Syksyisessä Suomessa taas, mutta ilman omaa ihmistä

Kenenköhän hyvä idea oli taas sanoa kaikkiin ehdotuksiin kyllä ja tulla takaisin Suomeen pian sen jälkeen, kun oli juuri päässyt kotiin Kanadaan? Kuka hullu vastanainut lähtee ihanan puolisonsa luota ja on poissa yli kuukauden?  Kuka ei osaa yhtään ennakoida, että olisi kivempaa nukkua miehensä sylissä kuin muiden nurkissa?

IMG_0273

Tim ajatuksissaan kesäkuussa Suomessa.

Tietysti minä! Suostuin työkeikkoihin Suomessa ja nyt sitten vietänkin koko syyskuun täällä kotimaassa. Oikein kivoja tapahtumiahan täällä on, kuten monet synttärit, luokkakokousreissu ja ensi viikonlopun hienot Ruokamessut Kauhajoella, mutta ikävä Timiä on nyt jo kova.

Vaan niinpä taitaa olla ikävä Timiltäkin, sen verran kaipaavia viestejä Kanadasta tulee. Olemme olleet erottamattomia jo vuoden ja nyt kun olemme 10 tunnin aikaeron päässä toisistamme vierellä on tyhjä paikka.

Toisaalta on kyllä aikamoinen etuoikeus, kun on joku jota ikävöidä. Meidän elämässämme ei aina ole ollut näin onnekasta tilannetta.

IMG_0279

Jos en paremmin tietäisi, niin saattaisin jopa vierastaa näin vakavaa kaveria.

Ja sitten välähtää taas se upea hymy, joka sulattaa minut joka kerta.

Ja sitten välähtää taas se upea hymy, joka sulattaa minut joka kerta.

Tim hiljattain kertoi, kuinka avioeronsa jälkeen muutama vuosi sitten oli auto-onnettomuuteen. Onneksi Tim ei joutunut sairaalakuntoon, vaikka auto meni lunastukseen. Kun poliisit kysyivät, pitäisikö Timin soittaa vaimolleen tai avopuolisolleen, oli kylmä herätys huomata, että ei hänellä silloin ollut ketään sellaista ”omaa ihmistä”, joka olisi välittänyt. Lapset ja omat vanhemmat ovat tietysti verisukulaisia, mutta että olisi joku itse valittu aikuinen ihminen, jolle olisi kiire kertoa tapahtuneesta.

Omaa ihmistä minäkin kaipasin. Ei pelkkää poikaystävää, vaan sellaista, jonka kanssa olisimme toisillemme ainutlaatuisen merkitykselliset. Korvaamattomat. Eikä sillä ole mitään tekemistä hiusten värin, painon tai älykkyysosamäärän kanssa.

Ja nyt eilen lapsuuden naapurinsedän Stigin kauniissa hautajaisissa vihdoin tajusin, että omainen on kuin lyhenne sanoista oma ihminen.

Kuvia lennolta kotoa Nanaimosta Vancouveriin ja edelleen Eurooppaan. Tuolla alhaalla on meidänkin kotitalo.

Kuvia lennolta kotoa Nanaimosta Vancouveriin ja edelleen Eurooppaan. Tuolla alhaalla on meidänkin kotitalo.

Gabriolan saari, jossa vietimme kivan viikonlopun keväällä. Tukkilautat näyttävät suomalaisen silmiin kotoisilta.

Gabriolan saari, jossa vietimme kivan viikonlopun keväällä. Tukkilautat näyttävät suomalaisen silmiin kotoisilta.

Siinä ei tietystikään ole mitään erikoista, että ihminen kaipaa toista elämäänsä. Usein vain tuntuu siltä, että sinkun kaipaus kuitataan joko seksinnälkänä tai arkisen kämppis-tyyppisen kumppanin puutteena. Kuitenkin todellinen elämänkumppanuus on paljon enemmän, paljon arvokkaampaa ja huikeasti syvempää. Se on sellaista, mitä todella kannattaa tavoitella – vaikka toiselta puolen maapalloa.

Saaret kurottuvat toisiaan kohden kuin sormet. Kukahan tuolla purjehtii?

Saaret Nanaimon edustalla kurottuvat toisiaan kohden kuin sormet, tai kuin me Timin kanssa maapallon eri puolilta.

Niin että nyt sitten aion nauttia tästä Suomen alkusyksystä, lukea äidille ääneen ”Täällä pohjantähden alla” ja yrittää muistaa, kuinka valtavan etuoikeutettu olen, kun löysin elämääni sellaisen miehen kuin Tim. En etsinyt täydellistä kumppania tai miestä, johon rakastuisin korviani myöten, mutta satuin löytämään sellaisen. Oman ihmisen.

Mahtavaa, että saan elää kahdessa näin upeassa maassa: Suomessa ja Kanadassa.

Mahtavaa, että saan elää kahdessa näin upeassa maassa: Suomessa ja Kanadassa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *