Kanadassa ei tarvitse kaivata suomalaismakuja

Tänne Kanadan länsirannikolle on matkaa melkein puolen maapallon verran. Aikaeroa on niin paljon, että kun suomalaiset aloittelevat kahdeksalta työpäiväänsä, täällä ollaan vasta menossa nukkumaan ilta-kymmeneltä. Silti täällä on monessa mielessä suomalaiselle tutunoloista. Kuuset näyttävät kuusilta, vaikka ovatkin valtavia. Saaria ja järviä ei ole samaa määrää kuin Suomessa, mutta on kuitenkin. Toisaalta kolibrit, puumat, pesukarhut ja palmut muistuttavat, että välimerellisen ilmastovyöhykkeen pohjoislaidalla eletään, eikä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.

IMG_5048

Tukkikuormaan ei täällä välttämättä kovin monta tukkia mahdu.

IMG_5058

Timillä ei ole mitkään minikädet, täällä havupuiden kasvukausi vain on pidempi kuin Suomessa.

IMG_5055

Kuka haluaa laskea vuosirenkaat?

Vuoret tuovat mieleen Norjan, maantienvarren pienet ostarit Yhdysvallat, ihmisten maanläheisyys Suomen.

Moni kysyy, mitä ruokaa eniten kaipaan Suomesta ja luulee vastauksen olevan ruisleipä. Ei minulla mitään  tummaa leipää vastaan ole, mutta olen ennemminkin rapeakuoristen sekaleipien ystävä. Vaikka muuten täällä on supermarketeissa oikein hyvät valikoimat ruokaa ja erikoiskaupoissa vielä lisää, niin olen löytänyt vain muutamia himottavia herkkuleipiä. Yksi niistä on suhteellisen hintava rosmariini-oliiviöljyleipä, jota tuodaan saarelle pieniä määriä jostain leipomosta mantereelta. Usein ne on jo loppuunmyyty siinä vaiheessa kun ehdin kaupoille. Sain toissajouluna äidiltä lahjaksi pataleipien ruokakirjan, täytyy varmaan tuoda se nyt kesällä tänne Kanadaan ja alkaa leipoa itse omat leipänsä. Ehkä voisin leipoa myös pullaa Timin iloksi.

Suomalaiset pullathan tässä poseeraavat raesokeripaketissa!

Suomalaiset pullathan tässä poseeraavat raesokeripaketissa!

Eniten kaipaan Suomesta lakritsa- ja salmiakkijäätelöitä. Paha vaan, että niitä ei kukaan voi tuoda Suomen-reissultaan. Tervajäätelöä rakastan myös, mutta varsinkaan sitä ei ole toivoakaan löytää täällä mistään. Aika mielenvikaiseltahan se tietysti kuulostaakin, että joku haluaisi syödä mitään tervalta maistuvaa – kas kun ei makuna ole häkä tai nikotiini!

Olen täällä hurahtanut ihanaan black cherry -kirsikkajäätelöön, jota ostamme kahden litran pötiköissä. Ei se koskaan ihan kamalan kauaa ehdi pakastimessa vanheta.. Puolustukseksi väitän, että kaikki ruokavieraamme näyttävät pitävän siitä myös ja kun meillä on ainakin kerran viikossa porukkaa syömässä, niin tokihan jäätelöä kuluu. Jätskihän on maailman helpoin jälkiruoka!

IMG_1369

Nyt kun tarkemmin mietin, niin en muista nähneeni täällä yhtään jäätelökioskia. Ehkä siinä olisi minulle bisnesidea, jahka saan työluvan? Kun kesäkin on täällä pidempi, niin miksipäs Nanaimossa ei rantabulevardilla olisi sijaa yhdelle söpölle kioskille, tai jäätelöbaarille.

Vaikka salmiakkijäätelöä täältä ei saakaan, niin sentään salmiakkia saa. Ei nyt ihan niin mittava valikoima tietenkään ole kuin kotimaassa, mutta aika hyvä kuitenkin, kiitos suht runsaan hollantilaisperäisen väestön.

