Halosen tytöt valokuvaajalla

Valokuva. Meille arkinen asia, joita monet näppäilevät kymmenittäin päivän mittaan, ja samalla uskomatonta taikuutta. Miten on mahdollista pysäyttää aika ja vangita hetki?

Kiinalaissyntyinen valokuvaaja Shanshan Gong on ottanut minusta paljon kuvia, välillä hörhelöissä hullutellen tiara päässä ja monia Timin kainalossa. Hääkuvatkin tuli kesäkuussa otettua hyvin vauhdikkaasti, koska  myös Tim on jo tottunut kuvattavana olemiseen.

DSC_1134ef

”Virallinen” hääkuvamme. Kaikki kuvat Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio Helsingissä.

Shanshanin kanssa on todella kiva työskennellä, koska kuvien ottamien tuntuu aina yhteiseltä luovalta prosessilta. On hauskaa heittäytyä, ideoida, poseerata, tarjota ilmeitä ja – ennen kaikkea – olla ottamatta itseään niin kamalan vakavasti. Jokaisen kuvan ei tarvitse olla sellainen, minkä laittaisi työhakemukseen. Jokaisessa meissä on muutakin kuin passikuva antaisi ymmärtää.

DSC_1221ef

Vielä vuosi ennen tämän kuvan ottamista kukaan ei ollut sanonut Timiä kuvaukselliseksi, voitko uskoa?

Nyt Suomessa käydessäni veimme Marja-siskoni kanssa äitimme Shanshanin studioon Helsingin Pietarinkadulle kuvattavaksi. Minusta äidissä on aina ollut paljon samaa näköä kuin kuningatar Elisabethissa ja niinpä suunnittelimme Shanshanin kanssa jo etukäteen kuninkaallisia kuvia. Marja ja äiti löysivät äidille sopivan asun ja minä korut. Sormus on muuten kopio prinsessa Dianan kihlasormuksesta – siitä samasta, jonka prinssi William antoi Catherinelleen.

image

Kuningatar Liisa ja prinsessat Mia ja Marja.

image

Ei ole kauhean vaikea huomata sukulaisuutta.

Onpa kiva, että äiti suostui kuvattavaksi ja heittäytyi leikkimään. Sellaisena monet hänet tuntevatkin: leikkisänä ja hyväntahtoisen hurmaavana. Äidin puheet syntymäpäivilläni ja hääjuhlassamme ovat olleet niin koskettavia, että niitä monet muistelevat edelleen. Itse asiassa, monet ystäväni ovatkin pitkin vuotta olleet äitiini yhteydessä ja tavanneet häntä, kun itse olen ollut täällä toisella mantereella. Milloin joku ystävättäristäni on ollut kahvilla, milloin joku on soitellut. Ja terveisiä en aina edes muista välittää kaikilta, jotka niitä äidille lähettävät. Kiitos teille kaikille, on ihana tietää, että välitätte, etenkin kun olen itse täällä 10 tunnin aikaeron päässä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä. 84 vuotta mittarissa!

Iso aikaero ja suuri välimatka ovatkin sellaisia asioita, jotka painavat mieltäni. Äiti täytti tällä viikolla 84 ja kieltämättä oli vähän hankala lähteä Suomesta ja jättää äiti yksin – niin ihana kuin olikin päästä kotiin Kanadaan Timin luo. Ei meistä kukaan enää nuoremmaksi tule. Tällaista tämä aikuisen ihmisen elämä kai on, ainaista luovimista. Onneksi koneet lentää, jos tulee kiire Suomeen ja on videopuhelut, joita voi maksutta soitella vaikka päivittäin.

IMG_5655

Ja onneksi kävimme valokuvissa, kun olimme kaikki terveitä ja hyväkuntoisia. Äidin kuvat ovat lahja meiltä äidille ja äidiltä meille läheisille. Vaikka kuinka ajattelisi, että ”en ikinä onnistu kuvissa, minä en kyllä ala mitään poseeraamaan” niin sinun kuvasi voi olla ystäville ja sukulaisille arvokas aarre vuosikymmeniä. Me muutumme, mutta kuvissa aika pysähtyy. Se on taikaa.

