Nuoripari Nordkappissa – Pohjois-Norja häikäisee kanadalaisenkin

Tunnustus: olen pitkään ollut suuri Norja-fani. Muutama vuosi sitten ihastelimme äidin kanssa niin paljon Norjan luonnosta ja elämänmenosta kertovia tv-ohjelmia, että viimein tartuimme Norwegianin halpaan tarjoukseen: 25€ suuntaansa Helsingistä Osloon. Syksyiselle ”Norway in nutshell” -matkalle tuli myös siskoni Marja ja niin me tytöt kuljimme junilla hämmästyttäville vesiputouksille ja laivalla kapeille vuonoille – Bergenin, Oslon ja Akkerin lisäksi. Meillä oli tosi kiva reissu ja Norja (jossa en suinkaan ollut ensimmäistä kertaa) osoittautui loistavaksi matkailumaaksi myös vanhemman ihmisen kanssa – äitihän oli silloin jo 81-vuotias. Lämmin suositus! Siltäkin reissulta olisi paljon kuvia, mutta nyt kerron tästä meneillään olevasta honeymoonista.

image

Leppoisan Levin-miniloman jälkeen oli Timin ja minun taas perjantaina aika lähteä reissuun. Minulla oli jälleen kirja käsillä, mutta olen ollut flunssainen ja vähän veto poissa, enkä jaksanut lukea ääneen. Niinpä vain ihailimme maisemia ja juttelimme niitä näitä, välillä olimme pitkiä aikoja omissa ajatuksissamme. Onpa mukavaa, kun yhdessäolo on mutkatonta. Timin kanssa on helppo olla myös hiljaa.

image

Taukopaikka Suomen Lapissa. Ranskalainen brie-juusto maistuu suomalaisten hapankorppujen päällä ahvenanmaalaisen omenamehun kanssa.

Enontekiöllä pysähdyimme tankkaamaan ja jostain syytä innostuin ostamaan itselleni kauniin pienen puukon. Tottahan pohjalaisella emännällä pitää omassa tuvassa oma puukko olla! Halusin, että puukossa on.. mikähän se on viralliselta nimeltään, sellainen liukueste, ettei sormet helposti liu’u terälle. Kyselin puolitylyltä myyjättäreltä neuvoa ja tämä totesi, että sehän ihan riippuu, mihin käyttöön puukon tarvitsen. Mihin käyttöön keski-ikäinen kaupunkilaisnainen puukkoa TARVITSEE? En viitsinyt sanoa, että ihan nyt ensihätään ranskalaisen brie-juuston leikkaamiseen eväsleivän päälle. Valitsin sitten kauhavalaisen Iisakki Järvenpään puukkotehtaan kaunislinjaisen partiopuukon, joka taitaa olla siis tarkoitettu aika paljon nuoremmille partiolaisille.

image

Lumien sulamisvedet tekevät norjalaisten vuorten rinteille korkeita vesiputouksia.

Pysähdyimme seuraavan kerran pikaisesti Norjan puolella Altassa, joka on minulle historiallinen paikka. Se oli nimittäin ensimmäinen ulkomainen kaupunki, missä olen koskaan käynyt. Aloitin ulkomaanmatkailun aika myöhään, rippileirillä 1980, mutta olen kovasti yrittänyt kiriä sen jälkeen. Nyt on kertynyt kai vähän vajaa 50 maata viidellä mantereella. Tim hämmästeli samaa kuin minäkin 37 vuotta sitten eli miten niin pohjoisessa voi olla niin vehmasta. Näillä leveyksillä ei Kanadasta ole enää jäljellä juuri muuta kuin jääkarhuja. Yhtään kuvaa en tainnut Altasta kuitenkaan tällä kertaa napata. Mutta oli ihana taas olla meren äärellä!

image

Vielä kesä-heinäkuun taitteessakin maisema pohjoisimmassa Norjassa on lumen juovittamaa.

image

Pitkä ajomatkamme yhä pohjoisemmas jatkui. Kuten olin arvellutkin, maisemat muistuttivat Timiä monin paikoin kotimaisemista British Columbiassa. Sielläkin on vuoria ja vuonoja – ja aika paljon myös norjalaisia.