Suomalaista salmiakkia saa ainakin lähiostarin hollantilaisesta herkkukaupasta.

Suomalaista salmiakkia saa ainakin lähiostarin hollantilaisesta herkkukaupasta.

IMG_0438

Nellie’s Delissä on eurooppalaisia herkkuja, kuten suolakurkkuja. Minä käyn siellä syömässä herkullisia paahtopaistileipiä tai täydentämässä salmiakkivarastoja.

IMG_0433

Salmiakkia saa sekä irtokarkkeina että pusseissa.

IMG_0436

Mutta jos lakritsia haluaa, niin sitä varten ei tarvitse mennä erikoisliikkeeseen. Jyväskyläläistä Pandan lakritsia saa joistain ihan tavallisistakin supermarketeista.

Pandan lakritsia saa monesta tavallisestakin supermarketista.

Pandan lakritsia saa monesta tavallisestakin supermarketista.

Nyt kun vietämme Timin kanssa kuukauden verran aikaa Suomessa aion erityisesti nauttia uusista perunoista, tomaateista ja yrteistä. Ja tietysti ainutlaatuisen makeista kotimaisista mansikoista, sillä niinhän sitä sanotaan, että ”Your own country strawberry, another country blueberry”.

 

 

Oo kesän lapsi mä oon! Oikea kesä alkoi Vancouverin saarella torstaina

Meillä Nanaimossa kesä alkoi torstaina. Ei, en puhu sellaisesta suomalaisesta toukokuisesta päivästä, jolloin varjossa iho menee hieman kananlihalle ja maa vielä hohkaa kylmää tennareitten ohuiden pohjien läpi. Täällä on nyt KESÄ.

Kun Tim lähti torstaiaamuna viiden aikoihin taas töihin Victoriaan linnut lauloivat kuin viimeistä päivää. Tai kesän ensimmäistä, miten sen nyt ottaa. Aamukahvia juodessa harmitti, että takaterassimme on rakennustyömaana eikä meillä ole vielä mitään paikkaa istuksia auringossa. Mittari oli päivällä suomalaisissa hellelukemissa, yli 25 astetta, taivas sellainen huikean kirkkaan sininen kuin vain kesällä voi olla. Iltapäivällä lähdin kauppaan ja olin pakahtua siihen, miten huimaavan kaunista oli – ja tietenkin kamera oli jäänyt kotiin. Tosin kuvat täältä eivät tee oikeutta, useimmat rakennukset ovat pohjois-amerikkalaiseen tapaan aika mitäänsanomattomia laatikoita, mutta yllättävä näkymä merelle tai hiljaisen vaikuttavana kohoava tunturimainen Mount Benson saavat ilon läikähtämään. Kylläpä Tim toi minut kauniiseen paikkaan asumaan!

IMG_0850

Naapurin pihassa kasvaa British Columbian provinssin nimikkopuu dogwood eli kanukka.

Sanoinkin Timille torstai-iltana, että elämäni on nyt täydellistä. Tim sanoi äkkiä, että älä vain sano noin, sittenhän ei ole kuin alamäki edessä. Mutta en ajattele sitä niin. Yli puolen vuosisadan aikana elämässäni on ollut tietysti paljon hienoja hetkiä, mutta on ollut myös vaikeita aikoja ja usein tuntuu, että niitä vaikeuksia on ollut enemmän kuin iloja. Nyt kun asiat ovat hyvin sen voi minun mielestäni sanoa myös ääneen. Tulevaisuudestahan emme kukaan oikeasti tiedä, joten nyt haluan pysähtyä tämän hyvän ajan äärelle ja arvostaa sitä. Nyt on asiat hyvin, tulevaisuus tuo mitä tuo. Kiitos!

