestejä pienemmissä osissa. Vasta myöhemmin tajusin, että se saattoi näyttää hullulta. Pelkäsin, että tämä Tim luulee minun olevan aivan sekomuija. Kaveri oli purjehduskisassa Vancouverin saaren edustalla ja vastaili minulle trimaraanin kyydistä kun ehti. Eikä onneksi luullut minua aivan sekopääksi, vaikka saikin monta lyhyehköä viestiä putkeen.

13417669_10153760635668721_7785941228171876965_n

Ihanan amerikanserkkuni Kaen kanssa Sibelius-monumentilla. Ei tainnut olla kovin kuuma kesäkuussa 2016, koska kevyttoppis pysyi tiukasti päällä.

Pian sen jälkeen kesäkuun alkupuolella viime vuonna luonani Espoossa majoittui amerikansukulaisia, neljä naista Detroitista. Nämä olivat fiksuja naisia ja meillä oli paljon hyviä keskusteluja. Kävimme myös Turussa ja musiikkijuhlilla Naanantalissa (jossa muuten sattumalta presidentti Niinistö rouvineen kulki ohitsemme metrin päästä) ja paluumatkalla autoillessamme kotiin valoisassa kesäyössä kerroin seitsemänkymppiselle Kaelle, kuinka toivottomalta välillä tuntuu olla viisikymppinen sinkku Suomessa, jossa ei oikein treffailukulttuuria minunikäisilläni ole. Kun on yli neljä vuotta sinkku, siihen mahtuu noin 1600 iltaa kun menee yksin nukkumaan, 1600 yötä, kun nukkuu yksin ja 1600 aamua, kun herää yksin. Toisen ihmisen lämmön nälkä oli riuduttava, eikä se suinkaan ole sama asia, kuin seksin nälkä. Oikea intiimiys ja läheisyys on paljon enemmän, paljon arvokkaampaa, paljon harvinaisempaa. Ja silloin vuosi sitten tuntui, että käy aina vain epätodennäköisemmäksi, että ketään löytäisin – ei tässä kukaan enää nuoremmaksi tule. Vancouverissa olisi yksi erityisen kiinnostava mies, mutta kiinnostaville kavereille on ottajia sielläkin. Emme varmaan koskaan tapaa, jollen saa tarpeeksi rahaa kokooon Vancouverin-matkaa varten.

13907082_994111647373098_4888759788749047611_n

Shanshan Gongin kuva ”Runaway Princess”, 2016.

Vain kaksi kuukautta tämän jälkeen kaikki muuttui. Postailin Facebookiin ystäväni Shanshan Gongin ottamia kuvia, joissa poseerasin tiara päässä sellaisissa tylliunelmissa, joita ei omasta vaatekaapistani ikinä löytyisi. Tämä Vancouverin komistus Tim tykkäsi kuvistani ja sanoi, että tekisi ihan mieli hypätä koneeseen ja lentää tapaamaan minua. ”Mikä estää?” kysyin – ja viikon kuluttua Tim oli Suomessa.

13872814_992712320846364_9061920623782996882_n

Kuva Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio 2016

Kun nyt nautimme tästä ihanasta alkukesästä avioparina omassa yhteisessä talossamme olen todella iloinen siitä, että jaksoin yrittää. Muistutin aina itseäni siitä, ettei minussa ole mitään niin perinpohjaista vikaa, ettenkö jollekulle kivalle kelpaisi, kunhan vain jaksan tehdä oman osani sen eteen että edes kohdattaisiin. Ja olen iloinen, että komea kanadalainen Tim uskalsi ottaa riskin ja lentää Suomeen asti minua tapaamaan.  Olinhan luvannut, että en myy hänen munuaisiaan, en ainakaan kumpaakin (erään amerikkalaisen ystäväni Suomen-matkaa kun jotkun kauhistelivat ja pelkäsivät tämän joutuvan elinkaupan uhriksi). Tim siis saapui, rakastuimme ja olemme olleet siitä lähtien erottamattomia. Miten se sanonta meneekään, että onni on sitä, kun valmistautuminen kohtaa tilaisuuden. Elokuisessa Helsingissä kohtasi kaksi ihmistä, jotka olivat valmiita elämänmuutokseen. Nyt parin viikon päästä juhlimme puolivuotishääpäiväämme.

Näin helluntaina kesä 2017 on vasta aluillaan. Jäljellä on lähes 100 päivää nauttia, elää täysillä, rakastaa isosti – oli sinulla nyt kumppani tai ei. On vielä kaikki mahdollisuudet tehdä tästä se kesä, jota myöhemmin muistellaan Rakkauden kesänä.

P.S. Siinä vuoden takaisessa Hesarin haastattelussa muuten minulta itseltänikin kysyttiin, kumpi on omalla kohdallani todennäköisempää: maraton vai avioliitto. Vastasin, että kahden vuoden päästä en ainakaan ole juossut maratonia.