Lähes seitsemän kilometriä pitkä (ja kieltämättä vähän pelottava) tunneli toi meidät vihdoin meren ali tänne Magerøyan saarelle Honningsvågiin, josta on puolisen tuntia ajomatkaa Nordkappiin.

image

Olimme niin iloisesti yllättyneitä Honningvågin merellisestä pikkukaupungista ja merinäköalallisesta huoneestamme Skandic Bryggenissä, että melkein nauratti. Stressaan vuoristoteillä ja vähän tunneleissakin, joten oli kiva huomata, että kannatti tulla.

image

Honningvågin satama on täynnä kalastusveneitä ja risteilyaluksia.

image

Lauantaina juhlimme sitten 150-vuotiasta kotimaatamme Canada Dayn merkeissä. Olin varautunut päivään hankkimalla meille jo kotona Nanaimossa Canada-t-paidat ja hupparit. Eikö kunnon suomalaisvaimo pue itsensä ja miehensä samanlaisiin tuulipukuihin?

image

Pääsimme vierailemaan myös kuulussa Hurtigruten-aluksessa, kun se pysähtyi Honningsvågiin. Reittihän kulkee edestakaisin Norjan rannikkoa pitkin, alkujaan postia ja muuta tärkeää kuljettaen, nykyään lähinnä turisteja lastinaan.

image

image

Jonain päivänä vielä lähdemme laivan matkaan, nyt kun Norja-kipinä on sytytetty Timissäkin. ”Ei kyllä ainakaan tänä vuonna”, kiirehti Tim heti sanomaan, rahanmenoa kauhistellen.

image

Kieltämättä reissussa rahaa huljahtelee lompakosta joka käänteessä. En ollut esimerkiksi tajunnut, että Euroopan pohjoisreunalle Nordkappiinkin on pääsymaksu, kahdelta reilut 50 euroa. Mutta kun näin pitkälle ollaan tultu, niin tietysti mennään sisään, maksaa mitä maksaa. Ja kunhan pitäytyy kaukana alkoholista, ei täällä nälkään kuole.

image

Jäämeri aukeaa eteen Nordkappissa mittaamattomana.

Oudolla tavalla Nordkappissa oli samaa tunnelmaa kuin siinä toisessa kapissa, nimittäin Hyväntoivonniemellä. Espanjalaisturisteja kuunnellessa tuli mieleen myös Gibraltar, jota kauemmas Nordkappista ei Euroopassa pääse.

Nordkappin tiellä näkyi paljon pyöräilijoitä ja moottoripyöräiljöitä. Nämä kaverit olivat ajaneet vintage-pyörillään Tanskasta.

image

Nordkappissa on kiva kahvila ja ravintola, joista on upeat näköala ja tasokkaasta matkamuistomyymälästä olisin kyllä löytänyt ostettavaa.  Nordkappin historiasta ja esihistoriasta olisin halunnut tietää enemmänkin, mutta lyhyt filmi Nordkappin vuodesta oli niin hyvä, että vähän liikutuin. Filmissä lumiaura posotti menemään, kalastaja harjasi pahimmat lumet veneensä päältä, porot lastattiin laivasta ja teinitytöt kikattivat bussipysäkillä. Revontulet tietysti roihusivat myös, mutta eniten kosketti ihmisten sitkeys. Täällä hyisessä ilmastossa norjalaiset ovat sinnitelleet vuosisatoja, niin kuin suomalaisetkin omien vastustensa keskellä. Nyt Norjassa ja Suomessa on ennennäkemätöntä vaurautta ja tällaiset tavallisista perheistäkin olevat ihmiset, kuten Tim ja minä, voimme matkustella mannerten välillä ja tulla tännekin, upeaan paikkaan meren ja vuorten syliin.

image

Taas horisontti vinossa, kun en kirkkaassa auringonpaisteessa nähnyt ruutua, mutta värit ovat huumaavat.

