Marraskuun kukkia

Monet laittavat nyt viestejä Suomesta, kuinka kamalasti pimeys väsyttää. Täällä 49. leveysasteella ei ihan niin lyhyitä päivät ole kuin siellä 60. asteen pohjoispuolella, mutta ei ole hurraamista täälläkään. Vietnamilaissyntyinen kynsihuoltajani kertoi, että sukulaiset kotimaassa eivät voi ymmärtää, kuinka täällä Kanadassa on kesällä niin myöhään niin valoisaa ja talvella niin aikaisin niin pimeää. Mitähän ajattelisivat Suomen juhannuksesta, kun pimeää ei tule oikein ollenkaan, tai joulunajasta, kun aurinko ei koskaan jaksa ponnistaa ylös taivaanrannan tuntumasta?

Olin tänäänkin aivan kuolettavan väsynyt. Ehkä oli vähän flunssanpoikasta tulossa, kun palelin niin paljon lämpimässä talossa. Koska tänään ei ollut kodin ulkopuolista hommaa, annoin puolenpäivän aikaan periksi väsymykselle, kääriydyin olohuoneen sohvalle tekoturkistorkkupeittoon ja ihan nukahdin! Tim oli touhukas ja laittoi sillä välin lounasta. Tim viimeisteli tänään myös ulkoportaamme, pyykkinurkkauksen pohjamaalauksen ja keittiön ilmanvaihto- ja lämmön talteenottopumpun, joten poden kyllä huonoa omaatuntoa, kun miesparka joutuu tekemään kaikki hommat kotona… Hoksaavainen vaimo voisi edes lounasta kokata.

Tässä uudet portaat. Tim teki, ihan itse!

Tässä uudet portaat. Tim teki, ihan itse!

Ulkoportaiden kanssa Timiltä olikin kulunut päivä poikineen. Kun itselle tekee, niin laadun pitää sitten olla sellaista, ettei joka kerta katse osu johonkin virheeseen. Haastekerrointa lisäsi se, että kaikki tässä 80-luvulla rakennetussa talossa on vähän mutkalla. 90 asteen kulmia on todella vähän, mutta 22,5 asteisia kulmia löytyy kyllä montakin. Tim taivastelee asiaa, mutta selkeästi myös nauttii siitä, että joutuu käyttämään oivaa laskupäätään.

Vanhat portaat olivatkin suorastaan hengenvaaralliset..

Vanhat portaat olivatkin suorastaan hengenvaaralliset. Keskellä ei ollut ollut minkäänlaista tukirakennetta.

Vanhoista lahoista portaista tuli takkapuuta.

Vanhoista lahoista portaista tuli takkapuuta. Roska romantiikaksi!

Meillä on Timin kanssa remontoimisen suhteen yksi yhdistävä ajatus: haluamme, että kaikki kotona on kaunista, mutta käytämme mieluummin kekseliäisyyttä kuin käteistä. Tim on taitavasti remontoinut monta taloa arvokkaammaksi. Minä taas olen keskittynyt kodin sisäpuoleen. Olen aika hyvä tekemään jokaisesta kämpästä kodin kirpparitavaroilla.

Näistä tarkoista liitoksista Tim on syystä ylpeä.

Näistä tarkoista liitoksista Tim on syystä ylpeä, ei nimittäin ole ihan yksinkertaista.

Muistan jo nuorena ajatelleeni, että tavallaan on hyväkin, kun ei ollut varaa mennä kauppaan ostamaan kaikkea kerralla. Jouduin miettimään, minkä tyylin halusin ja sitten käyttämään mielikuvitustani. Tosin siihen aikaan – 80-luvun alkupuolella – ei suomalaisten kauppojen valikoimat kovin kummoisia kyllä olleetkaan. Niinpä raahasin interraileilta seeprakuvioisia lautasia sopimaan seeprakuvioisiksi maalaamiini tuoleihin ja kävin Ruotsissa kansipaikalla matkustaen Kungens Kurvan Ikeassa, että sain kivoja serviettejä. Joskus revin auki mustia muovisäkkejä pöytäliinoiksi, kerran tapetoin vessan seinät kinkkupaperilla. Olin nimittäin lukenut, että Andy Warholin ”Tehtaan” seinät olivat hopeiset.

Nyt olisi hieman enemmän varaa ja kaupoissa valikoimia, mutta saan salaista tyydytystä siitä, että voin luoda kiinnostava/viihtyisän/elegantin tilan tavaroilla, joiden arvoa ja kauneutta muut eivät ole nähneet. Vähän niin kuin ihmistenkin suhteen: ei vielä antiikkia, mutta vintageahan tässä ollaan. Joskus nauramme Timin kanssa, että emme ehkä ole olleet niinkään ”pre-loved” kuin ”used”.