 

14825744_10210154388238849_504578557_n

Koska Shanshanin kuvat olivat niin ratkaisevassa osassa rakkaustarinaamme, Shanshan halusi ottaa meistä myös yhteiskuvia. Tämä on suosikkini kaikista kuvista ikinä.

 

 

Oleskelulupa etenee Kanadan byrokratian rattaissa!

Sain vihdoinkin ”Kruunulta” eli Kanadan valtiolta iloisia uutisia: oleskelulupa-anomukseni on nyt käsittelyssä!

Tulimme tänne Vancouverin saarelle siis tammikuun alussa ja tiesimme kyllä, että maahanmuuttomuodollisuuksiin menee aikaa ja rahaa. Joillekin suomalaisille on ollut yllätys, että ei meitäkään noin vain joka paikkaan haluta, vaikka Suomen passi onkin maailman halutuimpien joukossa. Kanadaan haluaa eri syistä moni ihminen ympäri maailmaa ja tänne muuttaminen on paljon mutkallisempaa, kuin vaikkapa EU:n sisällä maasta toiseen muutto. Ja aika hintavaa: ystävämme Martina, joka on saksalainen juristi ja täällä toimii maahanmuuttokonsulttina sanoi, että helposti pelkkiin oleskelulupahakemuksiin kuluu kaikkine asiapapereiden hankintoineen ja käännöksineen rahaa jopa 10.000 dollaria, eikä silti ole mitään takuita viranomaisten myönteisestä päätöksestä. Onneksi suomalaiset asiakirjat, kuten avioliittotodistus, saa helposti virallisina englanninkielisinä käännöksinä.

IMG_1305

Ystävämme Larry oli löytänyt minulle lahjaksi hienon hellehattu/aurinkovarjo -yhdistelmän.

Tim käytti alkuvuodesta monta viikkoa papereitten täyttämiseen. Olen pitänyt itseäni kohtuullisen hyvänä lomakkeiden täyttäjänä, mutta nämä lomakkeet olivat kyllä omaa luokkaansa. Välillä hakijana puhuteltiin minua (niin kuin luontevalta tuntuukin) ja sitten seuraavassa paperissa taas hakija olikin Tim. Timin nimittäin piti anoa, että saa toimia sponsorinani. Sen voisi tässä tapauksessa kääntää vaikka elättäjäksi.

Jotkut sinkkunaiset ovat muuten vähän suutahtaneet minuun, kun olen sanonut, että jos sinulla on alaikäisiä lapsia, niin en kyllä neuvoisi ehdoin tahdoin etsimään kumppania ulkomailta – katso esimerkiksi blogipostaukseni huhtikuulta:

Mitä minulta kysytään eniten nettideittaamisesta – ja mihin en halua vastata

Tärkein syy, miksi alaikäisten lasten äidin ei minun mielestäni pitäisi etsimällä kumppania ulkomailta, on tietysti se, ettei lasten koko elämää pitäisi myllertää oman deittielämänsä vuoksi. Suurimmalle osalle suomalaisia sinkkunaisia voi Suomestakin ihan hyvin löytyä sopiva kumppani. Kumppanin haun laajentaminen kotimaan ulkopuolelle voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun ei tarvitse ottaa lasten elämänkulkua ja lasten isää huomioon rakkauselämänsä ratkaisujen vaikutuksista. Meillä Timin kanssa sattumalta tällainen tilanne näin viisikymppisenä oli, koska minulla ei ole omia lapsia ja Timin lapset ovat nyt jo täysi-ikäisiä.

Purjehduskaverimme Judy ja Joseph antoivat minulle tervetuliaislahjaksi Kanadan lippu -torkkupeiton. Sille oli usein käyttöä talven koleina iltoina.

Purjehduskaverimme Judy ja Joseph antoivat minulle tervetuliaislahjaksi Kanadan lippu -torkkupeiton. Sille oli usein käyttöä talven koleina iltoina.

Toinen syy on se, että ainakin kanadalaisen miehen pitää olla todella varma tunteistaan, jos haluaa sponsoroida sinut JA lapsesi maahan. Nyt nimittäin Tim on sitoutunut siihen, että pystyy ja haluaa ilman yhteiskunnan tukea elättämään minut kolme vuotta, vaikka eroaisimmekin. Jos sinulla on alaikäisiä lapsia, niin aika todennäköisesti samanikäisellä miehelläkin on ennestään lapsia ja täällä Kanadassa elatusmaksut ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Ihan varattomalla ja virattomalla kaverille ei siis edes anneta mahdollisuutta tuoda vaimoa lapsineen muualta.

