Bambimetsän asukkaina

Yksi asia, mistä kuulemma huomaa, etten ole ollut täällä Vancouverinsaarella vielä kovin pitkään on se, että olen aina vain haltioitunut peuroista. Aina vähän sydän läpättää, kun näen noita siroja eläimiä.

Mustahäntäisiä peuroja näkisi joka päivä lähtemättä kotoa, jos vaan malttaisi päivystää ikkunassa. Vaikka ei päivystäisikään, niitä näkee silti harva se päivä, sillä yksi peurapolku kulkee aivan talomme kulmalta. Viime sunnuntaina peuroja oli oikein kolmin kappalein kalliolla, muutaman metrin päässä keittiön ikkunasta, kun menimme keittämään aamukahvia.

Kovin montaa metriä ei aamuauringossa paistattelevien peurojen ja keittiönovemme väliin mahtunut.

0F5E6045-4FC0-4933-97F2-315AE66E5C27

Juu, meidän piha on paitsi peurojen ruokala, myös vessa. Todistusaineistoa riittää!

Peurat eivät olleet moksiskaan, vaikka kuulivat Timin kolistelevan etuovella. Isot korvat vain kääntyivät äänen suuntaan. Meilläpäin ei näitä pikkupeuroja metsästetä eikä niillä muutenkaan ole juuri luonnollisia vihollisia, joten eläimet eivät oikein tunnu osaavan varoa ihmisiä. Puolikesyinä ne vaeltelevat metsästä tielle, pihalta toiselle, tai syövät kaikessa rauhassa kadun vierustalla ruohoa. Suojaväri on niin onnistunut, että välillä ei niitä meinaa millään erottaa, vaikka olisi aivan vieressä. Ei siis mikään ihme, että niitä kuolee paljon autokolareissa.

A0183188-984C-42B9-AA65-636BA9571CB3

Taas yksi peura, jota en meinannut erottaa, ennen kuin olin jo kävellyt auton luo noin 10 metrin päähän.

Pari päivää sitten olin juuri avaamassa auton ovea, kun huomasin taas yhden peuran noin 10 metrin päässä. Äiti kysyi, enkö pelännyt. Hassua, ei näitä tule mieleenkään pelätä, useimmillahan ei ole edes sarvia. Hirvistä pysyn mahdollisimman kaukana ja porotkin näyttävät moninverroin uhkaavammilta. Nämä taas.. nämä ovat vain söpöjä. Vancouverinsaaren peurat ovat pienempiä kuin mantereella elävät sukulaisensa ja ilmeisesti aika sisäsiittoisia – tännehän ei noin vain pääse vaeltamaan kiinnostavia muukalaisia tuomaan uutta verta.

Tämän kuvan otin olohuoneen ikkunasta.

Tämän kuvan otin olohuoneen ikkunasta.

Välillä tuntuu, kuin olisin aina jollain villieläinsafarilla. Tosin aika yksipuolisella sellaisella. Bambien lisäksi pihassa näkyy paljon lintuja, kolibreista tiklien kautta kaljupäämerikotkiin. Pesukarhuja tiedämme tontilla olevan, vaikka emme ole niitä onnistuneet näkemään, emmekä puumia, joita on joskus nähty viereisessä puistossa.

Kaksi bambia makoili etupihallamme, aivan autotallin kulmalla keskellä päivää.

Kaksi bambia makoili etupihallamme, aivan autotallin kulmalla keskellä päivää. Kuvassa olohuoneen ikkunan heijastusta.

Saarella kyllä riittää vihreää syötävää ympäri vuoden, toisin kuin Suomessa, jossa lumi ja jää peittää maan niin pitkän aikaa. Mutta peurat eivät silti tyydy vain luonnon antimiin, vaan maistelevat mieluusti kaikenlaisia kukkia ja muita istutuksia puutarhoissa. Sen vuoksi monet täkäläiset asukkaat eivät olekaan niin ihastuneita näihin alkuperäisasukkaisiin kuin minä.

Peurat olivat kuitenkin täällä ennen meitä. Me tulokkaat olemme peurojen kotimetsässä vain vieraina. Kiitos kun saamme olla täällä!

Toissapäivänä sampilla kotikallioilla oli taas yksi komistus.