IMG_5989 (1)

Tässä se on: se hetki, kun syksy muuttuu talveksi. Kummatkin kaudet ovat vielä ja jo läsnä – ihan niin kuin keski-iässä.

Päikkäreitteni jälkeen kuulin Timin vaihtavan ulkona jonkun sanan miesäänen kanssa ja saapastelevan sitten uudet portaat kumisten ulko-ovelle. Mitä näinkään: kukkia! Ihana kukkakimppu suoraan Suomesta. Tai no, paikalliselta kukkakauppiaalta, joka oli saanut tarkat ohjeet Suomesta.

Valokuvaajaystäväni Shanshan Gongin lähettämät kukat.

Valokuvaajaystäväni Shanshan Gongin lähettämät kukat sopivat meille täydellisesti.

Timistä ja minusta monet ihanat kuvat ottanut valokuvaajaystäväni Shanshan Gong oli lähettänyt upean kukkakimpun. Eikä ole edes syntymäpäiväni. Ensimmäiseen hääpäiväänkin on aikaa vielä puolitoista kuukautta. En kestä. Ensin kuvauksissa on tosi hauskaa, kuvista tulee loistavia ja sitten vielä nainen lähettää kukkia. Uskomatonta!

Shanshan Gong ja luottomeikkaajani Emma Ärmänen saavat ihmeitä aikaan Dragon Flower Photo Studiossa.

Shanshan Gong ja luottomeikkaajani Emma Ärmänen saavat ihmeitä aikaan Dragon Flower Photo Studiossa.

Elämä on kyllä mahtavaa. Välillä elämässä on kaikkea glamoröösiä, välillä kaikea muuta kuin glamoröösiä. Ihaninta on juuri nyt, kun roska muuttuu takassa romantiikaksi. Revi siitä symboliikkaa!

Yksi susikeistani Shanshanin kuvista. Ruusun ostin 2 eurolla matkalla studioon kuvausrekvisiitaksi - nyt se elää ikuisesti näissä kuvissa.

Yksi suosikeistani Shanshanin ottamista kihlakuvista vuoden takaa. Ruusun ostin 2 eurolla matkalla studioon kuvausrekvisiitaksi – nyt se elää ikuisesti näissä kuvissa.

 

 

 

 

Halosen tytöt valokuvaajalla

Valokuva. Meille arkinen asia, joita monet näppäilevät kymmenittäin päivän mittaan, ja samalla uskomatonta taikuutta. Miten on mahdollista pysäyttää aika ja vangita hetki?

Kiinalaissyntyinen valokuvaaja Shanshan Gong on ottanut minusta paljon kuvia, välillä hörhelöissä hullutellen tiara päässä ja monia Timin kainalossa. Hääkuvatkin tuli kesäkuussa otettua hyvin vauhdikkaasti, koska  myös Tim on jo tottunut kuvattavana olemiseen.

DSC_1134ef

”Virallinen” hääkuvamme. Kaikki kuvat Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio Helsingissä.

Shanshanin kanssa on todella kiva työskennellä, koska kuvien ottamien tuntuu aina yhteiseltä luovalta prosessilta. On hauskaa heittäytyä, ideoida, poseerata, tarjota ilmeitä ja – ennen kaikkea – olla ottamatta itseään niin kamalan vakavasti. Jokaisen kuvan ei tarvitse olla sellainen, minkä laittaisi työhakemukseen. Jokaisessa meissä on muutakin kuin passikuva antaisi ymmärtää.

DSC_1221ef

Vielä vuosi ennen tämän kuvan ottamista kukaan ei ollut sanonut Timiä kuvaukselliseksi, voitko uskoa?

Nyt Suomessa käydessäni veimme Marja-siskoni kanssa äitimme Shanshanin studioon Helsingin Pietarinkadulle kuvattavaksi. Minusta äidissä on aina ollut paljon samaa näköä kuin kuningatar Elisabethissa ja niinpä suunnittelimme Shanshanin kanssa jo etukäteen kuninkaallisia kuvia. Marja ja äiti löysivät äidille sopivan asun ja minä korut. Sormus on muuten kopio prinsessa Dianan kihlasormuksesta – siitä samasta, jonka prinssi William antoi Catherinelleen.

image

Kuningatar Liisa ja prinsessat Mia ja Marja.

image

Ei ole kauhean vaikea huomata sukulaisuutta.