IMG_5664

 

 

Nuoripari Nordkappissa – Pohjois-Norja häikäisee kanadalaisenkin

Tunnustus: olen pitkään ollut suuri Norja-fani. Muutama vuosi sitten ihastelimme äidin kanssa niin paljon Norjan luonnosta ja elämänmenosta kertovia tv-ohjelmia, että viimein tartuimme Norwegianin halpaan tarjoukseen: 25€ suuntaansa Helsingistä Osloon. Syksyiselle ”Norway in nutshell” -matkalle tuli myös siskoni Marja ja niin me tytöt kuljimme junilla hämmästyttäville vesiputouksille ja laivalla kapeille vuonoille – Bergenin, Oslon ja Akkerin lisäksi. Meillä oli tosi kiva reissu ja Norja (jossa en suinkaan ollut ensimmäistä kertaa) osoittautui loistavaksi matkailumaaksi myös vanhemman ihmisen kanssa – äitihän oli silloin jo 81-vuotias. Lämmin suositus! Siltäkin reissulta olisi paljon kuvia, mutta nyt kerron tästä meneillään olevasta honeymoonista.

image

Leppoisan Levin-miniloman jälkeen oli Timin ja minun taas perjantaina aika lähteä reissuun. Minulla oli jälleen kirja käsillä, mutta olen ollut flunssainen ja vähän veto poissa, enkä jaksanut lukea ääneen. Niinpä vain ihailimme maisemia ja juttelimme niitä näitä, välillä olimme pitkiä aikoja omissa ajatuksissamme. Onpa mukavaa, kun yhdessäolo on mutkatonta. Timin kanssa on helppo olla myös hiljaa.

image

Taukopaikka Suomen Lapissa. Ranskalainen brie-juusto maistuu suomalaisten hapankorppujen päällä ahvenanmaalaisen omenamehun kanssa.

Enontekiöllä pysähdyimme tankkaamaan ja jostain syytä innostuin ostamaan itselleni kauniin pienen puukon. Tottahan pohjalaisella emännällä pitää omassa tuvassa oma puukko olla! Halusin, että puukossa on.. mikähän se on viralliselta nimeltään, sellainen liukueste, ettei sormet helposti liu’u terälle. Kyselin puolitylyltä myyjättäreltä neuvoa ja tämä totesi, että sehän ihan riippuu, mihin käyttöön puukon tarvitsen. Mihin käyttöön keski-ikäinen kaupunkilaisnainen puukkoa TARVITSEE? En viitsinyt sanoa, että ihan nyt ensihätään ranskalaisen brie-juuston leikkaamiseen eväsleivän päälle. Valitsin sitten kauhavalaisen Iisakki Järvenpään puukkotehtaan kaunislinjaisen partiopuukon, joka taitaa olla siis tarkoitettu aika paljon nuoremmille partiolaisille.

image

Lumien sulamisvedet tekevät norjalaisten vuorten rinteille korkeita vesiputouksia.

Pysähdyimme seuraavan kerran pikaisesti Norjan puolella Altassa, joka on minulle historiallinen paikka. Se oli nimittäin ensimmäinen ulkomainen kaupunki, missä olen koskaan käynyt. Aloitin ulkomaanmatkailun aika myöhään, rippileirillä 1980, mutta olen kovasti yrittänyt kiriä sen jälkeen. Nyt on kertynyt kai vähän vajaa 50 maata viidellä mantereella. Tim hämmästeli samaa kuin minäkin 37 vuotta sitten eli miten niin pohjoisessa voi olla niin vehmasta. Näillä leveyksillä ei Kanadasta ole enää jäljellä juuri muuta kuin jääkarhuja. Yhtään kuvaa en tainnut Altasta kuitenkaan tällä kertaa napata. Mutta oli ihana taas olla meren äärellä!

image

Vielä kesä-heinäkuun taitteessakin maisema pohjoisimmassa Norjassa on lumen juovittamaa.

image

Pitkä ajomatkamme yhä pohjoisemmas jatkui. Kuten olin arvellutkin, maisemat muistuttivat Timiä monin paikoin kotimaisemista British Columbiassa. Sielläkin on vuoria ja vuonoja – ja aika paljon myös norjalaisia.

