”Ei se sattunutkaan”, sanoi Mia-täti mammografiassa

Mammografia. Miten pehmeän pyöreä sana. Tulee mieleen kaikki mammat ja muut lempeät nisäkkäät. Mielikuva on kyllä varsin kaukana todellisuudesta.

Näin kun olen täyttänyt puoli vuosisataa, saan joka toinen vuosi kutsun mammografiaan, rintasyövän seulontatutkimukseen. Kaksi vuotta sitten oli eka kerta, jota olin pelännyt aivan hulluna. Olin aivan viime hetkelläkin kääntymässä pois, mutta ajattelin, että enköhän kestä sen pari minuuttia, ystävättärieni muistoksi. Minulta on nimittäin kuollut kaksi ystävätärtä nelikymppisinä rintasyöpään. Vielä useampi on rintasyövän sairastanut ja siitä selvinnyt – kenties juuri mammografian ja varhaisen diagnoosin ansiosta.

Tässä Shanshan Gongin kesäkuussa ottamassa hääkuvassa on rintavarustus sen verran esillä, että käynee kuvituskuvasta?

Villi arvaus: mammografialaite on jonkun miehen suunnittelema. Vai tulisiko muka jollekulle naiselle ensimmäisenä mieleen, että jonkinmoisen tötterön sijaan pienetkin rinnat kannattaa litistää litteiden levyjen väliin? Tosin kokenut hoitaja kertoi, ettei rintojen koolla ole mitään tekemistä sen kanssa, onko tutkimus hankala tai kivulias.

Turha kaunistella: kyllä se sattui, silloin ensimmäisellä kerralla. Hyvä puoli oli se, että toimitus kesti hyvin vähän aikaa. Muistelin niiden parinkymmenen sekunnin aikana tutkimusta, jonka mukaan ihminen kestää kipua paremmin silloin, kun kiroilee. Voimasana on todellakin siis osuva nimitys.

Mutta kumma kyllä tällä toisella kerralla toimitus ei sattunutkaan oikeastaan juuri ollenkaan. En kiroillut yhtään! Muistikuvissani litistyslevyt olivat kylmää terästä, mutta nyt ne olivatkin huoneenlämpöistä muovia. Ehkä olin vähän rennompi, kun tiesin, että selviän hengissä? Tai olisiko ensimmäisellä kerralla vaan ollut hormonit siinä vaiheessa kuukautta, että olin arka ja herkkä kuin kevään ensi kukkanen?

Nyt sitten jään odottelemaan kirjallisia tuloksia. Kolmen viikon sisällä pitäisi saada tietää, onko aihetta jatkotutkimuksiin. Pieni osa minusta vähän jännittää, sillä lapsettomat naiset kuulemma sairastuvat rinta- ja muihin naistensyöpiin todennäköisemmin kuin synnyttäneet ja imettäneet naiset. Kohtalon ivaa sekin, että ensin et saa lasta ja sitten vielä sairastut.

Kirjoitin muutama päivä sitten blogipostauksen kiitollisuudesta. Kiitollinen olen kaikesta valittamisestani huolimatta siitäkin, että saan etuoikeuden käydä mammografiassa. Hengissä ollaan vielä, ja täysillä!

Tässä kesäkuisessä hääkuvassa rintavarustus on aikalailla esillä. Kuva: Shanshan Gong

Tässä kesäkuisessä hääkuvassa rintavarustus on aikalailla esillä. Kuva: Shanshan Gong

 

 

 

 

Ilo pitkästä itkusta – elämä voi vaikeiden aikojen jälkeen muuttua hyväksi

Elokuun Eeva-lehdessä on lahjakkaan Sanna Walleniuksen kirjoittama juttu Timin ja minun tarinasta. Mukana on myös kivoja kuvia, joita Chad Hipolito otti meillä täällä kotona Kanadassa ja Johanna Myllymäki Suomessa. Yksi Shanshan Gongin ottamista kauniista hääkuvistakin on mukana.

Eeva elokuussa 2017

Eeva elokuussa 2017

Sen verran olen suomalainen, että välillä mietin, kuulostako elämäni nyt liiankin täydelliseltä. On komea mies, uusi iloinen elämä rakastettuna vaimona, oma talo ja hyvä terveys. Pitisikö pitää pienempää suuta siitä, että elämä on juuri nyt onnellista? Kell´onni on, se onnen kätkeköön, itku pitkästä ilosta ja muita vanhan kansan viisauksia, jotka neuvovat pitämään suun supussa kun hyvin menee.