Toissapäivänä samalla kotikallioilla oli taas yksi komistus.

 

 

 

 

 

Toteuta unelmasi, kehottaa tuore veneenomistaja

Keskiviikkona olisi ollut isoisäni syntymäpäivä. Juho Halosen syntymästä tuli 22.11. kuluneeksi 116 vuotta. Isoisä ei tietenkään enää olisi hengissä 2017, mutta aina nousee pala kurkkuun, kun ajattelen, ettei Juho saanut nähdä edes 40-vuotispäiväänsä. Vaikka tuskin se niin erikoisen onnellinen päivä olisi ollut, jatkosodassa etulinjassa. Juho kaatui taistelussa Maaselällä, muutama viikko ennen 40-v syntymäpäiväänsä. Kotona Kotkassa odotteli lomille vaimo ja 15-kesäinen poika, joka itsekin joutui sitten samaan sotaan 17-vuotiaana. Jos poika ei olisi selvinnyt sodasta ja pommituksista hengissä, en nyt istuisi täällä kotona Kanadassa kaikessa rauhassa kirjoittamassa siitä, kuinka juuri ostimme purjeveneen.

Ei kylläkään tarvitsisi mennä jatkosotaan saakka löytääkseen lähipiiristään ihmisiä, jotka ovat kuolleet ennen aikojaan tai joiden elämä ei muuten ole mennyt niin kuin suomenruotsalaisessa makasiiniohjelmassa. Lähes joka viikko kuulemme uutisia jostakusta Timin vanhasta työkaverista tai minun tutusta, joka on viisikymppisenä sairastunut vakavasti – tai vielä pahempaa. Siksi olemme päättäneet olla lykkäämättä niitä asioita, joita haluamme tehdä.

IMG_6045

Ja näin, vakavan mutkan kautta pääsemme sitten siihen iloiseen asiaan eli veneeseen. Liityimme heti muutettuamme Nanaimoon purjehdusosuuskuntaan ja kävimmekin kesällä moneen kertaan purjehtimassa kerhon veneillä. Muut purjehtijat ovat kivaa sakkia ja jo osa ystäväpiiriämme. Niinpä emme suunnitelleetkaan ostavamme omaa venettä – ennen muuatta meiliä muutama viikko sitten. Tim oli jo kymmenkunta vuotta katsellut sillä silmällä erästä Paudeenia, mutta tilaisuudet olivat lipuneet käsistä. Nyt yhteyttä otti edellisellä kerralla Paudeenin napannut mies, joka muisti, että Tim oli sanonut olevansa kiinnostunut. Kävimme mantereella katsomassa venettä (juu, sillä samalla reissulla kuin mallikisassakin) ja se oli sitä myöten selvä. Turha jahkailla selvää asiaa, ostetaan pois kuleksimasta!

IMG_6044

Trimaraanimme keskimmäinen runko on kuin kapea purjevene.

Nyt sitten etsimme veneelle paikkaa. Sen luulisi olevan helppoa, saarella kun asutaan, mutta Paudeen ei olekaan ihan mikä tahansa vene, vaan vajaa 10 metriä pitkä ja kuutisen metriä leveä trimaraani. Tim on vuosia purjehtinut etupäässä monirunkoveneillä, eli katamaraaneilla ja trimaraaneilla ja minäkin olen Suomessa pariin kertaan päässyt upeiden Lagoon-katamaraanien kyytiin.

Minäkin pidän todella paljon siitä, että monirunkoveneillä meno ei ole niin viistoa ja pinta-alaa on reilusti enemmän kuin yksirunkoisissa veneissä. Trimaraani oli muuten sekin ystävän vene, jonka trampoliinille laitoimme kesällä teltan pystyyn. Laajemmasta pinta-alasta kuitenkin seuraa se, että ihan joka pienvenesatamassa ei trimaraaneille ole tilaa.

Tässä on ennenkin kokattu murkinaa pitkillä merimatkoilla Tyynellä valtamerellä.

Tässä on ennenkin kokattu murkinaa pitkillä merimatkoilla Tyynellä valtamerellä.