Parkkipaikalla levitin uudella pohjalaisella puukollani sitten brietä hapankorpun päälle niin tarmokkaasti, että veistin vasempaan keskisormeeni runsaan viilon. Ehkä se oli muistutus siitä, että minulla on elämän perustaidoissa vielä paljon opeteltavaa. Ainakin tuli todettua, että kyllä on terävä puukko.

image

Seuraavaksi sanomme heipat Norjalle ja lähdemme sisämaahan. Tänään saan ensimmäistä kertaa nähdä myös Inarijärven! Saariselkä, here we come!

image

Suomen suvessa tavaroita karsimassa

Lähdimme Timin kanssa Suomesta Kanadaan tammikuun alussa. Sen jälkeen on elämässämme tapahtunut vaikka mitä, niin kuin tämän blogin ahkerat lukijat ovat huomanneetkin.

Nyt olemme lennähtäneet takaisin Suomeen parhaimmaksi kesäajaksi, minä tulin aiemmin ja Tim kun töiltään ennätti. Nämä päivät Suomessa ovat kuluneet vauhdikkaasti. Järjestelen nimittäin sekä pientä hääjuhlaa että sen jälkeistä lomailua ympäri Suomen. Yritän myös karsia tavaroitani, jotka ovat lähes puoli vuotta kyyhöttäneet vanhan äitini nurkissa.

Viisi kuukautta tuo kummasti etäisyyttä moneen tavaraan, joka tuntui säilyttämisen arvoiselta vielä ennen joulua. Karsiminen ei silti ole helppoa, olenhan pula-ajan ihmisten tytär ja mielessä on aina ”tätä voi vielä tarvita, jos huonot ajat tulee”. Nyt kun luen äidille ääneen Väinö Linnan  hienoa ”Täällä pohjantähden alla” -trilogiaa, niin saan muistutuksen, että onhan niitä huonoja aikoja Suomessa nähty kerran jos toisenkin. Nykyisin tavaraa riittää sekä köyhissä että rikkaissa kodeissa (laatu tosin vaihtelee), mutta vielä minun lapsuudessani ei kellään tuntunut olevan kovin paljon tavaraa. Ei ainakaan vaatteita, kenkiä ja kirjoja, joita kaikkia minullakin on nykyään yllin kyllin.

Tämä matkalaukku tuli 15-vuotiaan äitini mukana Pohjanmaalta Helsinkiin 40-luvun lopussa.

Tämä matkalaukku tuli 15-vuotiaan äitini mukana Pohjanmaalta Helsinkiin 40-luvun lopussa.

Jollain lailla kaikkea tätä elämän muuttumista kuvastavat matkalaukkuni. Pyörättömistä, raskaistakin laukuista olen siirtynyt yhä keveämpiin, suurempiin ja nelipyöräisiin. Matkustan niin paljon, että matkalaukuille tulee todellakin käyttöä, mutta onpa huima ero uusimmilla laukuillani siihen matkalaukkuun, missä äitini tavarat olivat, kun hän muutti Teuvalta Helsinkiin piikomaan. Ehkä se oli tavallaan hänelle yhtä suuri elämänmuutos kuin minun muuttoni Kanadaan?

Iso matkalaukkuni hajosi viime syksynä Floridassa ja matkalta piti ostaa uusi tilalle. Tämä reissasi mukanani Kanadaan tammikuussa.

Yksi iso matkalaukkuni hajosi viime syksynä Floridassa ja matkalta piti ostaa uusi tilalle. Tämä reissasi sitten mukanani Kanadaan tammikuussa ja nyt taas takaisin Suomeen.