Onpa kiva, että äiti suostui kuvattavaksi ja heittäytyi leikkimään. Sellaisena monet hänet tuntevatkin: leikkisänä ja hyväntahtoisen hurmaavana. Äidin puheet syntymäpäivilläni ja hääjuhlassamme ovat olleet niin koskettavia, että niitä monet muistelevat edelleen. Itse asiassa, monet ystäväni ovatkin pitkin vuotta olleet äitiini yhteydessä ja tavanneet häntä, kun itse olen ollut täällä toisella mantereella. Milloin joku ystävättäristäni on ollut kahvilla, milloin joku on soitellut. Ja terveisiä en aina edes muista välittää kaikilta, jotka niitä äidille lähettävät. Kiitos teille kaikille, on ihana tietää, että välitätte, etenkin kun olen itse täällä 10 tunnin aikaeron päässä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä. 84 vuotta mittarissa!

Iso aikaero ja suuri välimatka ovatkin sellaisia asioita, jotka painavat mieltäni. Äiti täytti tällä viikolla 84 ja kieltämättä oli vähän hankala lähteä Suomesta ja jättää äiti yksin – niin ihana kuin olikin päästä kotiin Kanadaan Timin luo. Ei meistä kukaan enää nuoremmaksi tule. Tällaista tämä aikuisen ihmisen elämä kai on, ainaista luovimista. Onneksi koneet lentää, jos tulee kiire Suomeen ja on videopuhelut, joita voi maksutta soitella vaikka päivittäin.

IMG_5655

Ja onneksi kävimme valokuvissa, kun olimme kaikki terveitä ja hyväkuntoisia. Äidin kuvat ovat lahja meiltä äidille ja äidiltä meille läheisille. Vaikka kuinka ajattelisi, että ”en ikinä onnistu kuvissa, minä en kyllä ala mitään poseeraamaan” niin sinun kuvasi voi olla ystäville ja sukulaisille arvokas aarre vuosikymmeniä. Me muutumme, mutta kuvissa aika pysähtyy. Se on taikaa.

IMG_5664

 

 

Helluntaiheilaa tai ei, 2017 voi vielä olla Rakkauden Kesä

Kesäkuun alussa vuosi sitten minusta oli iso haastattelu Helsingin Sanomissa. Kerroin siinä, että deittausvalmentajana kysyn usein suomalaisilta sinkkunaisilta, kumpi on todennäköisempää: se, että nainen on kahden vuoden päästä naimisissa vai juossut maratonin. Tosi moni nainen maailmassa on naimisissa ja maailman mittakaavassa vain harva on juossut maratonin, mutta en muista yhtään kertaa, että suomalaisnainen olisi veikannut avioliiton olevan todennäköisempi vaihtoehto. Miksi ihmeessä niin monesta tuntuu, että kumppanin löytäminen on lähes mahdotonta? Mutta siltä se usein minustakin usein tuntui. Olin kuitenkin päättänyt tehdä kaiken voitavani, että tapaisin hyvän kumppanin, ettei tarvitsisi sitten seitsemänkymppisenä jossitella.

Hesarin artikkelin verkkoversio löytyy täältä:

http://www.hs.fi/elama/art-2000002904096.html

12798992_10153958353872604_5856054273805537992_n

Ensimmäinen kuva, jonka Tim minusta näki. Otettu treffittömänä valentinenpäivänä 2016.

Muistan aamun, kun Hesari ilmestyi. Olin ystäväni Sirkun luona yötä, sillä Sirkku lähti aikaisin aamulla reissuun ja minä huolehdin hänen superkivan kouluikäisen poikansa aamupuuhista. Olin valvonut yöllä ja laittanut puhelimesta viestejä sille komealle kanadalaiselle, jonka olin juuri tavannut netissä. Yhteys katkeili vähän väliä ja – kun olin ensin kadottanut pitkän kirjoitukseni – aloin lähetellä viestejä pienemmissä osissa. Vasta myöhemmin tajusin, että se saattoi näyttää hullulta. Pelkäsin, että tämä Tim luulee minun olevan aivan sekomuija. Kaveri oli purjehduskisassa Vancouverin saaren edustalla ja vastaili minulle trimaraanin kyydistä kun ehti. Eikä onneksi luullut minua aivan sekopääksi, vaikka saikin monta lyhyehköä viestiä putkeen.

13417669_10153760635668721_7785941228171876965_n

Ihanan amerikanserkkuni Kaen kanssa Sibelius-monumentilla. Ei tainnut olla kovin kuuma kesäkuussa 2016, koska kevyttoppis pysyi tiukasti päällä.