Luxusvene tämä 80-luvulla rakennettu moottoripurjehtija Paudeen ei ole, mutta ihmeen siisti ja hyväkuntoinen edelleen kuitenkin. Koska moottori on keskellä, eteen ja taakse jää kaksi hyttitilaa. Aloimme heti suunnitella, keitä kavereita kutsumme mukaan ensi kesänä. Ja okei, tunnustan: aloin jo suunnitella kattauksiakin..

Kun ruokapöydän laskee ja pehmusteet asettelee uudelleen, saa kivan keulahytin nukkumapaikaksi kahdelle.

Kun ruokapöydän laskee ja pehmusteet asettelee uudelleen, saa keulahytin nukkumapaikaksi kahdelle keskimittaiselle.

Minusta veneessä nukkuminen on jotenkin romanttista - etenkin tällaisessa perähytissä.

Minusta veneessä nukkuminen on jotenkin romanttista – etenkin tällaisessa perähytissä.

Moni täkäläinen tunnistaa Paudinen väristä: kuomut ovat tumman violetit ja kannen vaaleanpunainen väri kuulemma viralliselta nimeltään ”Auringonlasku lumihangella” – eikö sovi hyvin suomalaiselle?

IMG_6517

Venekuomut uusitaan vielä ennen kevättä – toivottavasti edelleen violeteiksi.

Paudeenin seikkailut ovat myös tunnettuja. Sillä on purjehdittu Hawajille ja Costa Ricaan asti, ja nyt Tim suunnittelee, että purjehdimme parin vuoden päästä Alaskaan. Ehkä nyt ensin koluamme kuitenkin näiden lähiseutujen saaret, salmet ja vuonot läpi.

En malta odottaa ensi kesää, että Halosen Juhon karjalaiset geenit pääsevät purjehtimaan näissä maisemissa. Juho ei selvinnyt, mutta geenit elävät pojantyttäressä.

IMG_6509

 

IMG_6499

Kun trampoliinit uusitaan, niillä kelpaa köllötellä ja katsella valaita.

 

Catwalkilta kaatopaikalle!

Mitä saa, kun viikon aikana viimeistelee kaksi huonetta, valmistelee monia eri juhlia, suunnittelee keittiötä, kärsii kaamosväsymyksestä, tapaa useita suomalaisia ja monia kanadalaisia tuttuja, hakee töitä, käy Ikeassa, illallisilla, hyväntekeväisyysjuhlassa, katsomassa autoja, ostamassa venettä, kaatopaikalla ja mallitapahtumassa? Uusia kokemuksia ja erittäin täyden viikon.

Kun muutimme tammikuussa tänne Vancouverinsaarelle ihmettelin, kun Tim unelmoi, että kävisimme mantereella vain pari kertaa vuodessa. Silloin vielä ajattelin, että olisi hauska pyrähtää Vancouverin sykkeessä vähän väliä. Mitä vielä, nyt olen niin saarelaistunut, että en oikein malttaisi lähteä tästä kotikulmilta. Viime viikonloppuna oli kuitenkin taas monia asioita hoidettavana mantereella. Yksi niistä oli osallistuminen mallitapahtumaan.

Eevan kuvauksissa kesällä oli hauskaa. Kuva: Johanna Myllymäki

Eevan kuvauksissa kesällä oli hauskaa. Kuva: Johanna Myllymäki

Juu, luit oikein. Mallitapahtuma. Jos joku olisi reilu vuosi sitten ennustanut Timille, että 53-vuotiaana hänellä on sopimus vancouverilaiseen mallitoimistoon ja hän poseeraa kansainvälisille agenteille catwalkilla, hän ei taatusti olisi osannut edes nauraa epäuskoisena. Kun koko elämänsä kun saa kuulla olevansa ruma, jossain vaiheessa siihen alkaa uskoa. Nyt kuitenkin moni muukin kuin minä on huomannut, kuinka miehekkään kuvauksellinen Tim on ja jouduimme valitsemaan parinkin toimiston välillä. Valitsimme Charles Stuart Internationalin siksi, että pääsimme heti osallistumaan nelipäiväiseen FacesWest -tapahtumaan, jossa nuoret kanadalaiset ja amerikkalaiset mallit ja näyttelijät esittäytyivät kymmenille agenteille ympäri maailman. Me tosin olimme tapahtumassa vain reilun vuorokauden, mutta siihenkin mahtui ihan tarpeeksi.