Vaatevarastosta päätellen olen muuten todellakin elänyt aktiivista ja monipuolista elämää: on iltapukuja, jakkupukuja, salivaatteita, ratsastushousuja, tennishameita, cocktail-leninkejä, ulkoilutakkeja, kukkamekkoja, veneilypaitoja, paljettitoppeja, uimapukuja ja toppahousuja. Kuulostaa kalliilta, mutta ei ole: olen aina onnistunut löytämään vaatteita ystävämyynneistä ja kirpputoreilta muutamilla euroilla. Paljon vaatteita annoin pois jo ennen lähtöä, paljon on rakas siskoni myynyt (halvalla meni, mutta menköön), mutta vielä on vaate poikineen jäljelläkin – tosin jotkut ovat liian suuria tai liian pieniä. Lähdin nimittäin tammikuussa Kanadaan vain kahden matkalaukun kanssa, joten paljon ei mukaan mahtunut. Useat jäljellejäävistä vaatteista varmaan vielä päätyvät pikkuhiljaa matkassa mukana kotiin Kanadaan, toisiin otan vielä hetken etäisyyttä.

Sama pätee satoihin ja satoihin kirjoihin. Moni niistä päätyy jossain vaiheessa Kanadaan, mutta isot kasat aion jakaa ystäville Suomessa. Minulla on ollut onni saada haastatella kymmeniä kirjailijoita kirjakaupoissa ja kustantajien tapahtumissa, joten kirjojakin on kertynyt – sen lisäksi, että niitä tulee edelleen ostettuakin etenkin lentokentiltä ja divareista. Kirjahyllystäni näkee, että olen kiinnostunut kummallisen laajasti eri asioista. Etenkin sisustuksesta ja ihmissuhteista löytyy kirjoja joka lähtöön.

Tämä pyörätön matkalaukku tuntui jättimäiseltä, kun ensimmäistä kertaa matkasin Atlantin yli 17-vuotiaana kesävaihto-oppilaana.

Tämä pyörätön matkalaukku tuntui jättimäiseltä, kun ensimmäistä kertaa matkasin Atlantin yli 17-vuotiaana kesävaihto-oppilaana. Nyt se näyttää aika maltillisen kokoiselta.

Kirjojen ja vaatteiden lisäksi on astioita. Ja astioita. Ja astioita. Satoja laseja, lautasia, kuppeja ja kulhoja. Lähes täydellinen 12 hengen valkoinen Teema-sarja ja kymmeniä shampanjalasia. Matkamuistolautasia ympäri maailmaa. Söpöjä lintulautasia. Salaattikulhoja. Kaikkea, mitä kuvitella saattaa, jos ihmisen rakkaimpia harrastuksia ovat kirpputorit ja pöydän kattaminen. Jossain vaiheessa on pakko päättää, mikä kaikki on sen arvoista, että kannattaa tuoda toiselle puolen maapalloa noin 400 euron kuutiometrihintaan.

Keveä musta matkalaukkuni hajosi 90-luvun alussa Venetsiassa . Vihreä matkalaukku muutti sitten puoli vuotta myöhemmin kanssani Los Angelesiin.

Keveä musta olkahihnallinen matkalaukkuni hajosi 90-luvun alussa Venetsiassa ja ostin tilalle tämän kovan vihreän italialaislaukun. Tämä pyörätön laukku muutti sitten puoli vuotta myöhemmin kanssani Los Angelesiin.

Huomaan taas olevani 60-luvulla syntynyt suomalainen. Minun lapsuudessani kellään ei vielä ollut mahdottomasti tavaraa, eikä sitä ollut kaupoissakaan. Ei voinut ajatella, että jos heitän jotain pois nyt, voin helposti korvata sen uudella. ”Joka säästää saadessaan, sillä on ottaa tarvitessaan” päti myös tavaroihin, ei pelkästään rahaan. Siksi on ihanaa, kun Tim osaa suhtautua tavaroihin paljon keveämmin ja sanoa juuri oikealla hetkellä ”There is more at the store”, ”kaupassa on lisää”. Tavaroita menee ja tulee elämämme aikana, ja antaa mennä. Minä kerään nyt kokemuksia, muistoja ja tunteita.