Pian sen jälkeen kesäkuun alkupuolella viime vuonna luonani Espoossa majoittui amerikansukulaisia, neljä naista Detroitista. Nämä olivat fiksuja naisia ja meillä oli paljon hyviä keskusteluja. Kävimme myös Turussa ja musiikkijuhlilla Naanantalissa (jossa muuten sattumalta presidentti Niinistö rouvineen kulki ohitsemme metrin päästä) ja paluumatkalla autoillessamme kotiin valoisassa kesäyössä kerroin seitsemänkymppiselle Kaelle, kuinka toivottomalta välillä tuntuu olla viisikymppinen sinkku Suomessa, jossa ei oikein treffailukulttuuria minunikäisilläni ole. Kun on yli neljä vuotta sinkku, siihen mahtuu noin 1600 iltaa kun menee yksin nukkumaan, 1600 yötä, kun nukkuu yksin ja 1600 aamua, kun herää yksin. Toisen ihmisen lämmön nälkä oli riuduttava, eikä se suinkaan ole sama asia, kuin seksin nälkä. Oikea intiimiys ja läheisyys on paljon enemmän, paljon arvokkaampaa, paljon harvinaisempaa. Ja silloin vuosi sitten tuntui, että käy aina vain epätodennäköisemmäksi, että ketään löytäisin – ei tässä kukaan enää nuoremmaksi tule. Vancouverissa olisi yksi erityisen kiinnostava mies, mutta kiinnostaville kavereille on ottajia sielläkin. Emme varmaan koskaan tapaa, jollen saa tarpeeksi rahaa kokooon Vancouverin-matkaa varten.

13907082_994111647373098_4888759788749047611_n

Shanshan Gongin kuva ”Runaway Princess”, 2016.

Vain kaksi kuukautta tämän jälkeen kaikki muuttui. Postailin Facebookiin ystäväni Shanshan Gongin ottamia kuvia, joissa poseerasin tiara päässä sellaisissa tylliunelmissa, joita ei omasta vaatekaapistani ikinä löytyisi. Tämä Vancouverin komistus Tim tykkäsi kuvistani ja sanoi, että tekisi ihan mieli hypätä koneeseen ja lentää tapaamaan minua. ”Mikä estää?” kysyin – ja viikon kuluttua Tim oli Suomessa.

13872814_992712320846364_9061920623782996882_n

Kuva Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio 2016

Kun nyt nautimme tästä ihanasta alkukesästä avioparina omassa yhteisessä talossamme olen todella iloinen siitä, että jaksoin yrittää. Muistutin aina itseäni siitä, ettei minussa ole mitään niin perinpohjaista vikaa, ettenkö jollekulle kivalle kelpaisi, kunhan vain jaksan tehdä oman osani sen eteen että edes kohdattaisiin. Ja olen iloinen, että komea kanadalainen Tim uskalsi ottaa riskin ja lentää Suomeen asti minua tapaamaan.  Olinhan luvannut, että en myy hänen munuaisiaan, en ainakaan kumpaakin (erään amerikkalaisen ystäväni Suomen-matkaa kun jotkun kauhistelivat ja pelkäsivät tämän joutuvan elinkaupan uhriksi). Tim siis saapui, rakastuimme ja olemme olleet siitä lähtien erottamattomia. Miten se sanonta meneekään, että onni on sitä, kun valmistautuminen kohtaa tilaisuuden. Elokuisessa Helsingissä kohtasi kaksi ihmistä, jotka olivat valmiita elämänmuutokseen. Nyt parin viikon päästä juhlimme puolivuotishääpäiväämme.

Näin helluntaina kesä 2017 on vasta aluillaan. Jäljellä on lähes 100 päivää nauttia, elää täysillä, rakastaa isosti – oli sinulla nyt kumppani tai ei. On vielä kaikki mahdollisuudet tehdä tästä se kesä, jota myöhemmin muistellaan Rakkauden kesänä.

P.S. Siinä vuoden takaisessa Hesarin haastattelussa muuten minulta itseltänikin kysyttiin, kumpi on omalla kohdallani todennäköisempää: maraton vai avioliitto. Vastasin, että kahden vuoden päästä en ainakaan ole juossut maratonia.

 

14825744_10210154388238849_504578557_n

Koska Shanshanin kuvat olivat niin ratkaisevassa osassa rakkaustarinaamme, Shanshan halusi ottaa meistä myös yhteiskuvia. Tämä on suosikkini kaikista kuvista ikinä.