Lähes seitsemän kilometriä pitkä (ja kieltämättä vähän pelottava) tunneli toi meidät vihdoin meren ali tänne Magerøyan saarelle Honningsvågiin, josta on puolisen tuntia ajomatkaa Nordkappiin.

image

Olimme niin iloisesti yllättyneitä Honningvågin merellisestä pikkukaupungista ja merinäköalallisesta huoneestamme Skandic Bryggenissä, että melkein nauratti. Stressaan vuoristoteillä ja vähän tunneleissakin, joten oli kiva huomata, että kannatti tulla.

image

Honningvågin satama on täynnä kalastusveneitä ja risteilyaluksia.

image

Lauantaina juhlimme sitten 150-vuotiasta kotimaatamme Canada Dayn merkeissä. Olin varautunut päivään hankkimalla meille jo kotona Nanaimossa Canada-t-paidat ja hupparit. Eikö kunnon suomalaisvaimo pue itsensä ja miehensä samanlaisiin tuulipukuihin?

image

Pääsimme vierailemaan myös kuulussa Hurtigruten-aluksessa, kun se pysähtyi Honningsvågiin. Reittihän kulkee edestakaisin Norjan rannikkoa pitkin, alkujaan postia ja muuta tärkeää kuljettaen, nykyään lähinnä turisteja lastinaan.

image

image

Jonain päivänä vielä lähdemme laivan matkaan, nyt kun Norja-kipinä on sytytetty Timissäkin. ”Ei kyllä ainakaan tänä vuonna”, kiirehti Tim heti sanomaan, rahanmenoa kauhistellen.

image

Kieltämättä reissussa rahaa huljahtelee lompakosta joka käänteessä. En ollut esimerkiksi tajunnut, että Euroopan pohjoisreunalle Nordkappiinkin on pääsymaksu, kahdelta reilut 50 euroa. Mutta kun näin pitkälle ollaan tultu, niin tietysti mennään sisään, maksaa mitä maksaa. Ja kunhan pitäytyy kaukana alkoholista, ei täällä nälkään kuole.

image

Jäämeri aukeaa eteen Nordkappissa mittaamattomana.

Oudolla tavalla Nordkappissa oli samaa tunnelmaa kuin siinä toisessa kapissa, nimittäin Hyväntoivonniemellä. Espanjalaisturisteja kuunnellessa tuli mieleen myös Gibraltar, jota kauemmas Nordkappista ei Euroopassa pääse.

Nordkappin tiellä näkyi paljon pyöräilijoitä ja moottoripyöräiljöitä. Nämä kaverit olivat ajaneet vintage-pyörillään Tanskasta.

image

Nordkappissa on kiva kahvila ja ravintola, joista on upeat näköala ja tasokkaasta matkamuistomyymälästä olisin kyllä löytänyt ostettavaa.  Nordkappin historiasta ja esihistoriasta olisin halunnut tietää enemmänkin, mutta lyhyt filmi Nordkappin vuodesta oli niin hyvä, että vähän liikutuin. Filmissä lumiaura posotti menemään, kalastaja harjasi pahimmat lumet veneensä päältä, porot lastattiin laivasta ja teinitytöt kikattivat bussipysäkillä. Revontulet tietysti roihusivat myös, mutta eniten kosketti ihmisten sitkeys. Täällä hyisessä ilmastossa norjalaiset ovat sinnitelleet vuosisatoja, niin kuin suomalaisetkin omien vastustensa keskellä. Nyt Norjassa ja Suomessa on ennennäkemätöntä vaurautta ja tällaiset tavallisista perheistäkin olevat ihmiset, kuten Tim ja minä, voimme matkustella mannerten välillä ja tulla tännekin, upeaan paikkaan meren ja vuorten syliin.

image

Taas horisontti vinossa, kun en kirkkaassa auringonpaisteessa nähnyt ruutua, mutta värit ovat huumaavat.