Kesää täällä on jo odoteltukin. Tim mainosti minulle ennen muuttoamme, että täällä harvoin sataa lunta ja jos sataakin, se sulaa samantien pois. Helmikuussa on kevät ja huhtikuussa saattaa olla jo parikymmentä astetta lämmintä. No, tänä vuonna ei niin ollut, lunta tuli aina vaan uudelleen ja uudelleen, meilkein kuin Suomessa. En silti kehtaa valittaa. Minulle kelpaa tämä sukattoman kauden alku toukokuun alussa ihan hyvin. Jos normaaliin tapaan täällä on vielä lokakuussakin lämmintä, niin siinä on jo kesällä tarpeeksi pituutta.

IMG_1026

Sekalaista tavaraa kierrätyskeskuksen pihassa. Taka-alalla Nanaimon rakas Mount Benson, jonka huipulta lumet ovat viime päivinä sulaneet.

Suomen ilmastoa en siis kaipaa, mutta muita asioita kyllä. Yksi sellainen asia, mitä  Timin kanssa kaipaamme Suomesta on jotain niin arkista kuin juomapullojen kierrätyslaitteet, joita Suomessa on jokaisessa marketissa. Täällä keräämme pulloja ja tölkkejä muutaman viikon ja sitten joku päivä huristan autolla kierrätyskeskukseen, kaikkien muiden tavoin. Tosin meille suomalaisiin supersiisteihin kierrätyskeskuksiin tottuneille tämä Nanaimon kierrätyskeskus on vähän hurja.. Tölkit ja pullot lajitellaan isoihin likaisiin kärryihin ja kuljetetaan työntekijän luo, joka laskee joka tölkin, kirjaa määrän ja antaa kuitin, jolla automaatista saa pari dollaria. Kerroin joskus Timille, kuinka Los Angelesin aikoina olin välillä niin rahaton, että vein pulloja kierrätykseen asunnottomien kanssa ja saamillani parilla dollarilla ostin sitten lounaaksi tomaatteja, joiden päälle ripottelin pippuria. Niinpä sanomme Timin kanssa pullorahoja tomaattirahoiksi. Perjantaina tomaattirahastoon kertyi 2 Kanadan dollaria.

IMG_1025

Suomalaisen silmiin kierrätyskeskus näyttää enemmän kaatopaikalta, mutta maassa maan tavalla.

Vaikka olemme olleet Nanaimossa vasta 4 kuukautta, aina välillä kylillä törmää jo tuttuihin. Nyt kierrätyskeskuksen pihalla minulle tööttäsi auto, jossa istui ihana appiukkoni, joka oli kuullut radiovastaanottimesta kierrätyskeskuksen myymälässä. Appiukko harrastaa radiolaitteita ja niitä onkin kertynyt hänelle upea kokoelma, kaikki toimivia. Nyt uutta radiota ei löytynyt, mutta saipahan vintage-mersu vähän ulkoilutusta sillä aikaa kun anoppi oli töissä sisustusliikkeessä.

IMG_1027

Perjantaina sain postissa aivan ihanan yllätyksen: kolmenkymmenen vuoden takainen tallikaverini Marianna oli kuukausi sitten laittanut postiin ystävänsä tekemät maailman suloisimmat siili-lapaset! Liikutuin ihan kyyneliin ja Tim ihasteli kotiin tullessaan lapasia myös. Miten mitään näin syötävän suloista voi ollakaan? Raaskiiko näitä edes käyttää sitten loppuvuodesta, kun taas tulee kylmemmät ilmat? Muistan hämärästi, että Marianna kysyi osoitettani jossain vaiheessa, mutta en odottanut mitään. Mariannalle kiitos ja minulle muistutus: miten itsekin muistaisin ja osaisin samalla tavalla ilahduttaa jotakuta?

Mariannan lähettämät ihanat siililapaset!

Mariannan lähettämät ihanat siililapaset!