Ihana krokopintainen lentolaukku löytyi Kuala Lumpurista. Paljon on tullut kilometrejä silekin muutamassa vuodessa.

Ihana krokopintainen lentolaukku löytyi Kuala Lumpurista. Paljon on tullut kilometrejä sillekin muutamassa vuodessa.

 

 

Onnellista äitienpäivää ja kiitos turvallisesta lapsuudesta, toivoo Mia-tytär Kanadasta!

Äitini on malli. Tai oikeastaan Liisa-äiti on ollut vasta yhdessä mainoskuvauksessa, mutta jostainhan se on aloitettava. Äidillä on 83-vuotiaana edelleen upeat, runsaat hiukset, kauniit vihreät silmät ja suhteellisen kevyt askel. Äiti viettää aktiivista elämää, käy eri kerhoissa ja ajelee bussilla ympäri Espoota tapaamassa sukulaisia ja ystäviään, joita on paljon, sillä äiti on todella sympaattinen ihminen. Hän myös jaksaa kävellä kilometritolkulla. Äiti onkin ihan parasta reissuseuraa sekä Suomessa että ulkomailla, sillä pula-ajan lapsena hän ei valita, vaikka ruoka ei aina olisi parasta gourmetia eikä majapaikalla olisi tähtiä muuta kuin taivaalla. Tähän mennessä olemme yhdessä käyneet Lontoossa, Amsterdamissa, Tukholmassa, Oslossa, Bergenissä, Brysselissä ja Pariisissa. Syksyllä äiti tulee käymään täällä Kanadassa. Ehkä pysähdymme matkalla Islantiin, mene ja tiedä. Aikamoista kansainvälistä jetset-elämää siis.

Äitini Liisa ja minä vuosi sitten valmistuessani ammatilliseksi opettajaksi. Rakas kansallispukuni on äidin ystävän Lyytin peruja.

Äitini Liisa ja minä vuosi sitten valmistuessani ammatilliseksi opettajaksi. Rakas kansallispukuni on äidin ystävän Lyytin peruja.

Olen aina ollut kamala mammantyttö. Olin kuusivuotiaaksi asti kotona äidin kanssa ja koska meilläpäin Espoon laitamia ei juuri muita lapsia asunut, opin olemaan paljon yksinäni. Siitä on myöhemmin ollut paljon apua: näin ulospäinsuuntautuneen ihmisen luullaan helposti kärsivän yksinolosta, mutta minulla on aina ollut aika rikas sisäinen maailma. Äiti ompeli keittiössä kun minä piirustelin ja aina välillä pyysin ”neulansilmään lankaa” että sain ommella jotain omia viritelmiäni. Joskus haastattelin itse itseäni radioon (kun laittaa sormet korviin, ääni kuulostaa vähän samalta kuin radiossa) siitä, millaista on olla päivät kotona äidin kanssa. Vastasin, että ”ihan kivaa yleensä, vaikka äidillä ei ole aikaa leikkiä mun kanssa niin paljon kuin tahtoisin.” Jo silloin siis tiesin, että paras haastattelu tulee, kun itse kysyy ja itse vastaa.

IMG_1097

Marja-siskoni on tässä kuvassa 5-vuotias, äiti Liisa 32 ja minä vajaan vuoden ikäinen mötikkä. Haluaisin uusintaa kuvan, jos vain löytäisimme Marjalle mustavalkoisen koltun ja minulle potkupuvun.