Parkkipaikalla levitin uudella pohjalaisella puukollani sitten brietä hapankorpun päälle niin tarmokkaasti, että veistin vasempaan keskisormeeni runsaan viilon. Ehkä se oli muistutus siitä, että minulla on elämän perustaidoissa vielä paljon opeteltavaa. Ainakin tuli todettua, että kyllä on terävä puukko.

image

Seuraavaksi sanomme heipat Norjalle ja lähdemme sisämaahan. Tänään saan ensimmäistä kertaa nähdä myös Inarijärven! Saariselkä, here we come!

image

Suomen suvessa tavaroita karsimassa

Lähdimme Timin kanssa Suomesta Kanadaan tammikuun alussa. Sen jälkeen on elämässämme tapahtunut vaikka mitä, niin kuin tämän blogin ahkerat lukijat ovat huomanneetkin.

Nyt olemme lennähtäneet takaisin Suomeen parhaimmaksi kesäajaksi, minä tulin aiemmin ja Tim kun töiltään ennätti. Nämä päivät Suomessa ovat kuluneet vauhdikkaasti. Järjestelen nimittäin sekä pientä hääjuhlaa että sen jälkeistä lomailua ympäri Suomen. Yritän myös karsia tavaroitani, jotka ovat lähes puoli vuotta kyyhöttäneet vanhan äitini nurkissa.

Viisi kuukautta tuo kummasti etäisyyttä moneen tavaraan, joka tuntui säilyttämisen arvoiselta vielä ennen joulua. Karsiminen ei silti ole helppoa, olenhan pula-ajan ihmisten tytär ja mielessä on aina ”tätä voi vielä tarvita, jos huonot ajat tulee”. Nyt kun luen äidille ääneen Väinö Linnan  hienoa ”Täällä pohjantähden alla” -trilogiaa, niin saan muistutuksen, että onhan niitä huonoja aikoja Suomessa nähty kerran jos toisenkin. Nykyisin tavaraa riittää sekä köyhissä että rikkaissa kodeissa (laatu tosin vaihtelee), mutta vielä minun lapsuudessani ei kellään tuntunut olevan kovin paljon tavaraa. Ei ainakaan vaatteita, kenkiä ja kirjoja, joita kaikkia minullakin on nykyään yllin kyllin.

Tämä matkalaukku tuli 15-vuotiaan äitini mukana Pohjanmaalta Helsinkiin 40-luvun lopussa.

Tämä matkalaukku tuli 15-vuotiaan äitini mukana Pohjanmaalta Helsinkiin 40-luvun lopussa.

Jollain lailla kaikkea tätä elämän muuttumista kuvastavat matkalaukkuni. Pyörättömistä, raskaistakin laukuista olen siirtynyt yhä keveämpiin, suurempiin ja nelipyöräisiin. Matkustan niin paljon, että matkalaukuille tulee todellakin käyttöä, mutta onpa huima ero uusimmilla laukuillani siihen matkalaukkuun, missä äitini tavarat olivat, kun hän muutti Teuvalta Helsinkiin piikomaan. Ehkä se oli tavallaan hänelle yhtä suuri elämänmuutos kuin minun muuttoni Kanadaan?

Iso matkalaukkuni hajosi viime syksynä Floridassa ja matkalta piti ostaa uusi tilalle. Tämä reissasi mukanani Kanadaan tammikuussa.

Yksi iso matkalaukkuni hajosi viime syksynä Floridassa ja matkalta piti ostaa uusi tilalle. Tämä reissasi sitten mukanani Kanadaan tammikuussa ja nyt taas takaisin Suomeen.