Pitkältä tuntunut (Timin) työviikko on takana ja viikonloppu edessä. Kun lähes joka viikonloppu on ollut ennalta sovittua ohjelmaa, on ohjelmoimaton aika ylellisyyttä. Tim haluaa laittaa omaa kotia kuntoon ja minä taidan käydä ostamassa meille pari halpaa tuolia terassille. Heitän uuden pöytäliinan maalauspöydän päälle, katan nätisti ja sitten voimme illalla syödä ulkona. Romanttiset ulkoilmatreffit oman miehen kanssa, ensimmäiset tänä vuonna. Pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen.

IMG_1013

Kanadan 150-vuotisjuhlien kunniaksi olen hankkinut pari hienoa Kanada-aiheista tavaraa, kuten tämän ison tarjottimen. Ehkä laitan tähän tarjolle hyvää leipää?

 

 

 

 

Kanadabuutseissa jo kolme kuukautta!

Tänään, 4.4. on kulunut tasan 3 kuukautta siitä kun lähdimme jäisestä Suomesta koleaan Kanadaan. Tim oli mainostanut, että tämä British Columbia -provinssin lounaisosa on kaikkein lämpimin osa koko jättimäistä Kanadaa ja siksi jokaisen kanadalaiseläkeläisen unelmapaikka. Lunta sataa palmunlehville ehkä parina päivänä talvessa ja sekin sulaa samantien. Helmikuun puolenvälin jälkeen on jo kevät ja kirsikkapuut kukassa, huhtikuussa saattaa olla jo täysi kesä, sanoi siippa. Jep jep.

Tämä talvi olikin sitten talvisin talvi miesmuistiin. Räntäistä lunta satoi harva se päivä. Silloin kun ei satanut, oli muuten vaan pilvistä. Kanadabuutseille oli käyttöä päivittäin. Juuri kun luulin, että nyt kevät tulee, tuli uusi kylmä kausi. Alkoi melkein tuntua jo siltä, kuin olisi Suomessa. Vain routa ja jää puuttuivat.

Mutta nyt uskallan jo iloita keväästä. Kevät on noin kuukauden myöhässä, mutta nyt se on täällä. Kolibrit (oikeasti, kolibrit!) väpyttävät ilmassa, krookukset ja narsissit kukkivat ja lisäksi moni sellainen kasvi, jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan. Ensimmäinen voikukkakin on bongattu naapurin pihalla. Ja ne kirsikankukat.. Veikkaan, että näen ensimmäiset auenneet kukat täällä kotikaupungissani Nanaimossa huomenna.

Kirsikkapuu kukassa Victoriassa

Kirsikkapuu kukassa Victoriassa

Olen kyllä jo saanut nauttia vaaleanpunaisista kukkapilvistä: kirsikkapuut kukkivat lauantaina täyttä häkää Victoriassa – tosin sielläkin kuukauden tavanomaista myöhässä. Tim on paiskinut rahatöitä viime viikot oikein urakalla ja suurin osa töistä on British Columbian pääkaupungissa Victoriassa, jonne on noin kahden tunnin ajomatka vuorten yli. Miksi provinssin pääkaupunki on Vancouverin saarella eikä mannermaalla ja miksi pääkaupunki ei ole Vancouver (joka muuten ei ole Vancouverin saarella) – siihen on historialliset syynsä, jotka Tim joskus minulle kertoi, mutta niistä ehkä joskus toiste. Joka tapauksessa, Tim kutsuttiin töihin myös lauantaiksi ja minä päätin lähteä mukaan kevätretkelle. Niinpä heräsimme taas lauantaina samaan aikaan kuin joka muukin päivä näinä viikkoina eli kello 04.30 – kyllä, näin glamoröösiä on elämämme – ja ajoimme pimeää, sateista ja mutkaista tietä etelään.

Tim jäi työmaalle toimistotaloon Victorian keskustaan ja minä lähdin kylille. Aamu-seitsemältä sataa tihuutti vettä, mutta silti oli huikaisevan kaunista. Ollakseen pohjois-amerikkalainen kaupunki Victoria on yllättävän brittiläinen. Provinssin komea parlamenttirakennus ja hotellit sen ympärillä satamassa ovat ryhdikkään oloisia. Fisherman’s Warfin värikäs satama-alue on tietysti turistirysä, mutta viihtyisä sellainen. Siellä olisi kiva viettää lämmintä kesäiltaa kuppilassa istuskellen vaikka valassafarin jälkeen.