Aamuisin saatoimme siskon tai siskot kouluun kolmen kilometrin päähän ja tulomatkalla kävimme Fransmannilla, joka oli oikea vanhanajan maalaiskauppa. Kaupantädit Birgitta, Marita ja Fransmanin vanha rouva olivat sydämellisiä ihmisiä ja antoivat minun joka päivä laulaa kirkkaalla lapsenäänelläni jotain, ehkä itse keksimääni laulua. Joskus ostettiin jäätelöä (60-luvulla puolesta litrasta riitti koko viisihenkiselle perheelle) tai DaCapo-patukka. Kaksikielisellä paikkakunnalla kun oltiin, opin Fransmannilla sanomaan ”Päiväägudaa”. Halusin kiihkeästi oppia lisää ruotsia ja naapurin Elsa-rouva opettikin mitä tarkoittaa öga, öra ja munnen. Kävellessämme äiti kertoi satuja. Taisin tosin korjailla aina, jos satua ei kerrottu täsmälleen samoin sanoin joka kerta.

Kuusivuotiaana pääsin lastentarhaan (mitähän varhaiskasvatuksen osaamiskeskuksia ne nykyään ovatkaan?) ja olin aivan innoissani kaikesta siitä askartelusta, leikistä, laulusta ja uusista kavereista. Tarhan tädit olivat myös kilttejä, etenkin Eeva-täti, joka asuu nyt äidin naapurissa. Mutta edelleen tärkein oli äiti. Oppikoulussa oleva isosiskoni Marja haki minut tarhasta iltapäivällä enkä millään olisi malttanut odottaa, että äiti tulee töistä kotiin ja saan taas kertoa kaiken, mitä päivän mittaan tapahtui. Välillä äiti ei ehtinyt edes laittaa ruokia jääkaappiin, ennen kuin kiskaisin syrjemmälle raporttia kuulemaan.

Siihen aikaan varmaan kaikissa suomalaisperheissä elämä oli nykyvinkkelistä katsoen aika niukkaa, mutta ainakin me nuoremmat tytöt saimme jo nauttia joistain isoista ylellisyyksistä. Kävimme ratsastusleireillä, sisko pääsi kielikurssille Englantiin ja minä olin kesävaihdossa Amerikassa. Varmaan tämä vaati vanhemmiltta enemmän uhrauksia, kuin itsekeskeisenä teini-ikäisenä tajusinkaan. Mistähän kaikesta äiti itse joutui tinkimään, että minä sain mitä halusin?

Äiti ja minä keväällä 2015 lähdössä Tukholman kautta Euroopan-turneelle.

Äiti ja minä keväällä 2015 lähdössä Tukholman kautta Euroopan-turneelle.

Toisin kuin monet, äitini ei ikinä ole tuntunut oikein välittävän ”Äideistä parhain” -tyyppisistä lauluista ja muusta palvonnasta. Äiti sanoo, että eihän kukaan lapsi tänne ole pyytänyt saada syntyä.

Vielä keski-ikäisenäkin olen mammantyttö. Suomessa asuimme viimeiset vajaa viisi vuotta samassa kerrostalossa ja juoksin usein sukkasillani aamukahville ylempään kerrokseen tai illalla lukemaan vielä tunniksi hyvää kirjaa ääneen. Äiti usein kokkasi viikolla ja minä saatoin viikonloppuna kattaa pöytään jotain kokeellisempaa, koska on helpompaa tehdä sopiva annos ruokaa kahdelle kuin yhdelle.

IMG_2880

Minä ja äiti poistumassa limusiinin kyytiin hulppeilta 50-vuotispäiviltäni kesällä 2015.

Viime kesänä lähdin usein illalla vähän aiemmin omalle puolelle länsisiipeen, kun oli taas skypetreffit ”sen söpön vancouverilaismiehen” kanssa. Ja kun vihdoin elokuussa sain houkuteltua Timin Suomeen, vein heti ensimmäisenä iltana Timin näytille äidin luo. Ilmeisesti Tim teki hyvän vaikutelman, koska äiti sanoi, että ei ihmettele, jos muutan Kanadaan. Se tuntui siinä vaiheessa vielä ehkä vähän ennenaikaiselta, mutta alle viiden kuukauden päästä jo olin täällä Nanaimossa, vihittynä vaimona.