Vaatevarastosta päätellen olen muuten todellakin elänyt aktiivista ja monipuolista elämää: on iltapukuja, jakkupukuja, salivaatteita, ratsastushousuja, tennishameita, cocktail-leninkejä, ulkoilutakkeja, kukkamekkoja, veneilypaitoja, paljettitoppeja, uimapukuja ja toppahousuja. Kuulostaa kalliilta, mutta ei ole: olen aina onnistunut löytämään vaatteita ystävämyynneistä ja kirpputoreilta muutamilla euroilla. Paljon vaatteita annoin pois jo ennen lähtöä, paljon on rakas siskoni myynyt (halvalla meni, mutta menköön), mutta vielä on vaate poikineen jäljelläkin – tosin jotkut ovat liian suuria tai liian pieniä. Lähdin nimittäin tammikuussa Kanadaan vain kahden matkalaukun kanssa, joten paljon ei mukaan mahtunut. Useat jäljellejäävistä vaatteista varmaan vielä päätyvät pikkuhiljaa matkassa mukana kotiin Kanadaan, toisiin otan vielä hetken etäisyyttä.

Sama pätee satoihin ja satoihin kirjoihin. Moni niistä päätyy jossain vaiheessa Kanadaan, mutta isot kasat aion jakaa ystäville Suomessa. Minulla on ollut onni saada haastatella kymmeniä kirjailijoita kirjakaupoissa ja kustantajien tapahtumissa, joten kirjojakin on kertynyt – sen lisäksi, että niitä tulee edelleen ostettuakin etenkin lentokentiltä ja divareista. Kirjahyllystäni näkee, että olen kiinnostunut kummallisen laajasti eri asioista. Etenkin sisustuksesta ja ihmissuhteista löytyy kirjoja joka lähtöön.

Tämä pyörätön matkalaukku tuntui jättimäiseltä, kun ensimmäistä kertaa matkasin Atlantin yli 17-vuotiaana kesävaihto-oppilaana.

Tämä pyörätön matkalaukku tuntui jättimäiseltä, kun ensimmäistä kertaa matkasin Atlantin yli 17-vuotiaana kesävaihto-oppilaana. Nyt se näyttää aika maltillisen kokoiselta.

Kirjojen ja vaatteiden lisäksi on astioita. Ja astioita. Ja astioita. Satoja laseja, lautasia, kuppeja ja kulhoja. Lähes täydellinen 12 hengen valkoinen Teema-sarja ja kymmeniä shampanjalasia. Matkamuistolautasia ympäri maailmaa. Söpöjä lintulautasia. Salaattikulhoja. Kaikkea, mitä kuvitella saattaa, jos ihmisen rakkaimpia harrastuksia ovat kirpputorit ja pöydän kattaminen. Jossain vaiheessa on pakko päättää, mikä kaikki on sen arvoista, että kannattaa tuoda toiselle puolen maapalloa noin 400 euron kuutiometrihintaan.

Keveä musta matkalaukkuni hajosi 90-luvun alussa Venetsiassa . Vihreä matkalaukku muutti sitten puoli vuotta myöhemmin kanssani Los Angelesiin.

Keveä musta olkahihnallinen matkalaukkuni hajosi 90-luvun alussa Venetsiassa ja ostin tilalle tämän kovan vihreän italialaislaukun. Tämä pyörätön laukku muutti sitten puoli vuotta myöhemmin kanssani Los Angelesiin.

Huomaan taas olevani 60-luvulla syntynyt suomalainen. Minun lapsuudessani kellään ei vielä ollut mahdottomasti tavaraa, eikä sitä ollut kaupoissakaan. Ei voinut ajatella, että jos heitän jotain pois nyt, voin helposti korvata sen uudella. ”Joka säästää saadessaan, sillä on ottaa tarvitessaan” päti myös tavaroihin, ei pelkästään rahaan. Siksi on ihanaa, kun Tim osaa suhtautua tavaroihin paljon keveämmin ja sanoa juuri oikealla hetkellä ”There is more at the store”, ”kaupassa on lisää”. Tavaroita menee ja tulee elämämme aikana, ja antaa mennä. Minä kerään nyt kokemuksia, muistoja ja tunteita.

Ihana krokopintainen lentolaukku löytyi Kuala Lumpurista. Paljon on tullut kilometrejä silekin muutamassa vuodessa.

Ihana krokopintainen lentolaukku löytyi Kuala Lumpurista. Paljon on tullut kilometrejä sillekin muutamassa vuodessa.