IMG_0110

Fisherman’s Warf, Victoria

Kirsikkapuut kukkivat lähes joka kadun varrella. Ajelin hiljakseen rantaa mukaillen ja tähyilin merelle, jossa muutaman kymmenen kilometrin päässä häämötti Yhdysvaltojen rannikko. Mietin, kuinka kieltolain aikaan kaksikymmentäluvulla Kanadan puolelta vietiin tuonkin salmen yli litra jos toinenkin pimeää viinaa etelänaapurin pohjattomille markkinoille. Monen kanadalaisen suvun omaisuuden perusta kuulemma luotiin silloin.

Beacon Hill Park, Victoria BC

Beacon Hill Park, Victoria BC

Kaupungin eteläkärjessä on kuuluisa Beacon Hillin puisto. Vaeltelin ilman suunnitelmaa ja yllätyin iloisesti erilaisten puiden ja istutusten välistä aukeavista näkymistä. Katselin nälkäisenä erilaisten muotojen ja vihreän sävyjen yhdistelmiä ja mietin, millä edes hitusen siitä saisi luotua omaan uuteen, kiviseen pihaamme.

IMG_0302

Loppupäivän kiersinkin Victorian kirpputoreilla, ainakin kuusi taisin löytää. Mitä varakkaampaa väkeä, sitä parempaa tavaraa kirppareilla -nyrkkisääntö päti jälleen ja tein taas aikamoisia löytöjä kotiin. (Juu juu, kuvia tulossa jossain vaiheessa).

En enää millään malttaisi odottaa, että pääsemme muuttamaan vuokra-asunnosta omaan taloon! Timin rahatyöt tietysti mahdollistavat talon remontin, mutta fyysisesti raskaiden työpäivien ja pitkien ajomatkojen jälkeen ei oikein ole aikaa eikä mehuja remppahommiin. Olen ihan kelvollinen maalaamaan, siivoamaan ja sisustamaan, mutta ilman Timin monipuolisia rakennustaitoja ei mistään tulisi mitään. Sunnuntaina saimme sentään paljon aikaan. Nyt on makuuhuoneissa verhotangot ja keittiössä uusi ovi! Viimeistään loppukuusta muutetaan, oli valmista tai ei.

IMG_0382

Eikö ole jännää, kuinka joskus aika tuntuu kuluvan nopeasti ja silti ehtii tapahtua paljon? Nämä ensimmäiset kuukaudet uudella kotiseudulla ovat hujahtaneet vauhdikkaasti enkä ole hetkeäkään ehtinyt olla pitkästynyt.

Ai niin, perinteet velvoittavat: pakkohan minun oli lauantaina keksiä jokin aprillipila facebookiin tällekin vuodelle:
”Hah, juuri kun alkoi oman talomme remontin loppu häämöttää, selvisi, että remontit senkun jatkuvat: saimme juuri tietää, että meidät on valittu australialaislähtöisen Remontilla rahoiksi -ohjelman ensimmäisen kanadalaiskauden kilpailijoiksi! Olemme kai Timin kanssa tarpeeksi eksoottinen nuoripari ohjelmaan. 😉 Muuta emme tiedä, kuin että Montrealissa kuvataan 6 viikkoa su 15.7. alkaen, Tim toivoo, että remppakohteena olisi talo eikä kerrostaloasunto. Saa nähdä, kuinka hyvin kestämme paineita. Täytyy muistaa, että edustan koko Suomen kansaa!”

446 tykkäystä, moni tosin jo osasi odottaa, eikä mennyt lankaan. Kuravesikutsut ja silliaamiainen tarjolla halukkaille heti Remontilla rahoiksi -kuvausten jälkeen 😉