Tänä kesänä olemme tavanneet satoja ihmisiä sekä Suomessa että täällä Kanadassa – tämähän on Timin ja minun ensimmäinen yhteinen kesä, joten esittäytymistä lähipiireille on puolin ja toisin. Olin alkukesästä Suomessa puolisentoista kuukautta ja tapasin sinä aikana parisensataa ystävääni – monet heistä hääjuhlassamme. Kaikkien kanssa ei tietenkään syvällisiä keskusteluja ehditty käymään, mutta yllättävän monen kanssa kuitenkin. Samoin olemme täällä Kanadassa tavanneet paljon ihmisiä. Olen käynyt monia keskusteluja elämästä, ja yllättävän paljon myös kuolemasta. Nimittäin näin viisikymppisenä elämä vain on kovin toisenlaista kuin kaksikymppisenä.

Kesällä 2012 eli 5 vuotta sitten sinnittelin viimeisillä voimillani kiinni elämänuskossa. 47-vuotiaana takana oli rankkoja vuosia ja vielä monta edessäkin.

Kesällä 2012 eli 5 vuotta sitten sinnittelin viimeisillä voimillani kiinni elämänuskossa. 47-vuotiaana takana oli rankkoja vuosia ja vielä monta edessäkin.

Vaikka ihmiset näyttävät niin hyvinpärjääviltä, monen ystäväni perheessä on syöpää ja muita vakavia sairauksia. Ihan lähipiirissänikin on tänä kesänä ollut invalidisoivia sairauskohtauksia, jotka muuttavat ihmisen elämän täysin. Jonkun lapsi on kuollut traagisesti, paljon useamman vanhemmat on haudattu. On katkeria avioeroja, ilkeitä huoltajuuskiistoja, lapsettomuutta. Joltain on mennyt sairastumisen myötä kaikki varat, toisella ei ole juuri tuloja ollutkaan vuosiin. Moni ei vain löydä kumppania, toinen ei millään löydä enää töitä, yksi on muuten vain toivoton. Timin työkavereita on kuollut alta viisikymppisenä, minulta on mennyt ystävättäriä neli- ja viisikymppisenä myös. En koskaan tiedä, millaisia vastoinkäymisiä kelläkin on ollut.

Eikä Timin ja minunkaan elämä todellakaan ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Kummallakin meistä on ollut aikoja, ettei ole oikein nähnyt mitään ulospääsyä toivottoman tuntuisesta ahdingosta. On ollut vaikea uskoa, että saisimme vielä kokea näin onnellisen rakkauden.

Shanshan Gongin ihania hääkuvia.

Shanshan Gongin ihania hääkuvia.

Nyt täällä Vancouverinsaarella on niin kuuma, että lämpö ylettyy syvälle luihin asti. Nautin täysillä, kun istumme illalla purkukuntoisella takaterassillamme, syömme pikkugrillissä paistettua kanaa ja salaattia, juomme paikallista viiniä ja katsomme kuinka bambiäiti ja vasansa loikkivat rinnettä alas parin metrin päässä. Jos en nyt iloitse tästä kesästä, tuleeko pitkästä talvesta siedettävämpi? Jos en ole onnellinen silloin, kun elämä on hyvää, tuleeko huonoista ajoista parempia?

Sisareni autossa soi aina Kari Tapio, sillä hän on suuri fani. Minäkin pidän paljon Kari Tapion rouheasta äänestä ja lauluista. Vaikeina aikoina olen yrittänyt muistaa, että ”myrskyn jälkeen on poutasää”. Ei siis ”poutasään jälkeen on myrsky”! Minulle on aina antanut voimaa se, kun olen nähnyt, kuinka jonkun toisen elämä on kääntynyt parempaan suuntaan. Toisten onnelliset elämänkääänteet eivät ole minulta pois, vaan tuovat toivoa siitä, että minunkin elämäni voi vielä kääntyä oikein päin. Ilo pitkästä itkusta siis.

Kimpun heitto hääjuhlassamme 21.6.2017. Sinäkin päivänä myrskyn jälkeen oli poutasää.

Kimpun heitto hääjuhlassamme 21.6.2017. Sinäkin päivänä myrskyn jälkeen oli poutasää.