Useimmat meistä minun ikäpolveni suomalaisnaisista olemme niin tottuneita siihen, että on oma ammatti ja työ. Nuoresta lähtien meille on korostettu, että aina pitää pystyä elättämäään itsensä ja lapsensa ilman miehen apuakin, joten koko ajatus olemisesta miehen elätettävänä on vieras. Suomessa on huomattavasti helpompaa ajatella avioliittoakin pelkästään rakkausasiana, jossa maallisilla raha-asioilla ei ole mitään merkitystä. Jos lasten isä osoittautuisikin hulttioksi, niin yhteiskunnalta saa sentään jonkinlaista apua ja tukea. Täällä Kanadassa asiat ovat toisin. Isällä on lakisääteinen elatusvelvollisuus, joka menee kaikkien muiden menojen edelle, kärjistetysti sanoen. Etenkin, jos lapsia on usean eri naisen kanssa voi elatusmaksuihin kulua kuulemma suurin osa tuloista, ja rästiinjääneitä maksut eivät vanhene. Tim on kertonut tarinan tutusta miehestä, joka ei edes ollut tiennyt entisen tyttöystävänsä odottaneen lasta lähtiessään aikoinaan seikkailemaan ulkomaille. Kotimaassa odotti sitten parinkymmenen vuoden päästä iso lasku. Tavallaanhan se on ihan oikein, sillä miksi ehkäisy olisi vain naisen vastuulla ja mikä voisi olla tärkeämpää, kuin huolehtia jälkeläisistään?

Täällä muuten myös avoliitto rinnastetaan siinä suhteessa avioliittoon, että kun yhteiseloa on takana tietty määrä vuosia, omaisuus menee jakoon samalla tavalla kuin avioliitonkin päättyessä. Älä siis ihmettele, jos kanadalaismies epäröi yhteenmuuttamista!

Tämänkaltaiset elatusvelvollisuuteen liittyvät asiat  saa varmaankin monet miehet miettimään moneen kertaan, ennen kuin haluavat vakavamman suhteen ulkomaalaisen naisen kanssa. Varsinkaan itä-eurooppalaisen, niin kuin me suomalaiset kartalta katsoen näytämme olevan.. Ihan tavallisen fiksutkin kanadalaiset ovat nimittäin olleet vähän epävarmoja siitä, että kuuluiko Suomi itäblokkiin vai ei – ja miksi eivät olisi, kun Pietari on niin lähellä Suomen rajaa. Varmasti minäkin näytin silloin reilu vuosi sitten nettideittisivustolla ensinäkemältä monen pohjois-amerikkalaisen silmissä itä-eurooppalaiselta onnenonkijalta ja postimyyntivaimolta – jos ei siis vaivautunut tarkemmin tutkimaan profiiliani.

IMG_4291

Kanadan maahanmuuttoviranomaiset halusivat myös paljon valokuvia todisteeksi siitä, että suhde on todellinen eikä järjestetty avioliitto. Meidän täytyi myös nimetä sukulaisia ja ystäviä, joita on ollut häissämme ja muissa juhlissamme ja ovat siis nähneet meidät yhdessä.

IMG_4294

Kun Tim ja minä sitten vihdoin saimme parisenttisen paperipinon liitteineen lähetettyä käsittelyyn, se tuli kuukauden päästä bumerangina takaisin. Papereistani puuttui syntymätodistukseni! Suomalaiseen väestörekisterisysteemiin tottuneelle se tuntui hullulta. Minähän olen itse kävelevä todiste siitä, että olen syntynyt! Etsimme netistä englanninkielisen selosteen, että Suomessa ei käytetä paperisia syntymätodistuksia, vaan kaikki oleelliset tiedot löytyvät väestörekisteristä ja liitimme mukaan kopion väestörekisteriotteestani. Toiseen kertaan. Sama paperi nimittäin oli myös avioerotodistukseni.

Nyt odottelemme lisäohjeita siitä, mitä asiakirjoja pitää seuraavaksi viranomaisille toimittaa. Todennäköisesti ainakin joudun terveystarkastukseen valtuutetulle lääkärille, joita ei täällä saarella ole kai kuin kaksi, eikä kumpikaan lähellä Nanaimoa.

Vielä on pitkä tie edessä, mutta oikein hyvässä lykyssä saatan saada jopa tämän vuoden puolella oleskelu- ja työluvat. Varaudun kuitenkin siihen, että vasta ensi vuoden puolella kaikki täkäläiset paperini ovat kunnossa. Nyt asia on joka tapauksessa hoidossa, minulla on numero järjestelmässä ja pääsen heinäkuussa rauhassa palaamaan kotiin Kanadaan Suomen-matkan jälkeen. Ja kyllä, koti tuntuu jo olevan Kanadassa. Minun kohdallani on totta, että elämä on parempaa Kanadassa, Life is better in Canada.

IMG_0046