Mallitoimistomme johtaja oli sitä mieltä, että tämä Shanshan Gongin ottama kuva voisi hyvin olla vaikka koruliikkeen mainoksessa.

Mallitoimistomme johtaja oli sitä mieltä, että tämä Shanshan Gongin ottama kuva voisi hyvin olla vaikka koruliikkeen mainoksessa.

Niin, sanoin että FacesWestissä oli nuoria malleja. Kovin monia yli 22-vuotiaita ei tapahtumassa näkynyt, ja siksi me todellakin erotuimme. Ei, emme ole niin harhaisia, että luulisimme meillä kummallakaan olevan mitään asiaa näytöslavoille tai muotilehtiin. Me olemme mainosmalleja, tai ”lifestyle models”, mitä termiä täällä näytetään myös käyttävän. Hyväkuntoiset ja etenkin -tuloiset eläkeläiset ovat länsimaissa erittäin tärkeä kuluttajaryhmä, joten kaikenmaailman virkistysmatkailu-, viagra- ja virtsankarkailumainoksiin tarvitaan tällaisia harmaatukkaisia tätejä ja setiä. Pelleilemme välillä, kuinka voisimme hyvin esittää kansainvälisessä mainoskampanjassa varhaiseläkeläispariskuntaa, joka lasten lennettyä pois pesästä nauttii täysillä elämästään golfaten/patikoiden/risteillen/ratsastaen/purjehtien/shoppaillen eksoottisissa basareissa/kiikaroiden villieläimiä safarilla/pelaten tennistä/meloen/kirmaillen rannalla/lojuen uima-altaalla/illallistaen kynttilänvalossa/tanssien/nautiskellen kylpylässä/kohotellen maljoja boutiquehotellissa tai katsellen parvekkeella merelle auringonlaskun aikaan salaperäisesti hymyillen, kuin uumoillen maltillisen viriiliä yötä.

Mia Halonen and her husband Tim enjoy a Saturday afternoon at Maffeo Sutton Park in Nanaimo, B.C., Canada, April 30, 2017. Chad Hipolito for EEVA Magazine BY: Chad Hipolito/MVphotos

Kanadalainen kuvaaja Chad Hipolito otti meistä vapun tienoilla kuvia Eevan haastattelua varten kotikaupunkimme Nanaimon rannassa. Edellinen päivä oli ollut lämmin ja aurinkoinen, mutta kuvauspäiväksi sattui superankea sää.

Monet pajunvitsat todella saivat FacesWestissä sopimuksia japanilaisiin, milanolaisiin ja pariisilaisiin mallitoimistoihin ja nuoret näyttelijät agentin. Meille taisi suurin anti olla omalta mukavuusalueelta poistuminen – ja kauas. Olen jonkin verran tehnyt mainosmallin töitä ja nuorena olin näyttelijä Los Angelesissa, mutta Timille kaikki tämä oli aivan uutta. Olen valtavan ylpeä siitä, kuinka rohkeasti Tim heittäytyi uuteen tilanteeseen, käveli catwalkilla ja poseerasi lavan päässä varmana kuin vanha tekijä, näytteli mallikuviaan tuomareille ja väläytteli välillä upean hymynsä. Katsotaan, josko saisimme joskus jonkun kuvauskeikan, enemmän huvin kuin rahan vuoksi. Aivojenkin takia ihmisen on hyvä opetella uusia asioita läpi elämänsä.

Rakkautta_kanadabootseissa_sivupalkki

Maanantaina oli sitten jyrkkä paluu arkeen. Vanhan kattohuovan palaset piti vihdoin viedä kotipihasta kaatopaikalle ja niinpä kauhoimme kaksin käsin toista tuhatta kiloa kattohuopaa vuokra-perävaunusta karmeassa vesisateessa. Catwalkilta kaatopaikalle alle päivässä! Ainakaan elämämme ei ole tylsää!

Puolen tunnin matkan päässä Parksvillessa on siisti kaatopaikka, jossa lastin voi purkaa (vuotavan) katon alla.

Puolen tunnin matkan päässä Parksvillessa on siisti kaatopaikka, jossa lastin voi purkaa (vuotavan) katon alla. Enää kuutisensataa kiloa kauhottavaa jäljellä!