Tim sanoo, että anoppi oli heti hurmaava. Timin mielestä harva äidin ikäluokan ihminen on niin avarakatseinen, että ottaa ulkomaalaisen, vieraskielisen miehen niin lämpimästi vastaan ja vävypojakseen. Tim kävi välillä anopin luona lounaalla yksinkin. En tiedä, mitä ovat mahtaneet puhua, mutta ainakin Tim ymmärtää hyvin ruokaan liittyviä ilmauksia. Joskus Tim on sanonutkin, että on ihan ikävä äitiäni ja siskojani, kun tuli niin paljon vietettyä aikaa näiden naisten kanssa syksyllä Suomessa.

IMG_3670

Kaksi rakkaimmista ihmisistäni, äitini Liisa ja Tim. Äiti saattoi meidät Kanadan-koneelle tammikuussa.

Koska minulla ei ole lapsia ja ystäviin voi helposti pitää yhteyttä täältä toiselta puolen palloakin, oli äiti varmaan suurin huolenaiheeni muuttamisessa näin kauas. Onneksi äiti oppi käyttämään joululahjaksi antamaamme älypuhelinta ja voimme skypettää harva se päivä. Välillä yhteys katkeaa ja aina ei ole kamera päällä, mutta onhan se aika mahtavaa, että täältä 10 tunnin aikaeron päästäkin voimme puhua ilmaiseksi vaikka tunnin. Ja edelleen olen kävelevä äänikirja. Nyt on meneillään ihan viimeiset sivut Ilkka Remeksen uusinta eli ”Kiirastulta”. Vähän väliä on pitänyt pysähtyä päivittelemään, miten jännä kirja on ja miten todentuntuisesti Remes kirjoittaa. Kun tulen kesäkuun alussa Suomeen pitää keksiä uusi kirja ääneenluettavaksi.

IMG_1096

Tämä on äitini 84. kevät. Maailma on hyvin erilainen paikka kuin äidin syntyessä 1933 Etelä-Pohjanmaalla. En osaa oikein edes kuvitella, miten köyhää Suomessa on ollut ja millainen oli sota-aika vain 20 vuotta ennen syntymääni. Minä sain kasvaa Suomessa, jossa oli tavallisen perheenkin lapsella upeita mahdollisuuksia opiskella, matkustella ja tulla joksikin ihan muuksi, kuin aiempien sukupolvien naisilla oli mahdollista. Jokainen sukupolvi ennen minua on tehnyt töitä sen eteen, että minulla on nyt tällainen huikea elämä.

IMG_2425

Äiti ja minä muutama vuosi sitten Raippaluodon sillan kupeessa tulossa Merenkurkun kansallispuistosta, joka on muuten yksi harvoista Unescon maailmanperintökohteista Suomessa.

Tänä toukokuisena sunnuntaina on äitini 65. äitienpäivä. Millainen tyttö ja millainen nuori nainen hän oli ennen kuin tuli äidiksi? Sitä voin vain arvailla katsoessani valokuvia, joissa poseeraa kovasti itseni näköinen tyttönen. Minä olen tutustunut äitiini ensisijaisesti vanhempana, joka tarjosi tyttärilleen erittäin vakaan, turvallisen ja huolettoman lapsuuden. En usko, että äidin kaikki haaveet on toteutuneet, koska elämä harvoin menee niin kuin suunnitellaan. Mutta toivottavasti voin omalta osaltani nyt tehdä äidin vanhuudesta paitsi turvallisen, niin myös todella mielenkiintoisen. Niin mielenkiintoisen, ettei siitä malta luopua vielä pitkään aikaan.

Onnellista äitienpäivää, rakas äiti ja kiitos elämästä!

IMG_2232